Quantcast
Channel: Lukijan roolissa
Viewing all 246 articles
Browse latest View live

John Stephens - Kirja aikojen alusta: Kohtalon kirja

$
0
0
Fantasiaklassikoista ammentavan vauhdikkaan trilogian päätösosa!
Smaragdiatlas, Tulikronikka ja nyt Kohtalon kirja – yhdessä ne ovat Kirja aikojen alusta. Kun nämä kolme muinaista kirjaa yhdistetään, niiden voimaa ei voi vastustaa mikään.
Sisarusten Katen, Michaelin ja Emman seikkailu huipentuu trilogian kolmannessa osassa, jossa heidän täytyy löytää kolmas vanha kirja, Kohtalon kirja, ennen Karmo Magnusta. Päätösosan keskiöön nousee nuorin sisaruksista, Emma, joka joutuu matkalle tuonpuoleiseen. Hirmuisten aaveiden ja hirviöiden lisäksi Emman täytyy uskaltaa kohdata pimeys omassa sisimmässään. Hänen on myös opittava hallitsemaan Kohtalon kirjan voimia. Vain siten hän sisaruksineen voi voittaa lopullisen taistelun Karmo Magnusta vastaan...

Huh, mikä mahtava seikkailu! Sain juuri luettua Kirja aikojen alusta -trilogian päätösosan, josta edeltäjiensä tavoin ei toimintaa puuttunut. En voi arvostella kirjaa paljastamatta edellisistä osista asioita, joten lue omalla vastuullasi.


Tässä kirjassa ääneen pääsi sisaruksista nuorin, tulisieluinen Emma. Kirjassa seurataan Emman kasvua ja samalla hänen matkaansa kuoleman jälkeiseen maailmaan, mihin hänen kirjansa, Kohtalon kirja, on piilotettu. 
   Kirja löytyy sisarusten vihollisen, itsensä Karmo Magnuksen avulla, kun tämä irrottaa Emman sielun ruumiista ja yhdistää sen osittain kirjaan. Emma ei ehdi kytkeytyä täysin kirjaan ja joutuu siksi myöhemmin matkaamaan yksin kuoleman jälkeiseen maailmaan, muttei tyttö jää sielläkään neuvottomaksi, vaikka paikka onkin Karmo Magnuksen vallan alla aivan kamala. Hän saa jopa apua yllättävältä taholta. Emman tehtävä on vapauttaa ihmisten sielut ja hän tekeekin sen lopulta kysymällä yhden ainoan kysymyksen: Rakastitko koskaan ketään? Tuo kysymys on hyvä meidän ihan jokaisen muistaa muutenkin kuin vain kirjan sivulla olevana tekstinä, sillä itse uskon, että jos jatkoa on kuolemankin jälkeen, se on aika merkityksetöntä ja tyhjää, mikäli et elämäsi aikana oikeasti rakastanut ketään.

Emman seikkaillessa muut valmistautuvat sotaan. Kate kohtaa jälleen Rafen ja heidän piilopaikkansa valloitetaan vihollisen käyttöön, jotta tämä voi odottaa Emmaa ja aiheuttaa koko maailman tuhon. Michael ja Kate ovat pikku hiljaa menettämässä kirjojensa hallinnan ja maailma on luhistumassa jo ilman Karmo Magnuksen aikeitakin.
   Lasten hyvä ystävä ja suojelija, Gabriel löytää lasten vanhemmat ja opastaa heidät melkein lasten luo ennen omaa kuolemaansa. Minua Gabrielin kuolema kosketti ja järkytti aivan kuten tohtori Pymin, sillä opin kunkin kirjan aikana rakastamaan kumpaakin lasten opastajaa, vaikka Pym olikin valehdellut lapsille melko pahasti.

Kirjassa koetaan niin ilon kuin surunhetkiäkin menetysten, jälleennäkemisten ja hyvästien muodossa, mutta juuri se tekee siitä uskottavan, sillä ilman näitä pieniä piirteitä mikään fantasiakirja ei välttämättä toimisi. Rakastin tätä kirjaa ihan yhtä paljon kuin edeltäjiäkin. Lopussa Katen harteilta katoaa se valtava paino ja stressi, joka hänellä on kaikki ne vuodet ollut mukanaan, kun hän on huolehtinut sisaruksistaan.
   Kirja on hyvin käännetty, ja koska en taaskaan lukenut sillä silmällä että olisin etsimällä etsinyt kirjoitusvirheitä, en niistä myöskään jaksa huomauttaa. Kirja sopii luettavaksi alakouluikäisistä ylöspäin. Tapahtumat eivät etene liian nopeasti, vaan lukija pysyy hyvin kärryillä tapahtumien edetessä. Kirjan aikana saa itkeä ja nauraa, mutta se myös järkyttää hieman jos elää täysillä tarinan maailmassa mukana kuten itselläni on tapana, oli kirja mikä tahansa. Kaikille fantasiannälkäisille lukijoille kirja on aivan omiaan. Sarja saattaa hyvinkin olla vastaus siihen, mitä lukea Percy Jacksonin, Magisteriumin ja Harry Potterin jälkeen.


Teos: Kirja aikojen alusta: Kohtalon kirja
Alkuperäisteos: 
The Black Reckoning. Emerald Atlas 3
Kirjailija: John Stephens
Suomentaja: Kaisa Kattelus
Kannen kuva: Steve Stone
Sivuja: 302
Kustantaja: Tammi
Mistä minulle: Elisa kirja, e-kirja
Suosittelenko, kenelle: Kaikille fantasiaa rakastaville!
Arvosana: 5

Holly Black & Cassandra Clare - Magisterium: Kuparikoura

$
0
0
Salaisuudet syvenevät maagien koulussa Magisteriumissa.
Callumin kesäloma ei ole samanlainen kuin muilla lapsilla. Kun hän alkaa epäillä, että hänen isänsä suunnittelee sekä hänen että hänen lemmikkisutensa tuhoamista, hän pakenee takaisin kouluun. Siellä selviää, että joku on varastanut salaperäisen kuparikouran, aseen, joka voi tuhota kaaoksen voimia käyttävän maagin.
Etsiessään syyllistä Call ja hänen ystävänsä huomaavat jahtaavansa salaisuutta, joka on vaarallisempi kuin he ikinä osasivat kuvitella.

Kuparikoura on Rautakokeen jatko-osa.




Ihan aluksi: Kiitos Otavalle arvostelukappaleesta!Naru Callumin kaulan ympärillä kiristyy entisestään. Callumin kesäloma on kaukana mukavasta, koska oma isä yrittää ''parantaa'' hänet. Eli siis poistaa Constantine Maddenin sielun poikansa sisältä. Callum rakentaa mielessään listaa, jossa on asioita joita Pimeydenvaltias todennäköisesti tekisi ja mitä ei tekisi. Mitä enemmän tuon listan plussapuoli kasvaa, sitä enemmän Callia pelottaa tulevaisuuden kannalta. Call pakenee ensin isäänsä ja myöhemmin karkaa Magisteriumista Aaronin ja Tamaran kanssa pysäyttääkseen Alastairin aikeet antaa voimakas ase, Alkahest, Magisteriumin entiselle mestarille ja Kuoleman Vihollisen oikealle kädelle, Josephille.

Jälleen kerran Call kohtaa pelastusretkellään niin ystäviä kuin vihollisiakin ja joutuu kohtaamaan suuria vaaroja lähtiessään Magisteriumista. Callista paljastuu lisäksi aivan uusi puoli ja hän löytää itsestään aivan uuden kyvyn. Haluaisin kertoa enemmänkin, mutten voi jotten pilaa lukukokemusta, jos päätät lukea kirjan. (Lue ehdottomasti!)

Jälleen kerran lukiessa sai todellakin jännittää. Kirja herätti monia tunteita, kun tapahtumat etenivät. Välillä jopa oikeasti pelkäsin Callin puolesta. Kirjassa ei ollut juurikaan kielioppivirheitä ja vaikka niitä muutaman löysin, eivät ne haitanneet lukukokemusta, koska tiedän, että kirjan kirjoittaminen ja sen editointi on melkoinen operaatio. Suomentaja Inka Parpola ja häntä ennen Cassandra ja Holly ovat tehneet aivan mahtavaa työtä taas kerran. Jään jännityksellä odottamaan, mitä jatko tuo tullessaan!
   Kirjan kansi on shokeeraavan upeannäköinen ja jo pelkästään se houkuttelee lukemaan.

Lempihahmojani kirjoissa ovat edelleen mestari Rufus, Callum Hunt ja Aaron. Tamaraa en maininnut, koska en pidä häntä niinkään suosikkinani. Oikeastaan minusta on vähän ärsyttävää, että Tamara kantaa aina huolta Aaronista, harvoin Callumista.
   Callumin välit isäänsä eivät ole sen paremmat kuin loman alussakaan, oikeastaan ne ovat jos mahdollista, vielä kireämmät. Varsinkin sen jälkeen, kun Call löytää sutensa köytettynä patteriin vahvalla rautaketjulla. Loppua kohden heidän välinsä lämpenevät ehkä ihan vähän, mitään suurta muutosta ei tapahdu.

Kuparikoura on täynnä käänteitä, ihmeitä ja yllätyksiä. Kirjan juonta on mahdoton arvata etukäteen eikä se jätä kylmäksi kuten ei Rautakoekaan tehnyt. En malta odottaa seuraavia osia!   Suosittelen kirjaa kaikille Rautakokeen lukeneille ja kaikille fantasiannälkäisille, jotka miettivät mitä lukea Harry Potterin ja Percy Jacksonin jälkeen.


Teos: Magisterium - Kuparikoura
Alkuperäinen nimi: 
The Copper Gauntlet
Kirjailija(t): Holly Black & Cassandra Clare
Suomentaja: Inka Parpola
Sivuja: 253
Mistä minulle: Arvostelukappale, Kustannusosakeyhtiö Otava
Suosittelenko, kenelle: Kaikille fantasiannälkäisille iästä riippumatta
Arvosana: 4

Thor Soltvedt - Rasa Vili, 30 riviä joka päivä

$
0
0
   ''Olen Vili Rasa, pian kymmenvuotias vilkas poika. Ympärilläni tapahtuu aina jotakin. Koulussa minua kutsutaan Rasavilliksi. Rehtorin mitta on pian täynnä. Opettaja miettii, miksi teen hänen työstään niin kurjaa. Kotona äidin Onni ei jaksa enää. Minä ymmärrän paljon asioita omalla tavallani''



Luin Vili Rasan tarinan yhdeltä istumalta ja minun tapauksessani se on hyvin harvinaista, että luen jonkun kirjan muutamassa tunnissa. Toisaalta, kirjassa on vain 95 sivua ja se on kirjoitettu niin, että sen jaksaa lukea. Kirja on todella mielenkiintoinen ja siitä käy hyvin ilmi, millaista on elää ADHD:n kanssa päivittäin.
   Kirjan päähenkilö on kymmenvuotias Vili. Vili on aika vilkas ja energinen poika, joka käsittää monet asiat omalla ainutlaatuisella tavallaan ja hänellä on hetkittäin keskittymisongelmia ynnä muuta. Minullekaan nuo asiat eivät ole mitenkään vieraita, vaikkei minulla ADHD:tä olekaan. Mutta oppimistani vaikeuttaa silti ainakin hahmotushäiriö. Ja hetkittäin myös miltei näkymättömissä oleva lukihäiriö.
   Äitini tietää näistä asioista vähän enemmän kuin minä, koska on töissä erityiskoulussa, jossa ainakin osalla porukasta on käytösongelmia tai jokin sairaus kuten ADHD noin esimerkiksi.

Vilin tarina on hyvin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Vilillä on myös kaksoissisko, joka on ollut mykkä heidän isänsä kuolemasta lähtien, mutta alkaakin puhua yhtäkkiä eräänä päivänä.
   Vili on hyvin sinnikäs ja hieman itsepäinenkin poika, joka joutuu usein ongelmiin. Häntä myös kiusataan koulussa, mikä vaikuttaa osaltaan ongelmiin joutumiseen.

Vili Rasan tarina on kirja kaikille, joiden sydän sykkii ihmisten ainutkertaisuudelle ja erilaisuudelle. Suosittelen kirjaa kaikille, jotta oppivat hyväksymään erilaisuuden ja tajuamaan, kuinka kaunis asia se on. Jokainen meistä on uniikki, yksilö. Kahta samanlaista ihmistä ei ole.

Jos haluat lukea jotain lyhyttä ja helppoa, mutta samalla ajatuksia herättävää,
suosittelen lukemaan tämän kirjan.


Teos: Rasa Vili, 30 riviä joka päivä
Kirjailija: Thor Soltvedt
Suomentanut: Teija Jalanne
Kansi ja taitto: Marja Junnila
Kustantanut: PS-kustannus
Sivuja: 95
Mistä minulle: ostettu opettajien tietopalvelusta
Suosittelenko, kenelle: Ihan kaikille iästä ja sukupuolesta riippumatta
Arvosana: 5
 

David Walliams - Gangsterimummi

$
0
0
Benin isoäiti on ihan perusmummi -- vai onko sittenkään? 11-vuotias Ben on ainoa lapsi ja huono lukija, joka haluaa isona putkimieheksi. Pojan vanhemmat taas rakastavat telkkarin tanssiohjelmaa yli kaiken, ja haluaisivat Benistä ammattitanssijan. Benin on pakko vierailla kaalinhajuisen mumminsa luona joka ikinen perjantai, halusi tai ei. Kerran hän löytää mummin keittiöstä keksipurkin, joka on täynnä jalokivikoruja ja timantteja! Vähitellen paljastuu, että Benin isoäiti on nuoruudessaan salaa toiminut kansainvälisenä jalokivivarkaana. Mutta eräät kuuluisat korut häneltä aikoinaan jäivät ryöstämättä, ja nyt Benin kannustuksesta Ison-Britannian kruununjalokivet ovat vaaravyöhykeessä. David Walliams on 2000-luvun oma Roald Dahl! TV:stä tuttu julkkiskirjailija on myyntilistojen kuningas monessa maassa, varsinkin Britanniassa.



Näyttelijä-kirjailija David Walliams onnistuu yhdistämään hervottoman huumorin tärkeisiin teemoihin. Tony Rossin vitsikkäät kuvat kruunaavat lämminhenkisen tarinan, jonka Jaana Kapari-Jatta on taitavasti suomentanut.*


Walliams on onnistunut kirjoittamaan kirjan, joka koukuttaa. Tunnustan, etten itse ole aivan hänen käyttämänsä huumorintyylin suurimpia ystäviä, mutta siitä huolimatta huomasin lähestulkoon ahmivani kirjaa. Teksti etenee hyvin ja sujuvasti, sen kieli on hauskaa luettavaa ja hahmot enempi tai vähempi hupaisia ja sympaattisia omine erikoisuuksineen. Lukija saa nauraa ja ihmetellä. Lisäksi lukiessa oppii monia mielenkiintoisia tietoja ja tarjolla on myös hauska kuvitus elävöittämässä tarinaa.
Kirjassa käsitellään monia tärkeitä asioita. Niin ihmissuhteita ja niiden hankaluuksia - vanhemmat, lapset ja isovanhemmat. Odotuksien täyttämistä ja haaveita. Sekä vielä vähän hankalampia ja synkempiäkin aiheita.

Minua kirja kosketti todella, koska se toi Benin mummin kautta mieleen vuosi sitten kuolleen pappani, jota ikävöin vieläkin. En ole varma, totunko koskaan täysin siihen, ettei häntä enää ole. Onneksi olen oppinut jo jotenkin elämään ikävän kanssa.

Huomasin välillä hymähtäväni ääneen, sillä jotkin Benin tuntemukset sopivat lähes täysin yksiin omieni kanssa. Enää en pidä isovanhempiani tylsinä. Päinvastoin. He ovat ihmisiä, joilta minulla on paljon opittavaa. Omat isovanhempani ovat nähneet Suomen sota-ajan Talvisodan aikaan. Itseasiassa mummuni on lähtöisin Karjalan siitä osasta, jonka Suomi hävisi Venäjälle.

Jokaisessa David Walliamsin kirjassa on jokin tärkeä sanoma lapsille. Se on kuitenkin piilotettu niin hienosti tarinaan, ettei Walliams millään tavoin saarnaa tai heristä sormea, päinvastoin. Hänen luomansa tarinat ovat täynnä huumoria ja oivallista kerrontaa, että varmasti lapset niistä nauttivat. Niin nauttii aikuinenkin, enkä varmasti ole ainoa.
   Gangsterimummissakin on sanoma. Ben ei varmasti ole ainoa lapsi, jonka mielestä isovanhemmat ovat hiukan tylsiä. Tuo on valitettavaa, mutta ihan totta. Minua on siunattu ihanilla isovanhemmilla, joita varsinkin nyt vanhempana arvostan todella paljon - ehkä en lapsena näin paljoa arvostanut, valitettavasti. Walliams pukee tarinan muotoon tärkeän asian: sen miten mummit ja ukit voivat olla ihan mahtavia tyyppejä kun heihin vaan malttaa kunnolla tutustua. Antaa heille mahdollisuuden, kuuntlee heidän tarinoitaan, tutustuu heihin. He ovat varmasti yhtä mahtavia kuin Benin gangsterimummi!

Gangsterimummi on lastenkirjallisuutta parhaimmillaan. Se on todella hauska, hyvä tarina, jossa Tony Rossin kuvitus tukee Walliamsin tarinaa todella hienosti. Kirja naurattaa, mutta toivottavasti saa myös lapset ajattelemaan. Ajattelemaan, olisiko se vähän tylsältä tuntuva mummi tai pappa sittenkin ihan mahtava tyyppi kun häneen malttaa tutustua.


Teos: Gangsterimummi
Kirjailija: David Walliams
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta
Kuvitus: Tony Ross
Sivuja: 272
Julkaisuajankohta: 2016
Kustaja: Otava
Mistä minulle: Elisa Kirja, e-kirja
Suosittelenko, ekenelle: Kirja sopii kaikenikäisille, erityisesti alakouluikäisistä ylöspäin
Arvosana: 5
 

Rick Riordan - Hotelli Valhalla: Opas viikinkien maailmoihin

$
0
0
  Hyvä Magnus Chase,
tervetuloa Hotelli Valhallaan!
Toivomme, että nautit ikuisesta oleskelustasi 
luonamme tuonpuoleisessa.

Johdettuaan Hotelli Valhallaa yli tuhat vuotta Helgi kyllästyi vastaamaan vastakuolleiden sankarien kysymyksiin. Nyt saat yhdessä kirjassa kaiken tiedon, jota tarvitset välttääksesi nolot tilanteet siinä onnekkaassa tapauksessa, että sinutkin valitaan urheiden sotureiden joukkoon.

Opas täynnä haastatteluja, tarinoita ja anekdootteja Yhdeksän Maailman jumalista, jumalattarista, myyttisistä olennoista ja tarueläimistä. Et koskaan enää luule Ratatosk-oravaa söpöksi pikku jyrsijäksi tai sekoita kääpiötä haltijaan!




Tämä opus täydentää Rick Riordanin Magnus Chase -sarjaa ja siitä todellakin löytyy kattava luettelo skandinaavisen mytologian olennoista jumalista Ratatosk-oravaan. Olen iloinen, että kirja suomennettiin, koska en itse osaa englantia.
Tämän pikku opuksen avulla opit litannian uutta tietoa erilaisista myyttisistä olennoista. Lisäksi kirjassa on paljon kiinnostavia haastatteluja. Kirja on kirjoitettu uusia, juuri kuolleita einherisotureita ja heidän kysymyksiään ajatellen. Opin itsekin paljon uutta tämän lukemalla. Nyt odotan jännityksellä mitä Riordan seuraavaksi keksii!

Jos olet kiinnostunut eri mytologioista, suosittelen todellakin lukemaan tämän kirjan. Opit varmasti uutta ja hauskalla tavalla vieläpä!


Teos: Hotelli Valhalla Opas viikinkien maailmoihin
Alkuteos: Hotel Valhalla. Guide to the Norse Worlds
Kirjailija: Rick Riordan
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Sivuja: 156
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: Arvostelukappale
Suosittelenko, kenelle: Kaikille mytologiasta kiinnostuneille
Arvosana: 5

Cassandra Clare & Holly Black - Magisterium: Pronssiavain

$
0
0
Ahmittavaa jännitystä Cassandra Clare -faneille! 
Taikakoulua ravistelee oppilaan kuolema.


Call palaa kesälomalta juhlittuna sankarina, mutta ennen kuin hänen kolmas lukuvuotensa Magisteriumin taikakoulussa ehtii kunnolla alkaa, yksi koulun oppilaista murhataan.
   Call tietää olevansa tappajan varsinainen kohde, ja hän ryhtyy ystävineen jahtaamaan kouluun soluttautunutta vakoojaa. Mutta kuka Callin lähipiirissä voisi haluta hänelle pahaa? Eihän juuri kukaan tiedä hänen salaisuuttaan - vai tietääkö sittenkin?

Tämä on Magisterium -sarjan kolmas kirja, jatko-osa teoksille Rautakoe ja Kuparikoura.





Callum Hunt on haudannut Pimeydenvaltiaan listansa. Poika palaa kouluun juhlittuna sankarina, sillä Constantie Madden on kuollut - vai onko? Yksi koulun oppilaista saa palkitsemisseremoniassa surmansa ja pian Call ja hänen ystävänsä - erityisesti Aaron ja Call - huomaavat olevansa vaarassa itsekin. Nuoret alkavat selvittää kuka murhasi oppilaan juhlissa ja kuka haluaa heille pahaa ja miksi. He saavat apua yllättävältä taholta, mutta oppivat myös että kaikki, jotka hymyilevät, eivät ole heidän ystäviään. 
    Callin täytyy oppia hallitsemaan uusia voimiaan (kaaosmagiaa) yhdessä Aaronin kanssa, sillä heitä tarvitaan. Kouluun saapuu myös eräs Neuvoston jäsen, joka tuntuu olevan erityisen suopea ja kiltti Callumia kohtaan. Mistä se johtuu?

Aaron ryntäsi hurjistuneena huoneeseen. ''Makar!'' hän karjui käsi yhä kohotettuna loitsuun. Käden ympärillä hehkui musta valo. ''Käytä magiaasi senkin idiootti!'' - sivu 89

Cassandra Clare ja Holly Black todellakin tietävät Rick Riordanin tavoin, miten koukuttaa lukijansa ja saada heidät jatkamaan kirjojensa lukemista. Odotan jo kuumeisesti sarjan viidettä osaa, joka ilmeisesti suomennetaan vuoden päästä, koska sarjan aiemmatkin osat ilmestyivät vuoden välein. Pronssiavain jäi niin jännittävään ja ehkä surulliseenkin kohtaan, että en millään jaksaisi odottaa koko vuotta uutta osaa!
   Jälleen lukiessa koki skaalan erilaisia tunteita - iloa, pelkoa, surua, riemua, helpotusta noin muutamia mainitakseni. Hahmosuosikkini ovat edelleen samat - Callum, Aaron, Tamara ja Mestari Rufus. Nyt uudeksi suosikiksi ylsi ennen niin ärsyttävä Jasper, josta on tullut tavallaan Callumin ja hänen ystäviensä liittolainen, koska hän tietää Callumin synkän salaisuuden.

''No, mitenkäs vanha kunnon K-V pärjäilee?'' Jasper kuiskasi ja Callin säpsähtämään. ''Sinä olet tämän shown tähti.'' Callia inhotti, että Jasper tiesi totuuden hänestä. Vaikka hän olikin melko varma, ettei Jasper koskaan paljastaisi hänen salaisuuttaan, ei se estänyt poikaa heittelemästä typeriä kommenttejaan ja piikittelemästä häntä aina tilaisuuden tullen. - s. 23-24

Kirja pureutuu aiempia osia paremmin siihen, millaista on salata asioita muilta, varsinkin niin isoja ja merkittäviä juttuja, että ne voivat aiheuttaa ongelmia. Siinä tulee hyvin esille myös erään hahmon historia ja se, millainen hänen luonteensa todella on. Sarjan juonta on - jos mahdollista - vielä entistäkin vaikeampi arvata etukäteen ja se on mielestäni vain hyvä asia.
   Jokaisen sarjan kirjan kansien design on mielestäni aivan mahtava. Kirjojen kannet ovat todella taitavasti suunniteltu ja mietitty ja ne liittyvät hyvin aina kunkin kirjan teemaan.
   Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat aiemmin lukeneet sarjan edelliset osat. Kirjasarja sopii sinulle, jos mietit mitä lukea kahdeksan Harry Potterin jälkeen. Jään innolla odottamaan jatkoa!



Teos: Magisterium - Pronssiavain
Alkuperäisnimi: Magisterium The Bronze Key
Kirjailija(t): Cassandra Clare & Holly Black
Suomentaja: Inka Parpola
Sivuja: 236
Mistä minulle: Ostettu, Suomalainen Kirjakauppa
Suosittelenko, kenelle: Kaikille Potterin lukeneille
Arvosana: 5

Elina Wallin - Semmoset & Tommoset: Tapleti arvotus

$
0
0
Tapleti arvotus -lastenkirja on tiettävästi ensimmäinen Porin murteella kirjoitettu lastenkirja, jossa kaksi pariskuntaa, Semmoset ja Tommoset, asuvat Porin vanhassa vesitornissa ja pähkäilevät mitä tehdä valtaapitävien uudelle määräykselle, että kaikkien tulee alkaa käyttää tablettia. Kun ei mitään vaivojakaan kerran ole! Miten Semmoset ja Tommoset nykyajan haasteestaan selviävät? Oleks tiänny, et Pori vanhas vesitornis assuu kaks veikeet pariskuntaa, Mari ja Kari Semmone sekä Pirkko ja Pertti Tommone? Yks aamu he lukkee lehrest, et kaikkie o pakko ruvet käyttämää taplettii. Minkä tähre! Ko ei täsä mittää vaivojaka ol! Vai pitäskö semmosii ruvet oikee hankkimaa? Tapleti arvotus o tiättävästi universumi ensimäine Pori murteel skriivattu lastekirja. Kirjailija Elina Wallin tunnetaa murrepakinoistas - mut ny o mukuloitte vuaro pääst lukemaa hauskoi juttui. 



Luin kirjan valehtelematta ihan muutamassa tunnissa Porin Kirjojen Yö -tapahtumasta kotiuduttuani. Koska äiti ja minä olemme kummatkin ahkeria lukijoita, sanoi äitikin kirjan lukevansa. Äiti lukee nykyään omien kirjojensa lisäksi myös minun hyllystäni kirjoja. 

Näin Elinan ensimmäisen kerran kunnolla livenä Kirjojen Yö -tapahtumassa ja vaihdoimme muutaman sanan. Elina on aivan ihana ihminen ja kirjan luettuani voin sanoa, että mahtava kirjailija joka kirjoittaa kotikaupunkimme Porin omalla ainutlaatuisella murteella. Murteet ovat rikkaus, ja on vähän harmi, että kovin harva käyttää murteita nykyään. Toki omassakin puheessani on murresanoja kuten vaikka kakko tai masaliisa tai niinko. Lisää porimurteisii sanoi täält.

Kirja kertoo Porin vanhassa vesitornissa asustelevista kahdesta hauskasta pariskunnasta, jotka yhdessä joutuvat kaikenlaisiin seikkailuihin. He eivät millään tahdo käsittää, mihin tarvitaan taplettia ja miksi se määrätään pakolliseksi. He luulevat tapletin olevan pöydälle laitettava suojatapletti. Todellisuudessa kyse on tabletti-tietokoneesta. Siinä sitä on opeteltavaa!
   Elina Wallin kirjoittaa uskottavasti ja hauskasti, tavalla joka viihdyttää koko perhettä ikään tai sukupuoleen katsomatta. Hänen kirjojensa avulla oppii paljon  Porin omaa murretta. Tiesitkö muuten, että Porikieles o paljo sanoi ruotsist? Tai ett Porin värit o ruotsin lipus? Hauska sattuma.


Kirjan mukana tulee kirjan kuvitusta hyvin mukaileva hauska mitta, jossa on myös Porin murretta mukana. Heli Laaksosen kuvitus on mielestäni erittäin onnistunut ja hieno. Elinan kirjoitustyyli ja Porin oma murre sopivat kuvitukseen kuin nenä päähän.

Jos murteet kiinnostavat, suosittelen lämpimästi lukemaan kirjan ja jos kiinnostut erityisesti Porin murteesta, ota yhteyttä Elinaan. Hänen kanssaan saat varmasti siitä aiheesta keskustelun aikaiseksi. Elinan omille sivuille pääset tästä.



Teos: Semmoset & Tommoset - Tapleti arvotus
Sarja: Semmoset & Tommoset
Kirjailija: Elina Wallin
Kuvitus: Heli Laaksonen
Sivumäärä: 31
Kustantaja: Eks Tykkää! - kirjoituksia ja kädentöitä

Painopaikka: Brand ID Oy Pori 2016
Mistä minulle: Ostettu, Porin Kirjojen Yö 2017
Suosittelenko, kenelle: Ehdottomasti kaikille
Arvosana: 5
 

Rick Riordan - Apollo: Vaiennut oraakkeli

$
0
0
Kuinka rangaista kuolematonta?
Tekemällä hänestä ihminen.


Apollon -jumala suututtaa isänsä Zeuksen, joka syöksee hänet alas Olympokselta. Nyt yli 4000-vuotiaan jumalan on opittava selviytymään New Yorkissa tavallisena teinipoikana ja ilman jumalallisia voimiaan, kunnes keksii keinon päästä takaisin isänsä suosioon.

Apollonilla on kuitenkin monia vihollisia, jumalia, hirviöitä ja kuolevaisia, jotka mielellään tarttuisivat tilaisuuteen hankkiutua hänestä eroon. Hänen ainoa toivonsa on hakea apua paikasta, joka tunnetaan nimellä Puoliveristen leiri...

Taattua seikkailua Percy Jackson -faneille!



Heti kun näin, että lempikirjailijaltani tulee täysin uusi kirjasarja, missä päästään seuraamaan tarkemmin erään jumalan elämää mutta tosin kuolevaisena, ajattelin heti, että kirja on pakko saada arvostelukappaleena ja siitä heti alkuun iso kiitos Otavalle!

Kirjassa päästään seuraamaan Apollonin elämää kuolevaisena hänen suututettuaan isänsä Zeuksen. Apollon joutuu palvelemaan erään jumalattaren tytärtä, eikä juuri pidä siitä. Kirjan aikana törmätään myös aikaisemmista Riordanin kirjoista tuttuihin hahmoihin kuten Percy Jacksoniin, Nico DiAngeloon sekä kentauri Kheironiin, jotka kaikki auttavat Apollonia tämän matkalla kohti kuolemattomuutta ja isänsä suosiota.
   Oli hauska kuulla pitkästä aikaa, mitä Percylle kuuluu vaikka toki hänen kuulumisiaan on välillä saanut lukea Magnus Chase -sarjan kautta Annabethin tavatessa serkkuaan Magnusta.
   Jotta kirjassa pysyisi kärryillä tapahtumissa ja ymmärtäisi kaiken, vaatii se edellisten kirjasarjojen lukemista ja niihin paneutumista. Toki voi aloittaa suoraan tällä sarjalla, mutta silloin ei vain ymmärrä ehkä kaikkea.
   Apollon on aika turhamainen ja itsekäs jumala, joka näkee itsensä tavallaan muita parempana sen tähden, koska on niin monen asian jumala. Hän tajuaa sen vasta kuolevaisena ollessaan, eikä heti silloinkaan. Sitä oli välillä aika ärsyttävä seurata, mutta kyllä se siinä muiden juttujen sivussa meni.
   Apollonin tehtävä on löytää Puoliveristen leiristä kadonneet nuoret, mm. omat lapsensa ja palauttaa Delfoin oraakkeli omalle paikalleen vanhan vihollisensa voitettuaan. Tuota taistelua ei päästä vielä sarjan avausosassa todistamaan, mutta maltan tuskin odottaa, että saan lukea siitä!


Pidän erityisesti siitä, miten kaikki Riordanin kirjat tuntuvat liittyvän jollain tavalla toisiinsa jos ei lasketa mukaan Kanen aikakirjat -sarjaa, joka kertoo Egyptiläisestä mytologiasta. Riordan on tässäkin sarjassa tyylilleen uskollinen ja kirjoittaa niin, että lukijan on aivan pakko lukea tarina yhdeltä istumalta loppuun asti. Tässä kirjassa lukujen alussa oli aina runopätkä, sillä Apollon on myös runouden jumala. Ratkaisu oli mielestäni hauska, ja toi kirjaan aivan oman säväyksensä varsinkin kun en ole itse ikinä ymmärtänyt runoja, mutta nyt niiden lukeminen ei haitannut.
   Kirjan graafinen ilme ja kansi ovat mielestäni tosi hienoja. Kannessa on Apollon jumalan hahmossaan jousi kädessään ja Apollon kuolevaisen pojan hahmossa jollain syrjäisellä kujalla, josta tarina itseasiassa alkaa.
   Suosittelen kirjaa kaikille Riordanin faneille ja vaikka et olisi fani ja tämä olisi ensimmäinen kirja, jonka häneltä luet, lue ihmeessä, lupaan ettet menetä mitään, vaan opit paljon.



Alukeräinen nimi: The Hidden Oracle - The Trials of APOLLO book 1
Kirja: Vaiennut oraakkeli, Apollo 1
Kirjailija: Rick Riordan

Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Kannen design: John Rocco
Sivumäärä: 367
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: Arvostelukappale kustantajalta
Suosittelenko, kenelle: Jokaiselle mytologiasta kiinnostuneelle
Arvosana: 5

Cassandra Clare & Holly Black - Magisterium: Hopeanaamio

$
0
0
Pahuus on soluttautunut taikakouluun, mutta onko se lähempänä kuin kukaan osaa aavistaa?
Callista on tullut Magisteriumin taikakoulun pelätyin ja vihatuin oppilas: Kuoleman vihollisen sielu elää hänen ruumiissaan. Mutta voiko kukaan olla paha tietämättään? Se selviää Callille, kun hän joutuu elämänsä vaikeimman valinnan eteen.


Hopeanaamio on jatko-osa Magisterium -sarjan osille Rautakoe, Kuparikoura ja Pronssiavain.








Callum on vangittu hirvittävästä rikoksesta, jota hän ei tehnyt. Hän ei ole aikoihin nähnyt ketään tuttuja ja luulee kaikkien vihaavan häntä. Yhtenä päivänä kaikki muuttuu, kun aiheutuu vankilapako. Callum kohtaa vankeudesta päästyään juuri ne ihmiset, joita ei missään tapauksessa olisi enää halunnut nähdä. Hän joutuu lisäksi tekemään hirvittävän valinnan, joka sinetöi hänen kohtalonsa. Onko Call todella se, jota kaikki pelkäävät?
Hopeanaamio jatkaa välittömästi siitä, mihin Pronssiavain jäi. Callum on velhovankilassa eikä ole pitkään aikaan kuullut kenestäkään mitään. Ainoa ihmiskontakti ovat vartijat, jotka tivaavat häneltä säännöllisin väliajoin samaa asiaa; Miksi hän tappoi Makarin? Mutta Call tietää olevansa syytön ja toivoo enemmän kuin mitään muuta, ettei mitään niin hirvittävää olisi koskaan päässyt edes tapahtumaan. 
   Äkkiä kaikki muuttuu, kun Call kohtaa vanhan mestarinsa, mestari Rufuksen. Ja hänen jälkeensä isänsä ja Jasperin, jota ei ikinä uskonut ikävöivänsä. Pian alkaa tapahtua, kun Call pakenee vankilasta Johtokunnan jäsen Anastasia Tarquinin avustuksella ja kohtaa pian ne kaksi ihmistä, joita hän inhoaa yli kaiken muun. Edes sydänsuruissa kieriskelevä Jasper ei vedä heille vertoja.



''Salaisuudet vahingoittavat kantajaansa
enemmän kuin uskoisikaan.'' - Mestari Rufus, s. 11

Tunnelma kiristyy entisestään tässä sarjan toiseksi viimeisessä osassa. Odotan jännityksellä, mitä sarjan ensi vuonna suomeksi ilmestyvä päätösosa pitää sisällään. Muista osista poiketen, Hopeanaamio, sisältää jopa ripauksen romantiikkaa, mikä sinänsä ei ollut minulle yllätys, koska osasin odottaa Tamaran ja Callin välille jotain Aaronin kohtalon jälkeen. 
   Callin vihollinen, Kuoleman vihollisen uskollinen palvelija ja Magisteriumin entinen mestari, Mestari Joseph, pakottaa Callin tekemään hirveän valinnan, jota Call ei osannut odottaa, mutta jonka hän huomaa kipeästi haluavansa tehdä. 

Ehkä hänen ei tarvinnutkaan olla huolissaan siitä, että hän muuttuisi Constantine Maddeniksi, vaan huolestua sen sijaan Alexista. - s. 115

Cassandra Clare ja Holly Black petaavat selkeästi sarjan loppuasetelmaa, sillä kirja on todella jännittävä ja herättää tunteiden laajan kirjon. Kirja sopii luettavaksi sinulle, joka olet miettinyt, mitä lukea esimerkiksi Harry Potter -sarjan jälkeen. Tästä sarjasta ollaan oltu montaa mieltä, mutta itse olen aivan rakastunut eikä hienoiset samankaltaisuudet Potter -kirjojen kanssa haittaa lukunautintoani - päin vastoin, ne jopa lisäävät intoa ahmia kirja loppuun, minkä jälkeen harmittaa vietävästi, koska jälleen edessä on pitkä odotus ennen kuin saa sarjan viimeisen osan suomeksi käsiinsä. 
   Kirjojen hahmojen harjoittama taikuus on samantyylistä kuin Avatarin taikuus ja se ilmenee monin eri tavoin sarjan edetessä. Kuten muissakin, tässäkin osassa Call ystävineen joutuu kohtaamaan suuriakin pulmia, joista yksi asettaa Callin hengenvaaraan. 

''Olet vain anastanut mahdin itsellesi. Olet alempiarvoinen surkimus'', mestari Joseph pauhasi ääni sakeana raivosta. ''Sinua ei ollut koskaan tarkoitettu käyttämään kaaoksen magiaa.'' - s. 150

Asia mikä minua kiehtoo ja hirvittää samanaikaisesti kirja kirjalta enemmän on kaaosmagia. En voi myöskään olla miettimättä sitä, miten kaikki päättyy. Haluaisin kovasti päästä jo lukemaan viimeisen osan, koska haluan tietää, mitä Call keksii selvittääkseen lopun mysteerin tai miten Alex jatkossa toimii tai valmistuuko Call vanhempiensa tavoin Magisteriumista ja entä, miten käy Callin ja Tamaran lupaavasti alkaneen romanssin. Nämä kysymykset eivät jätä minua rauhaan, mutta yritän lohduttautua sillä, että minulla on vuosi aikaa lukea muita kirjoja ennen kuin pääsen jatkamaan hiuksia nostattavaa seikkailua Callumin kanssa.
   Sarjan jokaisen kirjan kannet ovat todella lumoavia ja pakottavat tarttumaan kirjaan samantien. Ulkoasu on selkeästi mietitty niin, että se on yhteneväinen ja mystisellä tavalla maaginen.
   Lyhyytensä ansiosta sarjan kirjat sopivat luettavaksi kaikille niillekin nuorille, jotka eivät lue paksuja kirjoja mielellään, mutta haluavat lukea jotain. Sarja sopii niin tytöille kuin pojillekin, yläasteikäisistä ylöspäin.


Teos: Magisterium 4: Hopeanaamio
Alkuteos: The Silver Mask
Kirjailijat: Holly Black & Cassandra Clare
Suomentanut: Inka Parpola
Sivumäärä: 204
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: Arvostelukappale, kiitos kustantajalle
Suosittelenko, kenelle: Fantasiannälkäisille nuorille
Arvosana: 5

Anton Vanha-Majamaa - Kannabiskirja

$
0
0
Kannabis on maailmalla miljardibisnes ja Yhdysvalloissa arkinen päihde, jota presidentitkin myöntävät käyttäneensä. Suomessa kannabiksen suosio lääkkeenä ja päihteenä kasvaa jatkuvasti, mutta siitä puhuminen on yhä vaikeaa. Kannabiskirja pureutuu polttavan ajankohtaiseen aiheeseen monipuolisesti ja tutkimustietoon nojaten.

Kannabis muuttuu lailliseksi nopeasti ympäri maailman, ja Suomessakin jo puolet 80-luvulla syntyneistä on ainakin kokeillut pilveä. Luotettavaa tietoa on kuitenkin edelleen vaikea saada.Mitkä ovat todelliset terveysvaikutukset? Onko kannabiksesta lailliseksi lääkkeeksi? Mitä pitäisi tietää kasvatuksesta, lajikkeista, käytöstä, historiasta, lainsäädännöstä? Kannabiskirja on asiallinen ja kattava tietokirja polttavan ajankohtaisesta aiheesta.





Tämä on kirja, jonka luin erittäin suurella mielenkiinnolla siitäkin huolimatta, että olen melko päihdevastainen ihminen. Toki käytän alkoholia itsekin, mutta huumeisiin kuten esimerkiksi kannabikseen, minun ei ole ikinä tehnyt mieli koskea. Eräs ystäväni kertoi kerran, että kannabis on oikeastaan vaarattomampi kuin alkoholi. Uskon sen, mutta niin kauan kuin se on Suomen lain mukaan kielletty huumeaine, en osaa suhtautua sitä käyttäviin kovin suopeasti ellei kyseessä ole lääkekäyttö sellaiseen sairauteen, johon kipulääkkeet eivät pure. Mutta mikä minä olen ketään kieltämään? Jos haluaa käyttää kannabista, en minä sitä voi kieltää, mutta voin tukea lopetuspäätöksessä.
   Kannabiskirja pitää sisällään paljon tutkimustietoa kannabiksesta. 


Yksi tämän kirjan tavoitteista on oikaista mediassa esiintyviä asiavirheitä ja lisätä ymmärrystä kannabiksen suhteen. Jotta aiheesta voitaisiin käydä kiihkotonta keskustelua, täytyy ensin ymmärtää, mistä puhutaan. Kannabis eli hamppu on yksivuotinen kasvi, joka kasvaa noin 1-2 metrin korkeuteen. Sitä löytyy Suomesta jonkin verran luonnonvaraisena, muualta Euroopasta enemmänkin. Hamppua on montaa eri lajiketta, joista ainakaan kahta ei voi käyttää päihteenä. Hampun päihdyttävät ja lääkinnälliset vaikutukset löydettiin vuosituhansia sitten, ja niihin perustuu kiivas keskustelu, jota meidänkin maassamme käydään.
   Kannabiskirja sisältää todella paljon tietoa, niin paljon, ettei kirjaa voi lukea yhdeltä istumalta, vaan asiat vaativat työstämistä. Kirja sisältää jopa ohjeita kannabiksen käyttöön ja tietoa siihen tarvittavista välineistä, mistä oli mielestäni mielenkiintoista lukea. Suhtautumiseni kannabikseen hiukan keveni kirjan lukemisen myötä, ja vaikka ystäväni ansiosta tiesinkin jo jonkin verran kannabiksesta, kirja sisälsi siitä huolimatta uutta tietoa minullekin. Suosittelen lukemaan kirjan, sillä se on silmiä avaava kokemus, ja saa miettimään asioita monelta eri kannalta. En kuitenkaan suosittelisi kirjaa ihan lapsille eli sanotaan nyt parikymppisestä ylöspäin.


Teos: Kannabiskirja
Kirjailija: Anton Vanha-Majamaa
Sivumäärä: 292
Kustantaja: Kosmos
Mistä minulle: Arvostelukappale kustantajalta
Suosittelenko, kenelle: Kaikille aiheesta vähänkin kiinnostuneille
Arvosana: 4


Kirjailijahaastattelu: Tuomas Keskimäki

$
0
0
Sain jokin aika sitten idean, että aloitan blogissa sarjan, jossa haastattelen kotimaisia kirjailijoita, jotka ovat hiljattain julkaisseet kirjan. Blogiin sopivasti kirjailijat tulevat olemaan YA-kirjailijoita lähinnä. Halusin aloittaa satakuntalaiskirjailijalla, koska haastattelu onnistuu helposti. Ensimmäisenä haastateltavana on Porissa asuva satakuntalaiskirjailija Tuomas Keskimäki.
   Tapasin Tuomaksen maanantaina Porin Kirjakauppa -ravintolassa. Haastattelun lisäksi juttelimme myös aiheen vierestä ja aika kului miltei liiankin nopeasti. Minulle jäi Tuomaksesta tosi miellyttävä fiilis ja kuva, jonka sain hänestä haastattelun perusteella oli hyvä. 



Tuomas Keskimäki
, 34, on julkaissut juuri uunituoreen, ensimmäisen romaaninsa, Ikuisesti, jonka julkaisutilaisuutta vietetään Porin Suomalaisessa kirjakaupassa torstaina tällä viikolla. Tuomas kertoo kirjan julkaisun olleen todella iso projekti, joka oli henkisestikin raastava. Hän kertoo, että nyt, kun kirja on ulkona ja edessä on julkaisutilaisuus ja pitkä 14 kuukauden stressi ja paineet ovat menossa ohitse, olo on mielettömän mahtava, mutta samaan aikaan tietyllä tavalla tyhjä, koska miettii, mitä seuraavaksi tekisi. Hän sanoo, että fiilis on kuitenkin luottavainen, koska tähän asti palautekin on ollut hyvää.
   Tuomas sanoo, että hänen mielestään nuortenkirjat ovat nykyään tosi fantasia -painotteisia, niistä puuttuu elämä, nuoria kiinnostavat jutut kuten vaikka uskonto, päihteet ynnä muut sellaiset asiat. Monesti fantasia -painotteisissa nuortenkirjoissa ei ole niitä ongelmia niinkään kuin normaaleilla ihmisillä on. Juuri niitä löytyy hänen Ikuisesti -kirjastaan. Kysyin aikooko Tuomas julkaista vielä romaaneita, vastaus oli että aivan varmasti, sillä proosa vei mukanaan. Aiemmin hän on julkaissut muutaman runokirjan ja kirjoittanut biisejä omalle bändilleen. Kirjoittamisen nuori kirjailija aloitti jo 12-13 vuotiaana ja kertoo, että on aina ollut sitä mieltä, että haluaa julkaista teoksiaan, koska hänelle on tärkeää, että hänestä jää jotain ja että ihmiset ehkä mahdollisesti saavat niistä jotain irti.
  Tuomas ei osaa eritellä mitään kirjansa hahmoa suosikikseen, mutta sanoo, että jokaisella on jotain, miksi juuri kyseinen hahmo on suosikki. Lähimpiä ovat ehkä päähenkilöt, Kasperi ja Venla, jotka kirjassa parhaiten nousevat esille.
   Kirjan tapahtumien sijaintipaikka kiinnosti minua. Tapahtumat eivät sijoitu Poriin eivätkä edes kaupunkiin vaan vähän maaseutumaisempaan paikkaan. Tuomas sanoo, että lukija tunnistaa paikan ehkä kirjassa olevien mittasuhteiden perusteella jos kävisi siellä.

Keskimäen kirja sisältää juuri niitä asioita, jotka nuoria kiinnostavat, ja joiden kanssa nuoret mahdollisesti kipuilevat. Keskimäki itse toivoo, että nimenomaan uskovissa piireissä kirja löytäisi lukijansa ja että nuoret lukisivat sitä. Kirja voisi hänen mielestään toimia myös opetusmateriaalina tai vaikka nuorisotyöntekijöille apuna.
   Keskimäki kertoo, että tykkää tehdä paljon kirjan ympärillä eikä pidä ajatuksesta, että olisi vain kirjoittanut kirjan ja se olisi jäänyt siihen ja muut olisivat tehneet työn loppuun. Minusta se on hieno asia, koska monet kirjailijat tekevät juuri sen, että kirjoittavat vain kirjan ja häärääminen jää. Keskimäki pitää Ikuisesti -kirjan nimissä myös instagramia, josta löytyy paljon videoita ja lainauksia kirjasta.

Tuomas on aina asunut Satakunnassa, mutta Porissa kaikista kauimmin. Hän pitää Porissa monesta paikasta, mm. Reposaari on alueena tärkeä. Myös Porin kaupungin historia kiinnostaa. Monesti ihmisillä on täysin väärä käsitys Porista, ja se harmittaa Keskimäkeä.
   Minua itseäni harmittaa se, että moni syntyperäinen porilainen ei osaa arvostaa kaupunkiaan vaan suhtautuvat siihen sillä asenteella, että ''No, tää nyt on tämmönen.'', johon Keskimäki totesikin, että esimerkiksi raumalaiset eivät osaa arvostaa Vanhaa Raumaa, koska paikka on liian tuttu, eivät ymmärrä, että täältä saattaa ihmisiä lähteä tuhansien kilometrienkin päähän katsomaan samanlaisia paikkoja.






Keskimäki kertoi kirjansa instagram -tilillä, että häneltä meni kirjan ensimmäisen raakaversion kirjoittamiseen noin nelisen viikkoa. Hän kirjoitti koko tekstin uudelleen 7-8 kertaa ja uskoo, että on kirjan ideaa mukanaan noin viisitoista vuotta.

Keskimäki ei halunnut laittaa kirjansa takakanteen liikaa tietoa kirjasta. Kirjan takakannessa on suora lainaus kirjasta, mikä on omastakin mielestäni kirjan parhaimpia lainauksia. Monet kirjat ovat sellaisia, että niiden takakannessa on teksti, jonka luettuaan tietää jo, mistä kirja kertoo eikä kirjaa oikeastaan tarvitse lukeakaan enää.

Keskimäki kertoo, ettei ollut vaikea kirjoittaa siitä, miten aikuiset suhtautuvat nuoriin. Todella moni unohtaa jo kolmikymppisenä millaista on olla nuori ja ajautuu monesti aliarvioimaan nuoria ja olemaan töykeäkin heitä kohtaan. Nuoret elävät omaa elämäänsä, eivät sinun. Monelle esimerkiksi ystävän menettäminen voi olla todella iso juttu.
   Ongelmatilanteet pitäisi käsitellä jotenkin muuten kuin niin, että joku sanoo sinulle ''Ei toi sun ongelmas ole mitään, ryhdistäydy!''
   Keskimäki itse ei halua elää elämäänsä niin, että vaikuttaa tietyn ikäiseltä ja käyttäytyy sen mukaan. Hän haluaa elää elämäänsä niin, että tekee juuri niitä asioita, mistä pitää. Hän myös muistaa ja tietää itse hyvin, millaista on olla nuori ja on ammatiltaankin nuorisotyöntekijä, joten hän ymmärtää nuoria eri tavalla. Välillä kuitenkin tulee tilanteita, jolloin joutuu itseään hiukan herättelemään, miksi käyttäytyy niin kuin käyttäytyy.
   Aikuinen ei saisi osoitella nuoria syyttävästi eikä jokaisen nuoren tarvitse tehdä samoja virheitä. Aikuisen pitäisi olla se tuki ja turva, jota kiinnostaa nuoren elämä ja sen muutokset. Miksi nuori käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Aikuisten välinpitämättömyyttä on paljon, mutta on myös paljon niitäkin ihmisiä, jotka kieltävät kaiken ja huolehtivat liikaakin. Kultainen keskitie puuttuu.

Ikuisesti -kirjan hahmoilla on myös esikuvat olemassa elävässä elämässä. Keskimäki sanoo, että ihmettelee jos joku kirjoittaja voi sanoa, ettei hahmoilla ole esikuvia, koska niitä voi olla tiedostamattakin. Hahmoilla on aina esikuva. Hän voisi itsekin olla keksimiensä hahmojen ystävä jos olisi heidän ikäisensä.
   Kun inspiraation lähde tulee puheeksi, Keskimäki sanoo, että sitä on vaikea selittää, koska se on monen asian summa. Inspiroivia juttuja ovat mm. tietynlaiset ihmiset, historia, oma suhde henkisyyteen, tietyt miljööt ja kokemukset. Hän kertoo, että kirjoittaminen on helppoa ja asiat on helppo saada paperille juuri siksi, koska moni asia inspiroi. Hän sanoo, että kipinä kirjoittamiseen lähti ehkä tarpeesta purkaa omaa pahaa oloa kuten ihmisillä monesti.
   Hän sanoo, että kirjailijaksi tai esimerkiksi vaikka taiteilijaksi tullaan nimenomaan sillä, että tekee asioita, joita rakastaa. Ei koulun käyminen ole esimerkiksi muusikoksi haluavalle mikään välttämättömyys vaan nimenomaan se tekeminen. Että tekee asioita, joista pitää ja tavoittelee unelmiaan eikä tapa niitä. Se vaatii rohkeutta ja sillä on hintansa, mutta se on sen arvoista.

Keskimäki kertoo pitävänsä kirkoista paljon ja kirkon seuduista. Hän kuvaa kirkkoja silloin tällöin ja käy kirkoissa paljon. Esimerkiksi Keski-Porin kirkossa hän käy paljon ihan vain istumassa, muttei juurikaan käy jumalanpalveluksissa pääsiäiskirkkoa ja joulua lukuun ottamatta. Kaikki henkisyys on hänelle henkilökohtainen juttu eikä niinkään yhteisöllinen asia. Hän nauttii yksin olemisesta ja viettääkin paljon aikaa itsekseen.
   Keskimäki kertoo olleensa seurakunnan nuorisotyössä mukana paljon nuorena. Siihen oli hyvä ympäristö ja se oli yhteistä tekemistä kavereiden kanssa.

Keskimäki kertoo, että vaikeista asioista kuten Venlan sairaudesta oli hänelle todella vaikea kirjoittaa, hän antoi kirjaan niin paljon itsestään, että se pelottaa, mitä ihmiset sanovat. Hän toivoo, että kirjaa kommentoitaisiin oikeista syistä ja luettaisiin kokemuksen mukaan, mietittäisiin millaista on kokea asioita. Hänestä Ikuisesti -kirja on enemmän tunnetta kuin kielen kanssa kikkailua. Hän kirjoittikin kirjan hyvin tunteella, ja kokee omassa elämässään ympäristön ja tunteet vahvoina.

Keskimäki ei Ikuisesti -kirjaansa varten joutunut tekemään pohjatyötä, koska se tuli eletystä elämästä. Jos et ole jotain asiaa kokenut, siitä on hankala kirjoittaa. Kirja on tunteella kirjoitettu kuten hän aiemminkin sanoi.
   Ikuisesti -kirjan nimestä Keskimäki kertoo, että idea siihen tuli kansiosta, jossa hänellä on tekstejä. Hän halusi kirjalleen lyhyen nimen ja sellaisen, että se kertoo kirjasta jo jotain. Hän ei halunnut kanteen omaa nimeään, koska se vei jotain kannesta pois. Se ei ollut enää niin tunteita herättävä. Se on hänen kirjoittamansa kirja, nimen puuttuminen kannesta ei muuta sitä asiaa. Nimi löytyy kuitenkin kirjan sisäsivuilta ja takaa.



Kirjatrailer

Ikuisesti -kirjan julkaisutilaisuus

$
0
0


Kertomus Tuomaksen kirjan julkaisutilaisuudesta tulee tasan viikon myöhässä, mutten usko, että kirjailijaa itseäänkään haittaa päästä vielä palaamaan tämän kautta viime viikolla olleisiin julkkareihin.

Kuvassa kirjan taittanut Katri Korpela, kirjailija Tuomas Keskimäki
sekä haastattelijana toiminut lausujamestari Juha Loukkalahti.

Julkaisutilaisuus järjestettiin Porin Suomalaisessa kirjakaupassa 28.9. klo 17.30-19.00

Varsinainen tilaisuus itsessään oli melko pieni ja intiimi, mutta yleensä juuri ne pienet julkkarit on niitä, joissa parhaiten viihtyy. Tuomas Keskimäen Ikuisesti -kirjan kustansi porilainen pienkustantamo, Sunkirja. Pöydällä olevat kukkaset olivat kustantajan tuomia.




Juha kysyi Tuomakselta muutaman kysymyksen,
osan niistä kysyin häneltä itsekin samalla viikolla haastatellessani häntä.

Kysymykseen miksi juuri nuortenkirja, Keskimäki vastasi että se tuntui luonnollisimmalta, ja koska kirjan päähenkilötkin ovat nuoria, se oli myös helppo kohdistaa luettavaksi etunenässä 13-20 vuotiaille nuorille. Kirjaa voi lukea kuka tahansa, sillä siinä esillä olevat aiheet eivät vanhene koskaan ja niistä on tärkeä puhua. Vaikka uskonto on kirjassa isossa roolissa, sitä ei kannata pelästyä. Kirjaa voi aivan hyvin lukea, vaikka ei uskoisi.


Itseäni graafikkona kiinnosti kirjailijan vastausten lisäksi ehdottomasti kirjan taittaneen graafikko Katrin kertomus siitä, millaista oli taittaa kirja. Projekti oli Katrille ensimmäinen iso taittotyö. Hän kertoi lukeneensa kirjan muutamaan kertaan läpi. Aluksi oikolukijana ja sen jälkeen vielä taittajana. Hän kertoi, ettei juuri muista, miten kirjan alkuperäinen muokkaamaton
versio eroaa valmiista teoksesta. Kirjan taittamiseen meni aikaa, mutta valitettavasti koska julkaisutilaisuudesta on jo viikko, en muista enää tarkkaan, kuinka kauan.

Tilaisuudesta teki mielenkiintoisen myös se, että kaikki projektissa mukana olleet olivat Keskimäen ystäviä pitkältä ajalta. Usein kirjailija luottaa kirjansa ulkopuolisen käsiin, mutta Tuomas kertoi, ettei ole vaihtamassa taittajaansa missään tapauksessa, koska hänen ystävänsä olivat tukena projektin alusta asti ja saattoivat kirjan lukemisen lisäksi myös tukea muulla tavalla.

Suomalaisen kirjakaupan henkilökunta lahjoitti Tuomakselle, Katrille ja Juhalle ennen heidän lähtöään porilaiskirjailija Elina Wallinin uusimman kirjan, Semmoset ja Tommoset - Ihme lahja. Kirja on kirjoitettu ruotsiksi ja Poriksi, koska Wallin kirjoittaa murteilla. Se annetaan myös kaikille Porin koulujen kuudesluokkalaisille tänä vuonna.

Hain itsekin kirjaani vielä nimmarin Keskimäeltä, ja kirjaa meni muutenkin melko hyvin kaupaksi. Myös ihmisiä oli hyvin paikalla. Osa teki toki omia ostoksia, mutta osa oli itseni tavoin nimenomaan julkkareita seuraamassa. Kirjanjulkaisutilaisuudessa oli tarjolla myös kahvia ja pullaa. Minä pidin tilaisuudesta, ja luen mielelläni myös jatkossa Tuomaksen kirjoja.

Hel-YA vol2

$
0
0


Haluaisitko tietää, mitä tapahtui viime viikonloppuna, kun Hel-YA palasi entistä mahtavampana? Se selviää lukemalla tämän postauksen! Jos olisit halunnut olla paikalla, muttet syystä tai toisesta päässyt, tässä on sinulle mahdollisuus fiilistellä tapahtumaa.

Mikä ihmeen Hel-YA? 

Hel-YA on koko Suomen ainoa Young Adult, eli nuortenaikuisten -kirjallisuuteen keskittynyt tapahtuma, jossa nuortenkirjat saavat täysin juuri sen huomion, joka niille kuuluukin. Tänä vuonna mukana oli monia kiinnostavia paneeleita ja mahdollisuus tavata monia kirjailijoita, ostaa kirjoja ja tehdä pinssejä sekä ennen kaikkea fiilistellä mahtavia koti- ja ulkomaisia nuortenkirjoja. Paikalla oli myös viime vuotta enemmän nuoria, mikä oli aivan mahtava juttu, koska festivaali on heille suunnattua kirjallisuutta varten olemassa.
   Tässä postauksessa tulee olemaan paljon kuvia, koska en tehnyt yhtään muistiinpanoja ellei festivaalin aikana tekemiäni twitter-päivityksiä lasketa. Tein ketjun yhdestä paneelista, muut meni täysin kuunnellessa ja yhden harmillisesti missasin. Se harmittaa vähän vieläkin, varsinkin kun juttelin pian sen jälkeen kyseisessä paneelissa olleen kirjailijakaksikon kanssa.

Tämän vuoden ohjelma

Kirjailijat jakoivat nimmareita tiettyihin aikoihin ja
heidän kanssaan oli mahdollisuus myös jutella.
Viimeinen ilta ennen tapahtumaa ja minä paniikkipakkaan tavaroita, jotta aamulla ei tarvitse pakata niin paljon. Tässä tärkeimmät, käsitavaroihin menneet: Kirjabloggaaja -pinssi sekä käyntikorttini (joissa ikäväkseni on vanha logoni) sekä viime vuoden tapahtumasta #YAbooklover -pinssi.

Kuten ohjelmasta näkee, päivän aikana oli paljon kaikkea mielenkiintoista ohjelmaa ja tapahtumapaikkana toimi tänä vuonna konsertti- ja tapahtumatalo Gloria, joka sijaitsee kävelymatkan päässä Helsingin päärautatieasemalta osoitteessa Pieni Roobertinkatu 12.
   Lähdin Porista kohti Helsinkiä jo aikaisin aamulla kello 7.15 junalla. Vaihdoin Tampereella melko kiireellä junaa ja olin perillä Helsingissä joskus yhdentoista aikoihin. Poikkesin syömään päärautatieaseman Burger Kingissä ja sen jälkeen lähdin kohti Cafe Artistia, jossa oli järjestetty tapaaminen kirjailija Elina Pitkäkankaan kanssa (jonne en lopulta päässyt).
   Lopulta pienen paniikkikohtauksen jälkeen totesin, että soitan taksin, jotta olen edes Hel-YA:ssa ajoissa toisin kuin viime vuonna. Minun täytyy näköjään aina Helsingissä liikkuessa ottaa taksi alle, jotta pääsen sinne, minne olen menossa, koska en osaa suunnistaa Helsingissä alkuunkaan ja niin iso kaupunki ja ihmisten kiire ympärillä ahdistaa ja saa aikaan paniikin, vaikka Helsinki kiva kaupunki varmasti onkin. Itse viihdyn paremmin pienemmissä kaupungeissa kuten kotikaupunkini Pori, Akaan seutu (esimerkiksi Tampere) tai Turku.

 
Junan ikkunan läpi otettu kuva matkalla Porista Tampereelle.
Sää oli koko päivän kaunis ja melko lämminkin.

Kun pääsin tapahtumapaikalle, itse tapahtuma ei ollut vielä alkanut. Olin Gloriassa joskus viittä vaille yksi ja tapahtuman oli määrä alkaa yhdeltä. Väkeä oli paikalla jo melko hyvin ja salissa oli (ihme kyllä) ihan etupenkeissä vielä tilaa, joten istuin lähes koko tapahtuman ajan eturivissä, jotta kuulin hyvin ja sain hyviä kuvia panelisteista.

Vasemmalla kirjailija Nonna Wasiljeff, keskellä kirjailijat K.K Alongi ja Helena Waris.



Tapahtuma alkoi Dystopia -paneelilla. Keskustelijoina olivat kirjailijat K.K Alongi (Kevätuhrit -sarja), Nonna Wasiljeff (Loukkupoika) ja Helena Waris (Linnunsitoja, Vedenkehrääjä).
   Kirjailijat keskustelivat siitä, millaista on kirjoittaa Dystopiaa ja miten jotkin Dystooppiset elementit näkyvät jo tämän todellisuuden elämässä. Niistä suurimpana robotiikan lisääntyminen, joka voi olla joko uhka tai mahdollisuus sekä ilmastonmuutos.
   Muistaakseni Nonna sanoi, ettei koskaan kunnolla ajatellut kirjoittavansa dystopiaa. K.K Alongi kertoi olevansa hahmoilleen jopa niin julma välillä, että laittaa kaiken menemään pieleen. Jos löytyy joku pieni valonpilkahdus, jonka avulla tilanteesta voisi selvitä, menee se melko varmasti pieleen. Jollain tavalla tämä on mielestäni kiehtovaa, koska ainakin itse olen kyllästynyt siihen, että kaikki päättyy hyvin, koska oikeassa elämässä se harvemmin menee niin.
   Joskus eteen tulee ongelmia, joiden edessä ihminen tuntee itsensä hyvin pieneksi. Siitä dystopia -kirjat ovat hyvä esimerkki ja ne piristävät YA-kirjallisuuden ympärillä pyörivää leimaa fantasiakeskeisyydestä, sillä ainakaan K.K Alongin kirjoissa tai Nonna Wasiljeffin kirjassa ei ole fantasian elementtejä.


Keskellä kirjailija Laura Lähteenmäki ja hänen vieressään kirjailija Anu Holopainen.


Feminismi -panelistien kirjat
Seuraavana vuorossa ollut paneeli käsitteli yhtä suosikkiaiheistani; feminismiä. Paneelin keskustelijoina olivat kirjailijat Laura Lähteenmäki ja Anu Holopainen. Keskustelussa piti olla myös kirjailija Essi Ihonen, mutta hän oli sairastunut flunssaan. Seuraava kirjailijahaastattelu tulee muuten olemaan Essistä.

Paneelissa oli siis kolmen kirjailijan kirjoja, joissa kaikissa on eri aikakausi ja täten myös kirjoissa oleva feminismi on erilaista. Itse kiinnostuin kirjoista niin paljon, että tapahtumassa mukana olleen nimmaria odottaneen Ainoa taivas -kirjan lisäksi kävin yhdellä tauolla ostamassa myös Yksi kevät ja Sydänhengitystä -kirjat. Haastattelija sanoi, että kannattaa lukea kaikkia kolmea kirjaa rinnatusten, sillä se nostaa selkeimmin esiin eri ajat ja feminismin.
   Laura Lähteenmäki kertoi, että jos hänen kirjansa hahmot eläisivät tämän päivän Suomessa, yksi hahmoista nousisi todennäköisesti vieläkin barrikaadeille puhumaan naistenoikeuksien ja tasa-arvon puolesta. Voisin puhua feminismistä vaikka kuinka kauan itse, koska rakastan sitä aihetta, mutten pureudu siihen tällä kertaa enempää.


Kaisa Happonen ja Karri ''Paleface'' Miettinen.
*Kuva on Hel-YA:n omaisuutta.

Tapahtumassa oli myös runotyöpaja, jonka vetäjinä olivat kirjailijat Kaisa Happonen ja räppäri Karri ''Paleface'' Miettinen, jotka kirjoittivat yhdessä runokirjan Revi se. He sanovat, että runoja voi tehdä mistä vain, koska sanoja maailmassa riittää ja sanat voivat olla esimerkiksi lehdestä, vanhasta kirjasta tai vaikka netistä. Heidän runokirjansa pitää sisällään eri tekniikoilla tehtyjä mielenkiintoisia runoja.
   Runot tehtiin lehtiä leikkaamalla ja liimaamalla sanoja paperille. Karri luki oman runonsa myöhemmin palkintojen jakotilaisuudessa, kun palkittiin Demin kirjoituskilpailussa kunniamaininnan saaneet ja kolme parasta tarinaa.

Myös Hel-YA:n oman äänestyksen tulokset julkistettiin. Palkintoja oli neljässä eri kategoriassa. Vuoden paras YA-hahmo -palkinto meni Erika Vikin Kaksoisauringot -trilogian Corildonille. Vuoden paras YA-kirjan aloitus -palkinto meni Elina Rouhiaisen Väki-sarjan avausosalle, Muistojenlukija. Vuoden paras YA-kirjan pari -palkinto meni Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvaras -kirjan Minalle ja Tomille. Vuoden paras YA-kirjan kansi -palkinto meni yllättäen samalle kirjalle. Anniina kiitti kirjansa kannesta graafikko Sami Saramäkeä.
   Palkintojen saajia oli mahdollisuus äänestää netissä ennen tapahtumaa. Toivon, että vastaavia palkitsemisia järjestettäisiin myös tulevien vuosien Hel-YA tapahtumissa.

(vas.) Kirjailija Emmi Itäranta ja (oik.) Kirjailija Elina Rouhiainen
Seuraavana vuorossa ollut paneeli käsitteli aihetta Kirjasta elokuva/näytelmä/tv-sarja. Keskustelijoina olivat kirjailijat Emmi Itäranta ja Elina Rouhiainen. Piti olla myös kirjailija Aleksi Delikouras (Nörtti-sarja), mutta hän ei jostain syystä ehtinyt ajoissa paikalle.   Emmin Teemestarin kirjasta ollaan tekemässä elokuvaa, joka ainakin itseäni kiinnostaa semipaljon, vaikka kirjaa en ole vielä ehtinytkään lukea. Kirja on dystooppinen tarina siitä, miten tulla toimeen, kun vesi on loppumassa.
   Elinan Väki -sarjan avausosasta, Muistojenlukija, ollaan tekemässä tv-sarjaa, joka ainakin itseäni kiinnostaa todella paljon, koska rakastuin Muistojenlukijaan ja sen hahmoihin. Odotan sarjaa malttamattomana.
   Molemmat kirjailijat sanoivat, etteivät koskaan kirjoitusvaiheessa ajatelleet, että kirjasta tehtäisiin esimerkiksi näytelmiä kuten Itärannan Teemestarin kirjasta ollaan tehty.

Panelistit oikealta vasemmalle: Maiju Koivula, Mikko ''Kalenterikarju'' Toiviainen,
Bookishteaparty -blogin Katri ja kirjailija Sini Helminen.

Tämä keskustelu kiinnosti minua ehkä eniten koko tapahtumassa. Panelistit puhuivat kaikesta siitä, mikä nuortenkirjakeskustelussa ottaa päähän. Tein tästä paneelikeskustelusta ketjun Twitteriin.
   Kalenterikarjuna monille tutuksi tullut Mikko Toiviainen sanoi mm. että hänestä hyvin usein nuortenkirjojen kannet ovat rumia. Olen siitä osittain samaa mieltä, olen jättänyt monesti kirjan ostamatta jos sen kannen visuaalinen ulkonäkö ei ole miellyttänyt. Nykyään teen sen ehkä vähän harvemmin, koska olen itsekin graafikko ammatiltani ja osaan arvostaa kollegoiden tekemää työtä. Se miltä kansi näyttää, on kuitenkin graafikon näkemys kirjasta.
   Nuortenkirjoille kaivataan parempaa näkyvyyttä nuorille itselleen. Sitä toisi mm. kirja-aiheiset instagram -tilit. Monet meistä kirjabloggaajista ovatkin instankin puolella. YA-kirjoista bloggaa ja instagrammaa minun lisäkseni ainakin Heidi Kirjapöllön huhuiluja -blogista. Löydät minut ja Heidin myös instagramista. Hyvää ja nimenomaan nuoriin vetoavaa näkyvyyttä kirjat saisivat myös YouTubessa. Suomalainen kirjatube on vielä melko pieni. Olen itsekin aikeissa aloittaa YouTube-kanavan. Kirjoista videoita tekevät ainakin ammattivloggaajat Kalenterikarju ja Mansikkka. Kirjatubettajia, joita itse aktiivisesti seuraan kahden edellämainitun lisäksi ovat ainakin Varjokirjat, BiboBook, Anniina's books, Unelmoin ja Syyslukija. En viitsinyt mainita ihan kaikkia, koska niitä on jonkin verran.
   Valtamedian ja aikuisten ihmisten pitäisi myös muuttaa suhtautumistaan nuortenkirjoihin. Ne eivät ole kirjoja joista ''siirrytään oikeisiin kirjoihin'', vaan ne ovat täysin lukemisen arvoisia siinä missä mikä tahansa muukin kirja. Nuoret itse kaipaavat kirjoihin yhteiskunnallisia, isoja aiheita eikä välttämättä niin paljoa fantasiamaisia elementtejä. Tämä keskustelu oli todella mielenkiintoinen. Käy ihmeessä lukemassa twitter-ketjuni tästä.

Pelaamisesta ja idean työstämisestä peliksi/kirjaksi keskustelivat
(vasemmalta oikealle) pelikäsikirjoittaja Sami Järvi ja
kirjailijat Anders Vacklin ja Aki Parhamaa.

Mikä kaikki ärsyttää nuortenkirjakeskustelussa -paneelin aikana alkoi toinen supermielenkiintoinen paneeli, Pelaaminen ja kirjoittaminen; Miten kehitetään idea peliksi ja/tai kirjaksi. Paneelikeskustelijoina olivat huikea Beta -kirjan julkaissut kirjailijakaksikko, Anders Vacklin ja Aki Parhamaa. Heidän kanssaan keskustelemassa oli pelikäsikirjoittaja Sami Järvi. Myös yleisöllä oli mahdollisuus osallistua keskusteluun.

Voi pojat, että mua harmittaa, etten kuullut tästä keskustelusta kuin ihan pienen osan ollessani aulassa juttelemassa Elina Rouhiaisen kanssa. Harmittaa ihan vietävästi. Onneksi sovin haastattelevani Akia ja Andersia blogini Kirjailijahaastattelu -sarjaan. Tekisi mieli pyytää encore näiltä miehiltä, koska pelien tekeminen kiinnostaa hyvää ystävääni, jolle olin luvannut videoida keskustelun. Harmillisesti unohdin sen.

Fantasia -paneelissa keskustelivat kirjailijat (vas. oikealle)
Erika Vik, Elina Pitkäkangas ja Magdalena Hai.

Seuraava paneelikeskustelu käsitteli fantasian yhteiskunnallista tasoa. Keskustelijoina olivat YA-kirjailijat Erika Vik, Elina Pitkäkangas ja Magdalena Hai, joita kaikkia haastattelen Kirjailijahaastattelu -sarjassa. 
   Täytyy myöntää, että ainoa kirjailija, jonka kirjat olin ehtinyt lukea, on Elina Pitkäkangas, jonka Kuura -trilogian päätösosan, Ruskan, painettua versiota odotan innolla. Toki aion ehdottomasti lukea myös Magdalenan ja Erikan kirjat.
   Erika Vikin teokset kiinnostavat minua myös siksi, että kirjailija on samalla myös graafikko ja suunnitteli kaikkien kirjojensa kannet itse.
Ne ovat muuten ihan mielettömän kauniit!

Kirjailijat keskustelivat siitä, miten fantasian jotkin tietyt elementit näkyvät yhteiskunnassa. Esimerkiksi Pitkäkankaan Kuura -trilogiassa isossa osassa on muukalaispelko, joka näkyy muurina, joka suojaa Kuurankeron ihmisiä metsän ihmissusilta. Koska jäin Elina Rouhiaisen ja Sini Helmisen kanssa suustani kiinni, kuulin tämänkin keskustelun vain osittain. Onneksi ehdin jutella Pitkäkankaan kanssa paremmin, kun hän signeerasi kirjojaan ja antoi Ruska -aiheisia postikortteja ihmisille myöhemmin, sillä Ruska ei ehtinyt tänä vuonna Hel-YA:n. 

Kirjailijat Salla Simukka ja Siri Kolu ovat
molemmat menestyneitä kirjailijoita.

Kirjailijat Siri Kolu (Me Rosvolat, Taika Taksinen) ja Salla Simukka (Lumikki -trilogia) olivat tänä vuonna suunnitelleet itse oman ohjelmanumeronsa, jossa kysyivät toisiltaan ne kysymykset, joita muut eivät ole kysyneet tai joihin he eivät ole vastausta antaneet ennen tätä. Kirjailijat ovat ystäviä, joten he kertoivat toisistaan asioita myös siitä näkökulmasta. Tämä ohjelmanumero oli hauska ja se paljasti molemmista kirjailijoista uusia puolia. Myös Sallaa ja Siriä haastattelen Kirjailijahaastattelu -sarjassani.
   Ihan paneelin lopussa kaksikko paljasti, että he ovat kirjoittaneet yhdessä kirjan, jonka Otava julkaisee ensi vuonna. Maltan tuskin odottaa! Kirja on aikuisille suunnattu jännäri ja kantaa nimeä Kontakti. Se on tarina kahdesta naisesta, joiden välinen yhteys on voimakas, väistämätön – ja tappava. Se aloittaa trilleritrilogian, jonka seuraavat osat ovat Koordinaatti ja Korona.

Tämä oli viimeinen varsinainen paneelikeskustelu, jonka kuuntelin. Lisäksi kuulin pätkän kirjailija Elena Madyn laulusta, jonka pohjalta hän kirjoitti kirjansa. Ajatuksena ihan superkiinnostava. Jännää, miten moni asia voi innostaa kirjoittamaan romaanin. Inspiraation lähteitä on kaikkialla, kun vain viitsii pysähtyä ja katsoa ympärilleen. Itsekin sain romaaniin idean sen pienen sananvaihdon pohjalta, jonka kävin Andersin ja Akin kanssa aiemmin tapahtuma-aikana.
Sini Helminen lukee ennen julkaisemattoman novellinsa Alennusvampyyri.

Viimeinen juttu, johon tapahtuma itseasiassa päättyi, oli kirjailija Sini Helmisen lukema novelli, jota hän ei ollut missään julkaissut. Novellin nimi on Alennusvampyyri. Se kertoi vampyyrin omistamisesta ja sen ostamisesta. Novelli oli ainakin omasta mielestäni kiinnostava ja hyvin erilainen. Oma mielikuvani vampyyreista on ehkä hieman ällöromanttinen, ja se johtuu Stephenie Meyerin kirjoittamasta Twilight -saagasta, josta olen jo saanut yliannostuksen, koska katsoin ja luin sitä aikanaan paljon. Helmisen novelli oli hyvä piristys ja muistutus samalla siitä, millaisia petoja vampyyrit oikeasti ovat.
   Samaa aihetta lisää löytyy myös esikoiskirjailija Terhi Tarkiaisen Pure mua -kirjasta, jota Helminenkin kuuntelemaan jääneelle yleisölleen suositteli luettuaan oman novellinsa.


Otin itsestäni kuvan tapahtumaseinän edessä juuri ennen kuin seinällä olleet laput kerättiin pois. Pitihän sitä saada virallinen todistus mukana olosta, vaikka koko tämä postaus on todistusta täynnä. Olin blogini kautta kutsuvieraana Hel-YA:a, mutta vaikka en olisi saanut kutsuvieras -lippua, olisin todellakin ostanut sen, koska Hel-YA on paras kirjallisuustapahtuma ja Suomen ainoa YA-kirjallisuustapahtuma!


Hel-YA:n kirjasaldo. Osa kirjoista kuten Kolmas sisar, Ainoa taivas, Aistienvartija ja Sammuta valot/Sytytä valot olivat mukanani vain, jotta sain nimmarin niihin kirjailijoilta.

Itse tapahtumasta mukaani lähtivät:

Terhi Tarkiainen - Pure mua
J.S Meresmaa - Mifongin perintö (kirjalahja, kirjagoodie bag)
Karri Miettinen ja Kaisa Holopainen - Revi se
Anu Holopainen - Sydänhengitystä
Laura Lähteenmäki - Yksi kevät
Jennifer Mathieu - Näpit irti (ennakkokappale, kirja goodie bag)

Elina Pitkäkangas - Ruska

$
0
0
Synkän romanttisessa, urbaanissa fantasiasarjassa ihmissusimyytit siirtyvät historiankirjoista tutuille ja turvallisille kotikaduille. Kun kaukainen uhka onkin lähellä ja kytee omassa yhteisössä, epätietoisuus ja pelko alkavat lietsoa vihaa. Ruska on Kuura-trilogian päätösosa.
18-vuotiaan Inka Lavasteen maailma on järkkynyt. Järjestö, joka aiemmin suojeli häntä, jahtaa häntä lykantropiasta syytettynä. Vallanpitäjien vuosikymmeniä pitänyt järjestelmä uhkaa horjua, eivätkä kansalaiset koe oloaan turvatuksi kaupungin muurien sisällä. Täydenkuun lähestyessä susijahti kiristyy, ja katupartiot ottavat vallan omiin käsiinsä. Samalla lainsuojattomien ihmissusien oikeuksia puoltava aktivistijärjestö Werecare vaatii Inkan parasta ystävää, Aaron Matsonia, astumaan vastarintaliikkeen keulakuvaksi. Muutos on lähempänä kuin koskaan, mutta synnyttääkö muurien rakoileminen toivoa vai entistä suurempaa kaaosta?
Lukunäyte kirjasta täällä.

Kiitos kustantajalle kirjasta!

Ruska on Elina Pitkäkankaan Kuura -trilogian päätösosa, jossa aiemmista osista tutut Inka ja Aaron joutuvat seikkailuun, mihin eivät olisi olleet valmiit. Edessä on vaaroja, riitoja, yllättäviä uusia ihmissuhteita, liittolaisia ja ennen kaikkea totuuden paljastaminen Jahdista. Pimeyden keskellä on kuitenkin ripaus toivoa. Tuo toivon pilkahdus on Inkan syntymätön lapsi. 


Päivitin kirjaa lukiessani fiiliksiäni twitteriin, ja onneksi tein niin, koska kirja jätti lähes täysin sanattomaksi. Sen lukemisen aikana koin valtavan tunteiden kirjon. Minua pelotti, itketti ja välillä hymyilytti ja ihmetytti. Elina Pitkäkankaan Kuura -trilogia onnistui todellakin jokaisen kirjan suhteen ylittämään omat odotukseni täysin. Olen varma, että Pitkäkangas menestyy loistavasti jopa maailmanlaajuisesti, sillä Inkan ja Aaronin tarina on mykistävä, vihastuttava, ihastuttava, kaunis mutta samalla vaarallinenkin. Ihmissusien myötä tarinassa käsitellään tärkeitä asioita; tasa-arvoa, muukalaispelkoa, elämän raakuutta ja ihanuutta ja ihmisen pelkoa kaikkea uutta ja tuntematonta kohtaan.
   En voi arvioida trilogian päätösosaa spoilaamatta hiukan edellisiä osia, joten lue tästä eteenpäin omalla vastuullasi.

Muistin lukeneeni jostain, että kun ihmiseltä otettiin perustarpeet pois - ruoan, veden tai suojan - ei tarvittu kuin kymmenen päivää, kun ihminen muuttui eläimeksi. s. 22
Edellisten osien tapaan Pitkäkangas esittää päätösosassakin tapahtumia sekä Inkan että Aaronin näkökulmasta. Mukana on paljon tuttujakin hahmoja, mutta astuupa mukaan vielä jokunen uusikin hahmo. Inka ja Aaron saavat apua yllättävältä taholta kirjan edetessä. Ihmissuhdesolmut ovat heidän pienin ongelmansa asioiden edetessä vaaralliseen, mutta välttämättömään suuntaan. He kohtaavat ystäviä, joista yksi kääntää heille selkänsä, joka maksaa seurueelle korkean hinnan. Heidän on päästävä paljastamaan, millainen Jahti todella on, jotta heidän kokemansa menetykset eivät olleet turhia, jotta heitä auttaneet ihmiset ja hukat eivät olisi uhrautuneet turhaan. 

''Ei susta enää ihmistä saa. Pidettiin siitä yhdessä huoli, vai mitä? Oi aikoja...''
Hän yritti hymyillä vinoa hymyä. s. 155


Pitkäkangas käsittelee kirjassaan epäoikeudenmukaisuuden, muukalaispelon, terrorin sekä tasa-arvon lisäksi vahvasti ystävyyttä, mikä on hyvin vahva teema koko sarjan ajan. Kirjasarja on monella tavalla hyvin ajankohtainen ja sai ainakin minut miettimään asioita lukiessani. Häkellyin monesti siitä, kuinka monta kertaa tajusin muutamankin hahmon tuovan mieleeni hyvän ystäväni ja meidän välisemme suhteen. 
   Koko kirjasarja on hyvin tiivistunnelmainen ja jännittävä. Muutaman hahmon välinen romantiikka hiukan loiventaa synkempiä asioita, samalla se nivoo hahmot entistä tiukemmin yhteen ja näyttää toteen sen, kuinka paljon ja vahvaa rakkautta nuoristakin löytyy, vaikka aikuiset tosielämässä sen monesti kyseenalaistavatkin. Mielestäni aikuiset aliarvioivat nuoria ihan liian paljon. Kuin eivät muistaisi, millaista on itse olla nuori. 

Kasvoni olivat yltäpäältä veressä. Hampaani niin pitkät ja terävät, että oli helpompaa pitää suu auki. Näkökentässäni sykki punaista edelleen. Nikistä erittyi pelon haju - kylmä hiki veren seasta - mutta ei sen vuoksi, miltä näytin. s. 278

Muutaman hahmon kautta Pitkäkangas käsittelee kirjoissaan mm. seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, mistä minä pidin syvästi, koska ne asiat ovat omaakin sydäntäni lähellä. Mielestäni kaikille kuuluu täysin samat oikeudet elämässä riippumatta sukupuolesta, seksuaalisesta suuntauksesta tai mistään muustakaan. Toivon tosiaan, että eläisimme jonain päivänä tasa-arvoisemmassa maailmassa, jossa jokainen voisi olla oma itsensä ilman pelkoa hyljeksityksi tulemisesta. 

En ollut koskaan ennen nähnyt Duken käyttäytyvän niin avoimesti ihmissuhteissaan. Nyt hän kuitenkin otti Einon itseään vasten, oli tälle tukena hetkenä, jona toinen särkyi. s. 306

Kirjojen graafinen ulkoasu on jokaisessa kirjassa todella kaunis. Eniten omaa silmääni miellyttää kuitenkin Ruskan oranssin ja punaisen sävyihin vivahtava kansi. Jokaisessa kannessa on joku kyseisen kirjan hahmoista. Sarjan graafinen ulkonäkö on graafikko Karin Niemen käsialaa.
    Hauska yksityiskohta kirjoissa ovat niiden vuodenaikoihin liittyvät nimet. Kaikki niistä liittyvät kahteen synkimpään vuodenaikaan, syksyyn ja talveen. Sarjan tapahtumat tapahtuvat puolessa vuodessa.
   Ihastuin Pitkäkankaan kirjoihin heti ensimmäisestä alkaen. Oikeastaan jo ennen sen julkaisua, koska luin Kuurasta lukunäytteen. Siitä alkoi totaalinen Kuura -rakkauteni ja se on syy, miksi nostin heti nuoren esikoiskirjailijan suosikeihini - enkä turhaan. Pitkäkangas osaa kirjoittaa koukuttavalla, jännittävällä tavalla ja käyttää kieltä taitavasti, mikä itseni kohdalla näkyy mm. tunteiluna lukiessa tai vaikka vaikeutena nukkua, koska kirjan tapahtumat osuvat niin syvälle ihon alle. Sen tekee vain hyvä, täydellä sydämellä kirjoitettu kirja. Muistan kuinka Lukutoukan kulttuuriblogin Krista toivoi Kuuran ilmestyttyä, että sarja löytäisi lukijansa. Niin kävi. Sarja on koukuttanut nuoret lukemaan, mutta kyllä sitä lukevat ihan aikuisetkin, enkä yhtään ihmettele, miksi. 


Kirjan arvosanaksi ei voi antaa kuin täydet viisi, sillä se oli niin tunteita herättelevä ja tiivistunnelmainen, loistava lopetus sarjalle. Suosittelen Pitkäkankaan Kuura -trilogian lukemista kaikille, jotka ovat lukeneet esimerkiksi Elina Rouhiaisen Susiraja -sarjan. Kirjasarja on piristävä, uusi näkökulma ihmissusimyytteihin ja lisäjännitystä tuo se, että kirjoissa itsekkäämpi tyyppi on tyttö, joka ei uskalla päästää ketään lähelleen ja pitää ne rakkaimmat ihmiset lähellään, oli hinta kuinka korkea hyvänsä. Jopa oman henkensä uhalla, mikä kertoo erittäin vahvasta suojeluvietistä ja roihuavasta rakkaudesta.
   Huomasin lukiessani kallistuvani enemmän Nikolas Hallaksen kuin Aaronin puolelle, mutta se ei muuta sitä, etteivät tapahtumat olisi koskettaneet minua. Opin näkemään kiusaajana pitämäni Nikin täysin uudessa valossa ja näin Inkan tavoin hänestä aivan toisenlaisen puolen, ja ymmärsin, miksi Matleenakin oli poikaa rakastanut aiemmin.    Huomasin itkeväni kirjaa lukiessa muutamaankin kertaan. Kerran pelosta, surusta ja järkytyksestä ja kerran ärtymyksen takia. Odotan mielenkiinnolla, mitä Pitkäkangas kirjoittaa seuraavaksi. Maltan tuskin odottaa pääseväni haastattelemaan häntä Kirjailijahaastattelu -sarjaani.


Kirjailija: Elina Pitkäkangas
Teos: Ruska
Kirjasarja: Kuura trilogia
Sivumäärä: 355
Kansi: Karin Niemi
Kustantaja: Myllylahti Oy
Mistä minulle: Kustantajalta arvostelukappale sekä e-kirja arvontavoittona
Suosittelenko, kenelle: Jokaiselle urbaanin fantasian ja susien ystävälle
Arvosana: 5

TylyPori 2018

$
0
0

Porin pääkirjasto järjesti lauantaina 13.10.-18 toisen kerran TylyPorin, joka on Porin oma Harry Potter -tapahtuma. Herranen aika, että se oli muuttunut ja kasvanut paljon! Tapahtumassa oli paljon enemmän kaikkea hienoa ja kaikesta näki, että sitä oli suunniteltu huolella. Menin kirjastoon tasan yhdeksitoista, sillä tapahtuma alkoi silloin. Kirjasto oli jo siinä vaiheessa täynnä väkeä. Lapset jonottivat yhdessä vanhempiensa kanssa tupiin lajitteluun, jossa tänä vuonna kyselyn sijaan oli lajitteluhattu!


TylyPorissa paikasta toiseen tänä vuonna opasti Kelmien kartta, joka on kaikille Potter -faneille tuttu, Kelmien eli Harry Potterin isän, James ''Sarvihaara'' Potterin ja tämän ystävien Remus ''Kuutamo'' Lupinin, Peter ''Matohäntä'' Piskuilanin ja Sirius ''Anturajalka'' Mustan, tekemä maaginen kartta, joka näyttää kuka liikkuu ja missä päin Tylypahkaa. Kartassa näkyy myös salakäytävät. Tarvehuone on ainoa paikka, joka ei kartalla näy.


Lajitteluhattu lajitteli uudet velhot ja noidat omiin tupiinsa. Itselleni osui tänä vuonna Luihuinen, viime vuonna olin Rohkelikko. Puuskupuh oli tupa, jonka tupapinssejä jäi käsittääkseni eniten yli. Henkilökohtaisesti itselläni juuri Luihuinen on aina ollut tupa, josta en hirveästi välitä, mutta sekin johtuu vain siitä, millainen kuva minulla heistä on. Kuten Harry omalle pojalleen sanoi tämän epäröidessä; ''Albus Severus Potter, sait nimesi kahden Tylypahkan rehtorin mukaan. Toinen heistä oli Luihuinen, enkä ole koskaan tuntenut ketään sen urheampaa miestä.'' Lainaus ei välttämättä ole täysin oikea, koska kirjoitin ulkomuistista.

Päivän ohjelma. Superpaljon kaikkea mielenkiintoista.




Kuvausseinänä toimi tänä vuonna Tylypahkan pikajunan asemalaituri 9 3/4. Seinän edessä sai ottaa itse itsestään kuvan tai sitten antaa kirjaston työntekijän ottaa kuvan itsestään. Kuvista tuli aika hienoja, koska tosi monella oli päällään päivän teemaan sopivia asusteita kuten viitta ja noidan hattu. Kuvia varten sai myös lainata rekvisiittaa kuten esimerkiksi hattuja tai vaikka pöllöä tai pikaria.

Oma kuvani.




Tapahtumassa oli tänä vuonna mahdollista myös ostaa Potter -aiheisia juttuja kuten taikasauvoja tai Funko Pop -figuureita ja mukeja. Lisäksi oli mm. juomapulloja. Itse en ostanut Viistokujan puodista mitään, mutta mennessäni myöhemmin siitä ohi, ainakin sauvat olivat menneet. Aulassa oli kuvauspisteen ja tämän myyntipisteen lisäksi myös professori Punurmion ennustustupa, jossa professori ennusti jokaiselle halukkaalle. Sinne oli pitkät jonot koko tapahtuman ajan, joten en mennyt käymään siellä. Kirjaston alakerrassa oli mahdollisuus pelata velhojen suosimaa urheilulajia, Huispausta, jota en sen mennyt kokeilemaan juuri siitä syystä, että kaikki järjestetyt pajat olivat todella suosittuja nuorempien fanien keskuudessa, mikä oli tottakai tarkoituskin.



Jostain syystä kuvan vanha kirjoituskone kiehtoo minua joka kerta, kun vain näen sen. Ehkä haluaisin itse kokeilla kirjoittaa sillä? Mene ja tiedä. Melkein harmittaa, että itse kirjoitan lähes kaiken tietokoneella, harvoin enää käsin.


Kirjaston lasten ja nuorten puolella oli viime vuoden tapaan tänäkin vuonna Professori Kalkaroksen taikaliemipaja, jossa sai itse tehdä oman liemen ja jos uskalsi, sitä sai myös maistaa. Itse en osallistunut tähän pajaan, koska se oli muiden tavoin todella suosittu pienempien fanien keskuudessa.


Lasten puolella oli myös lukuvinkkejä lajiteltuna tuvittain sekä tottakai mahdollisuus lainata niin Potter -aiheisia kuin muitakin kirjoja. Tänne sai myös halutessaan istahtaa lukemaan Potter -tarinoita, mikä ainakin omasta mielestäni oli kiva juttu.


Omasta mielestäni mielenkiintoisin juttu oli kuulla asioista Potterin takana ja J.K Rowlingista itsestään Minna Siikilä-Laitilan kertomana. Luennossa oli montakin mielenkiintoista pointtia kuten se, miten monessa tutussa sadussa ja tarinassa on Harry Potter -kirjojen kanssa yhtäläisyyksiä; esimerkiksi Tuhkimo tai Taru Sormusten Herrasta ja Hobitti -sadut.


Myös kaikille Potter -kirjoja lukeneille tuttu kahvila oli avoinna. Sieltä sai ostaa mm. Monijuomalientä. Itse en ollut ihan niin rohkea, että olisin sitä maistanut. Päädyin itse ostamaan Matami Huiskin hehkusimaa, mikä oli yllättävänkin hyvä makuelämys. Hiukan mausteinen ja simamainen. Tykkäsin ja mielestäni oli kiva, että kirjaston henkilökunta oli selkeästi nähnyt vaivaa tapahtuman eteen ja alkanut suunnitella sitä hyvissä ajoin. 

Tapahtuma on hyvin perheystävällinen ja katsottavaa, koettavaa ja nähtävää riittää aivan varmasti kaikille. Tänä vuonna oli edellä mainittujen lisäksi mahdollisuus kuulla mm. Professori Punurmion lausuma ennustus, pelata Huispausta, tulla lajitelluksi tupaan ihka oikean lajitteluhatun avulla sekä kuulla Siuntio Silosäkeen tarinoita. Tapahtuma on todella monipuolinen eikä siellä varmasti tule tylsää vähän varttuneemmallekaan velholle tai noidalle. Odotan jännityksellä, mitä on ensi vuoden TylyPorissa luvassa ja toivon, että se järjestetään vielä monen vuoden ajan, koska Potter -kirjat ja elokuvat viihdyttävät ja lumoavat sukupolvesta toiseen. Potterhuuma on tullut selkeästi jäädäkseen!

Mitä lukea syyslomalla?

$
0
0


Syysloma alkaa ainakin täällä Satakunnan suunnalla olla jo puolessa välissä, mutta tässä on silti vielä hyvin aikaa tehdä kaikkea kivaa lomalla kuten esimerkiksi lukea kirjoja. Oma lukulistani on todella pitkä eikä sille näy loppua. Olen torstaina lähdössä äitini vanhempien luo maalle muutamaksi päiväksi ja ajattelin sinne ottaa muutaman kirjan mukaan tämän vinkkauspostauksen kirjoista kesken olevan Sini Helmisen Väkiveriset -sarjan kolmannen osan lisäksi.
   Pahoitteluni kuvista, niiden laatu on hieman huono. Pyrin ottamaan parempia kuvia jatkossa. Idea tähän postaukseen tuli vaan niin myöhään, että luonnonvaloa ei enää ollut mahdollista käyttää, joten oli pakko käyttää keinovaloja. Kaikista yllä olevan kuvan kirjoista minulla ei ole yksilökuvia, koska otin niitä vain yhden per kirja enkä siis ottanut enää kuvajuttuja esille, kun olin ne pois laittanut.


Postauksen lukuvinkit ovat kaikki YA-kirjoja. Aikuisetkin voivat lukea niitä aivan hyvin, vaikka eivät varsinaisesti kohderyhmään kuulukaan. Minusta on itseasiassa erittäin suuri harmi, miten ennakkoluuloisia monet aikuiset ovat eikä mikään saa paremmin ärsyyntymään kuin lause ''Kyllä noista jossain vaiheessa siirrytään ''oikeisiin'' kirjoihin.'' Voi jumalauta! YA-kirjat ovat yhtä oikeita kirjoja kuin ne aikuisillekin suunnatut kaunokirjat, ne vain eivät saa tarvitsemaansa huomiota mediassa jostain syystä, mikä on erittäin suuri harmi, koska nuoret eivät silloin tiedä, mitä voisi lukea, mikä tekee kirjavinkkareiden, -kauppiaiden ja meidän kirjabloggaajien panoksesta aina vain tärkeämmän.
   Tämän postauksen kirjat ovat myös hyviä lahjavinkkejä tai vaikka sinulle, vanhempi, vinkattavaksi omalle lapselle mahdollisten omien lapsuudensuosikkikirjojesi lisäksi. Ota selvää, mitä nykyään kirjoitetaan, koska kaikkia ei välttämättä kiinnosta lukea esimerkiksi niitä Anna -kirjoja, jotka itse luit miljoonaan kertaan ollessasi nuoresi ikäinen. Kaikki vinkkipostaukseni kirjat ovat enemmän tai vähemmän nopealukuisia, mutta todellakin lukemisen arvoisia! Olisin voinut vinkata enemmänkin, mutta jätetään jotain myöhemmäksikin.



Ensimmäinen vinkkini on ehdottomasti Becky Albertallin kirja, Minä, Simon, homo sapiens.


Minä, Simon -kirjan takakansi: Onko kaikkien pakko tulla kaapista?
16-vuotias Simon rakastaa draamaa, mutta vain näyttämöllä. Kun luokkakaveri ryhtyy kiristämään Simonia, hänen salainen ihastuksensa on vaarassa päätyä parrasvaloihin.
  Simonin on tehtävä hankalia valintoja, onhan pelissä mahdollisuus rakkauteen ihanan ja hämmentävän pojan kanssa. Kunhan Simon vain saisi selville, kuka hän on.
Becky Albertallin riemastutava ja sympaattinen romaani on kahminut palkintoehdokkuuksia. Sen oikeudet on myyty 26 maahan ja siitä on tekeillä elokuva.


Toinen kirjavinkkini on Sarah Andersenin sarjakuvakirja, Aikuisuus on myytti, josta muuten on arvio tulossa lähiaikoina, koska samalta kirjailijalta julkaistaan uusi suomennos.

Aikuisuus on myytti -kirjan takakansi: Oletko ihan päällikkö ja spessu tyyppi? Ovatko verkostoitumistilaisuudet ihania mahdollisuuksia edistää uraasi? Onko aikuisuus jännittävä haaste, johon koet olevasi hyvin valmistautunut? Tämä kirja ei ole sinua varten.Tämä kirja on meille muille. Oheisissa sarjakuvissa tuhlataan koko kaunis viikonloppu pyörimällä netissä, tuskaillaan komistuksen kanssa käsikkäin kulkemisen sietämättömiä vaikeuksia, haaveillaan päivät pitkät hetkestä, jolloin pääsee kotiin jatkamaan pyjamahengailua, ja aprikoidaan, milloinkohan se paljon puhuttu aikuisuus mahtaa alkaa. Tiedossa on siis tunnontarkkaa dokumentointia nuoren aikuisen elämään liittyvistä kauhuista ja kiusallisista tilanteista.



Seuraavat kaksi vinkkiäni ovat Veera Salmen Saari ja Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous. Pakko mainita perheen pienimmille sopivaksi myös Veera Salmen Mauri -sarja. Enorannalta kannattaa lukea tuoreimman kirjan lisäksi myös ainakin Nokkosvallankumous sekä Surunhauras, lasinterävä. 


Tuhatkuolevan kirous -takakansi: Paun äiti kauhistuu, kun Pau leikkaa takareisiin ulottuvan lettinsä. Syytä äiti ei kerro, ja Pausta tuntuu, ettei se ole ainoa asia, joka häneltä salataan. Kun hurja kapinallissoturi Nubya kiskaisee Paun elämän raiteiltaan, hän löytää itsensä keskeltä ihmeellistä taikomisen maailmaa. Mutta salaisuuksien takana on yhä uusia salaisuuksia, ja välillä on vaikea tietää, mikä on oikein ja mikä väärin. Uudet tuttavuudet saavat Paun sydämen pamppailemaan, ja savuntuoksuisissa varjoissa joku rapistelee hiljaa.


Saari -kirjan takakansi: Suosikkikirjailijan ravisteleva romaani kovia kokeneista lapsista. Tämä on kirja oudoista katoamisista, hylätyistä, orvoista ja vähän kreiseistä tyypeistä, pölyisistä radanvarsista ja pimeistä ullakoista. Mutta tämä on myös kirja kaukaisesta saaresta, jossa voi olla rauhassa ja vapaa. Kirja unelmasta, siitä että huominen tulee ja on eilistä parempi. Ja Korjaamosta, joka voi auttaa juuri sinua.



Adrienne Kressin Kätketty ovi ja Tuula Kallioniemen Kaksoisolennot.

Kaksoisolennot -takakansi: Miten käy, kun kuudesluokkalaisen Stefanin ja kerjäläispojan osat vaihtuvat mystisesti. Stefanin ja Mihain elämä mullistuu silmänräpäyksessä. Kotimaastaan Suomeen kerjäläiseksi lähetetty Mihai huomaa hämmästyksekseen elävänsä yltäkylläistä kuudesluokkalaisen elämää. Hänen kaksoisolentonsa, koululuokkansa kinginä paistattelemaan tottunut Stefan puolestaan saa totutella kovaotteiseen kohteluun kerjäläisten leirissä. Kummankin pojan oikeustaju on koetuksella. Onko omaatuntoa pakko kuunnella? Millaista on käyttää itse valtaa tai tulla nujerretuksi maanrakoon?

Kätketty ovi -takakansi: 
Vauhdikkaan trilogian avaus. Sebastianin säntillinen maailma menee mullin mallin, kun hän törmää pimeällä kujalla sijaitsevaan outoon kerhoon, jossa kokoontuvat aikamme suurimmat seikkailijat ja tutkimusmatkailijat. 
Sebastian palkataan apupojaksi kerhoon, ja hän oppii, että jos haluaa jännitystä elämäänsä, pitää myös niskuroida ja ottaa riskejä. Kerhon historiaan liittyy kuitenkin synkeitä salaisuuksia, ja eräät tahot ovat valmiit tekemään mitä tahansa selvittääkseen ne. Kun tyttö nimeltä Evie tupsahtaa Sebastianin elämään, alkaa armoton takaa-ajo…



Seuraavat kirjat ovat ehdottomasti yksiä suosikeistani. Niiden takakansitekstejä en kerro vaan kerron kirjoista omin sanoin. Kirjat kertovat Mavil -nimisestä pojasta, joka saa kuulla olevansa tunnetun viikinkijumalan sukulainen. Alkaa seikkailu, joka on toiminnantäyteinen ja ehkä hiukan vaarallinenkin. Kirjasarja on kolmiosainen, mutta ainakaan toistaiseksi kolmatta osaa ei ole kuulunut. Toivotaan, että se tulee pian,
koska en malttaisi enää odottaa!


Lisäksi postauksen aloituksessa olevia kirjoja:

Jyri Paretskoi - K15-sarjan kaksi ensimmäistä osaa
J.K Rowling - Tästä alkaa elämä
Riina Mattila - Järistyksiä
Tuomas Keskimäki - Ikuisesti

Minun mukaani äidin vanhempien luo lähtevät ainakin Jyri Paretskoin K15 -sarjan toinen osa, Salaisuuksia ja Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous.

Kirjailijahaastattelu: Essi Ihonen

$
0
0

Mikkelissä asuva kirjailija Essi Ihonen, 31, julkaisi tänä vuonna esikoisteoksensa Ainoa taivas, joka on tarina Koskettava kasvutarina Ainosta, joka pyristelee irti uskonnollisesta yhteisöstä. Kirja oli yksi Hel-YA -tapahtuman feminismi -paneelin kirjoista ja Essin piti olla yksi paneelin keskustelijoista, mutta hän ei sairastumisen takia päässyt paikalle. Pakko sanoa vielä näin jälkeenpäin, että paneelikeskustelu oli todella mielenkiintoinen ja ainakin itseäni ihan harmittaa, ettei Essi päässyt paikalle, koska olisin halunnut kuulla myös hänen näkökulmansa.
   Ihonen kertoo, että esikoiskirjan julkaisu tuntui hykeryttävältä, ja sanoo muistavansa päivän olleen lämmin ja ettei pakettia tuonut lähetti ollut painavasta paketista yhtä innoissaan kuin tuore esikoiskirjailija itse oli. Kädet tärisivät laatikkoa avatessa ja hän itki onnesta.
   Ihonen ei aio kirjoittaa Ainon tarinalle jatkoa ainakaan ihan heti, eikä osaa sanoa, mitä hänelle (Ainolle) tällä hetkellä kuuluu, vaikka ajatus tarinan jatkamisesta kiinnostaakin. Kirjailija sanoo ehdottomasti jatkavansa hyvin alkanutta uraansa ja kirjoittaakin tällä hetkellä useampaa tarinaa, joista yhden rakenne olisi tarkoitus saada kirjoittajakurssilla kuntoon syksyn aikana.
 


   Ainoa taivas -kirjan tapahtumat sijoittuvat vähän kaikkialle. Kirjailija on yhdistänyt paikkoja, joissa on itse käynyt ja asunut ja napannut niistä sopivimmat tarinan sivuille.
   Ihonen ei osaa sanoa, olisiko itse keksimiensä hahmojen ystävä. Hän arvelee oman elinpiirinsä olevan liian paljon erilainen hahmojensa maailmaan verrattuna ja että kokee kirjailijana jo olevansa tietyllä tapaa hahmojensa ystävä ja tukija, vaikka ei heidän toimintaansa aina ymmärräkään. Muttei se muutenkaan ole ystävyydessä tärkein asia!

Ihonen käsittelee kirjassaan uskonnollisessa yhteisössä elämistä ja sanoo, ettei olisi voinut kirjoittaa tarinaa ainakaan yhtä uskottavaksi kuin mitä se on, jos hänellä itsellään ei olisi taustaa esikoislestadiolaisuudesta.
   Hänen oma suhteensa uskoon on moniulotteinen. Hän sanoo, ettei usko ainakaan siihen Jumalaan, josta kristinuskossa puhutaan ja kertoo henkisyyden olevan uskonnollisuutta tärkeämpää. Henkisyyttä hänelle ovat luominen, ystävät, perhe, luonto, taide ja liikunta, erityisesti jooga. 

   Kirjan päähenkilön elämästä poiketen Ihosen elämää ei oltu ennalta määrätty, vaikka hän on uskonnollisesta yhteisöstä. Ihonen sanoo, että Suomessa luultavasti kaikki vanhemmat jollain tavoin yrittävät ohjata lapsiaan haluamaansa suuntaan. Onneksi lapset ovat kuitenkin melko itsepäisiä. Suomessa kuitenkin paljon törmää edelleen siihen, että vanhemmat pienillä asioilla lapsiaan, esimerkiksi koulutuksen suhteen. Tähän liittyen pakko sanoa, että tiedän itsekin heti yhden perheen, jossa isä halusi lapsensa menevän lukioon, vaikka hänellä olisi ollut paikka ammattikoulussa pelipuolella valmiina.

Ihonen sanoo kirjansa hahmoilla varmasti olevan esikuvia myös oikeassa elämässä, vaikka ei niitä tietoisesti koskaan ole etsinytkään. Tekstiin on mahdotonta olla ottamatta vaikutteita omasta elämästä ja siitä, miten asiat kokee.
   Kirjailija ei tietoisesti missään vaiheessa ajatellut kirjoittavansa nuortenkirjaa, se tuli esille päähenkilön iän ja tämän elämänvaiheen kautta. Kirjan kohderyhmää ovat teini-ikäiset nuoret ja siitä ylöspäin kaikenikäiset. Hänen mukaansa myös kohderyhmää nuoremmat voivat lukea kirjaa, mutta eivät saa välttämättä kaikkea samaa irti siitä, mitä hiukan vanhempi nuori lukija mahdollisesti saa.
   Ihonen kertoo kantaneensa kirjansa ideaa mukanaan yli kymmenen vuotta. Hän kirjoitti aluksi hetken mielijohteesta novellin, joka oli oikeastaan alkusysäys Ainon tarinalle, joka sai alkunsa noin puoli vuotta novellin kirjoittamisen jälkeen. Kokonaisuudessaan Ainoan taivaan ensimmäisen lauseen kirjoittamisesta fyysisen kirjan ilmestymiseen meni yli kolme vuotta.


Ihosen tarkoituksena oli yrittää kirjoittaa kirja sekä ateisteille että ihmisille, jotka uskovat tai elävät osana uskonnollista yhteisöä. Erityisesti niille, jotka ovat jo tehneet irtaantumisen uskonnollisesta yhteisöstä tai harkitsevat sitä. Lisäksi hän halusi kirjansa olevan kurkistus sellaisen ihmisen ajatuksiin, joka harkitsee eroa uskonnollisesta yhteisöstä ja haluaisi tehdä sen. Hän sanoo, että on ollut mielenkiintoista saada kommentteja niin ikään molemmin puolin lukijakuntaa.
   Kirjansa lukijoita Ihonen haluaa kiittää. Se että ihmiset ovat lukeneet hänen kirjansa, merkitsee paljon. sillä hän todella pelkäsi paljon, ettei kukaan lukisi sitä tai kirjoittaisi siitä mitään. Sinulle joka vasta harkitset kirjan lukemista, kirjailija haluaa sanoa; lue ihmeessä! Jos ei nappaa, kirjan saa jättää kesken. Toivottavasti näin ei kuitenkaan ole ja hetket Ainon parissa ovat palkitsevia ja aikasi arvoisia.

Ihonen lukee paljon YA-kirjallisuutta itsekin, ja sanoo, että lempikirjaa on miltei mahdoton sanoa, koska niitä on niin monta. Erikseen hän mainitsee kuitenkin rakastavansa suuresti 
fantasiaa/spekulatiivista fiktiota, siinä viedään samat asiat/ongelmat/ajatukset aivan eri ympäristöön ja tuodaan ne siellä esiin, mikä on oiva tapa esittää se, miten yhteneväisiä ihmiset ajatukset ja toiveet lopulta ovat. Perustarpeet eivät koskaan muutu. Spekulatiivinen fiktio on myös oiva tapa purkaa ja käsitellä yhteiskunnallisia asioita.
   Hän kertoo pitävänsä erityisesti Anne Leinosen kirjoista, varsinkin Routasisarukset -sarjasta juuri yllä mainituista syistä johtuen. Myös Sarah J.Maasin Throne Of Glass -sarja on imaissut hänet mukaansa.
   Kertaistumalta hän sanoo lukeneensa Riina Mattilan Järistyksiä kirjan ja kertoo sen olleen mykistävä lukukokemus. Kirja kuitenkin jäi hänen päähänsä pitkäksi aikaa. 
 Järistyksiä on rohkea kirja omasta kehosta, sen rajoista ja itsemääräämisoikeudesta, sekä puhtaasti ihmisyydestä, siitä miten määrittely ulkoisten asioiden perusteella, voi todella satuttaa.

J.K Rowling - Tästä alkaa elämä

$
0
0
J.K Rowling pyydettiin Harvardin yliopistoon pitämään puhe valmistuvalle luokalle. Hän päätti puhua kahdesta itselleen tärkeästä aiheesta: epäonnistumisesta ja mielikuvituksen voimasta.

Rowlingin puhe on inspiroinut ihmisiä pohtimaan, mitä on ''hyvä elämä''. Puhe toimii sekä lohduttajana että kehotuksena tarttua toimeen. Kun on valmis ottamaan riskejä ja epäonnistumaan sekä valjastamaan mielikuvituksen voiman, voi elää vähemmän varuillaan ja siten pysyä avoinna elämän tarjoamille mahdollisuuksille.


''Maailman parantamiseen ei tarvita taikuutta, sillä kaikki voima on jo valmiina sisimmässämme.''





Kirjailija J.K Rowling on varmasti kaikille tuttu Harry Potter -kirjasarjastaan. Nainen on tunnettu myös aktiivisena naisten oikeuksien puolestapuhujana. Harvardin yliopisto pyysi hänet pitämään valmistuvalle luokalle puheen vuonna 2008. Tämän kirjan lukemisen jälkeen J.K Rowling nousi aivan uudelle tasolle omissa silmissäni. Tiesin naisen olevan mahtava, mutta tämä kirja vakuutti minut siitä täysin.

Kirja on alle sata sivua pitkä, noin 75 sivua, joten sen lukee helposti yhdessä päivässä. Itse luin tämän automatkalla, kun matkustin pikkusiskoni ja isäni kanssa äitini vanhempien luo maalle yhdeksi yöksi. Kirja sisältää kokonaisuudessaan J.K Rowlingin puheen Harvardin valmistuville oppilaille. Puheessaan hän puhuu työttömyydestä, köyhyydestä ja ongelmien voittamisesta mm. mielikuvituksen voimalla. Ilman ideaansa Harry Potter -nimisestä pojasta ja sitkeää yrittämistä, kukaties voisi olla, että Rowling olisi edelleen samassa suossa kuin ennen Potteria.
   Kokemuksesta tiedän sanoa, ettei työttömän elämä ole todellakaan helppoa. Se alkaa syödä ihmistä nopeasti ja vaikuttaa mielenterveyteen ainakin jos ei keksi jatkuvasti jotain tekemistä. Tällä hetkellä opiskelen toista ammattiani ja toivon hartaasti, etten joutuisi enää työttömäksi uudelleen.

Seitsemän vuotta oman valmistumiseni jälkeen, olin millä tahansa kriteereillä epäonnistunut surkeasti. Avioliittoni oli loppunut nolostuttavan lyhyeen, olin työtön, olin yksinhuoltaja ja niin köyhä kuin nykypäivän Britanniassa on mahdollista olla joutumatta kadulle. s. 29

Kirjailija käsittelee epäonnistumista niin negatiivisen kuin positiivisenkin kautta. Hän sanoo epäonnistumisen riisuvan elämän paljaaksi ja jättävän jäljelle vain olennaisen. Hän kehottaa kaikkia olemaan aina oma itsensä, joka tilanteessa, vaikka se välillä vaikeaa olisikin. Se kuitenkin kannattaa, koska vain niin sinulla riittää energiaa keskittyä olennaisiin asioihin. Rowling kertoo elämäänsä eniten vaikuttaneen asian tapahtuneen jo ennen menestystä ja Harry Potteria. Hän sai Amnesty Internationalin Lontoon-päämajassa työskennellessään joka päivä muistutuksen siitä, kuinka onnekas oli saadessaan asua maassa, jonka päättäjät valitaan demokraattisesti ja jossa jokaisella on oikeus puolueettomaan kohteluun lain edessä. Jokaikinen päivä hän sai todisteita siitä, millaiseen pahuuteen lajimme pystyy kanssaihmisiä kohtaan, kun panoksena on valta. 


Erityisesti tuon pätkän viimeinen lause laittoi minut miettimään oman maani nykyistä hallintoa. Päätöksiä tekevät ihmiset eivät ole saaneet juuri mitään hyvää aikaiseksi, enemmän pahaa kuin hyvää ja ovat vain peruneet päätöksiä toisensa perään. Mietin monesti yhdessä ystäväni kanssa sitä, kuinka helposti valta voi sokaista ihmisen ja tehdä hänestä itsekkään ja välinpitämättömän muita kohtaan.

''Elämä on kuten kertomus, sen pituus ei ratkaise vaan sen hyvyys.''
J.K Rowling on viisas ja vahva nainen, joka on selvinnyt rankoistakin asioista yli voittajana. Näin onnekkaita eivät kuitenkaan kaikki ihmiset ole, se on hyvä muistaa. Omakin tavoitteeni on jo pienestä asti ollut julkaista omia kirjoja ja sitä tavoitetta kohti mennään kokoajan. Itseasiassa pieni osa tämän rakkauden synnystä on J.K Rowlingin ja Harry Potterin ansiota, sillä ilman näitä kahta, en usko, että olisin koskaan kunnolla kiinnostunut lukemisesta tai kirjoittamisesta huolimatta ihanista ja rohkaisevista äidinkielenopettajista, joita minulla on ollut useampia. Heistä erityisesti kaksi ovat jääneet mieleeni ja juuri heille aion omistaa ensimmäisen kirjani jos sen joskus saan julkaistua.

Puheessaan Rowling painottaa monta kertaa myös mielikuvituksen tärkeyttä. Meillä ihmisillä on taianomainen kyky pystyä kuvittelemaan, miltä joku asia toisesta tuntuu ja tätä kautta opimme ymmärtämään lähellämme eläviä ihmisiä paremmin. Mielikuvituksesta on apua myös monessa muussa asiassa, esimerkiksi vaikeuksista selviämisessä. Ihminen tarvitsee lujaa tahtoa ja uskoa siihen, että asiat vielä kääntyvät parhain päin ja mikäli oma usko ei riitä, ystävät varmasti muistuttavat siitä, vaikka se välillä voi ärsyttääkin. Toivoa ei kuitenkaan saa menettää. Rowling itse on elävä esimerkki siitä, että vaikeuksista voi selvitä.

''On mahdotonta elää epäonnistumatta kertaakaan, paitsi jos valitsee aina niin varman päälle ja varovaisesti, että elämä jää kokonaan elämättä - ja sehän vasta epäonnistumista onkin'' s. 34

Kirja oli mykistävä lukukokemus ja se pisti todellakin miettimään asioita. Se sisältää monia hyviä pointteja ja vinkkejä, joita voi omassa elämässäänkin hyödyntää. Kirjan lukevat varmasti kaikki Rowling -fanit ilman muuta, koska niin moni pitää Harry Pottereista, mutta sanoisin, että kirja sopii fanien lisäksi luettavaksi kenelle tahansa, joka kokee elämänsä olevan hankalaa ja joka tarvitsee tsemppiä, sillä tämä pieni kirja on sitä täynnä. Se toimii rohkaisuna mutta samalla kehotuksena tarttua toimeen ja yrittää muuttaa asioita, koska elämässäsi vain sinä olet se, joka voit tehdä muutoksia. Niitä ei kukaan tee sinun puolestasi. Kirja on kaiken lisäksi nopealukuinen ja pienen kokonsa ansiosta sitä on helppo kuljettaa mukana vaikka laukussa.


Teos: Tästä alkaa elämä: Epäonnistumisen ilo ja mielikuvituksen tärkeys
Alkuperäinen nimi: Very good lives
Kirjailija: J.K Rowling
Suomentanut: Lotta Sonninen
Sivumäärä: 75
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: arvostelukappale
Suosittelenko, kenelle: Kaikille
Arvosana: 5

Sini Helminen - Väkiveriset: Veden vallassa

$
0
0
Marin äiti on kadonnut vuosia sitten, ja isä on höyrähtänyt uskomaan Kalevalan kummajaisiin. Lapsuuden bestis Jessika ja hänen jenginsä tuntuvat vaistoavan Marin jokaisen kipukohdan. Jopa kännykän viestien ja koulun oven avaaminen vaativat rohkeutta. Pelonväreitä lietsoo myös yläkoulun nurkilla norkoileva vieras, vihreätukkainen nuorukainen, jolla on häiritsevä katse. 
   Kylvyssä Mari löytää ihostaan sileän suomun, mikä saa hänet tolaltaan. Kummallinen naapurintyttö Tuulia raottaa Marille maailmaa, jonka olemassaolosta hänellä ei ole ollut aavistustakaan. Isä varoittaa Maria menemästä järveen, mutta jokin kutsuu aaltojen alta. Jokin, jota vääristyneessä vedenalaisessa maailmassa on vaikea tunnistaa vaaraksi.

Lukunäyte kirjasta, *klick*




Veden vallassa on tarina Mari -nimisestä yläasteikäisestä tytöstä. Marin äiti hukkui hänen ollessaan pieni ja isä on siitä asti ollut allapäin. Isä on hurahtanut Kalevalaisiin olentoihin, joita Mari pitää satuna. Mari on joutunut vuosia olemaan kotonaan aikuinen ja lisäksi sietämään koulussa kiusaamista entisen ystävänsä toimesta. Kun Mari tapaa sattumalta mystisen oloisen Tuulian, koko hänen elämänsä muuttuu merkittävällä tavalla. Hukkuiko äiti sittenkään? Miksi Mari ei voi uida? Ovatko Kalevan olennot sittenkään vain isän mielikuvituksen tuotoksia? Kirja on Sini Helmisen Väkiveriset -sarjan kolmas osa. Aiemmat osat ovat Kaarnan kätkössä ja Kiven sisässä. Sarjan päätösosa, Maan povessa, ilmestyy keväällä 2019. Tuskin maltan odottaa sitä!

Luin kirjan tahallani hitaasti, koska en halunnut sen loppuvan. Olen pitänyt alusta asti Helmisen tavasta kirjoittaa ja kertoa asioista. Helminen käyttää sanoja taitavasti. Kalevalaotsikot hän oli säästänyt tähän kolmanteen kirjaan, mikä oli minusta hauska yksityiskohta.
   Marin kautta Helminen käsittelee monia asioita, kuten kiusaamista, seksuaalista ahdistelua, rakkautta, iloja ja suruja. Mari elää aluksi täysin normaalin teinin elämää kunnes hän löytää ihostaan suomuja pitäen niitä aluksi ihosairautena. Selviää, että hän on puoliksi vedenneito. 
   Mari tutustuu kirjassa sisaruksiinsa joita ei tiennyt edes olevan olemassa sekä Ahtiin ja Vellamoon, jotka ovat ikiaikaisia järven hallitsijoita. Itse en pitänyt yhtään Ahdista. Vellamo menetteli vielä alussa, mutta jossain vaiheessa hänkin alkoi ärsyttää, koska molemmilla jumalhahmoilla oli omat itsekkäät tavoitteensa ja varsinkin Ahti oli päällekäyvä, miksi mainitsin seksuaalisen ahdistelun. Kirjassa käsiteltävät aiheet ovat ajattomia, valitettavan ajankohtaisia siis. Tulevat kai aina olemaankin. Omasta mielestäni pitkän kiusaamisputken läpikäyneenä minusta on vain hyvä, että näitä asioita käsitellään ja ellei niistä kukaan kirjoittaisi, nuorilla ei olisi kohteita, mihin samaistua ja mistä ottaa tukea.
   Ihastuin kirjassa etenkin vedenmies Kymiin sekä Näkkiin, joka oli kiehtova häijyydestään huolimatta, koska paljastui lopulta aika ystävälliseksi hahmoksi, vaikka alussa olikin karmiva tyyppi. Silti ajatus siitä, että Näkki saalistaa ihmisiä, oli karmiva, mutta totta. Näkki itsekin totesi sen olevan hänen oikeutensa.

''Pitkät vaaleat hiukset... check. Kalpea iho... check. Pyrstö vedessä ja jalat maalla... check. Mikä sä sitten kuvittelet olevas?'' - Tuulia, s. 49

Pidin kirjassa myös mm. siitä, että kirjailija kuvaa asioita tarkasti eikä ole jättänyt esimerkiksi kuukautisia pois, mikä on hieno juttu, koska niistä ei paljonkaan kirjallisuudessa puhuta. Sisäinen feministini huusi epätoivosta välillä lukiessani, koska jotkin asiat oli täysin aiheellisesti kuvailtu niin stereotypisesti kuin vain voi. Kirja ei kuitenkaan olisi ollut lähellekään sama ilman sitä, ei yhtä paljon ajatuksia herättävä. 
   Vedenväen tapa elää yläosattomissa (maalla täysin alasti elleivät saa vaatteita jostain), oli mielestäni mielenkiintoinen ja poikkesi hyvin omasta käsityksestäni vedenväkeen. Tosin itselläni on lapsena ollut ainoana esimerkkinä Pieni Merenneito ennen kuin tutustuin kreikkalaiseen mytologiaan. Suomalainen mytologia on kuitenkin yhtä kiinnostavaa ja melkein harmittaa, etten ole tutustunut siihen paremmin. Pitää ehdottomasti ottaa se asiakseni! Kirjan lopussa oleva Kalevala otsikoiden selityslista oli myös mielestäni kiva yksityiskohta ja se loi kirjaan myös selkeyttä.

Meitä lähestyy noin kuusitoistavuotias vedentyttö. Ensisilmäyksellä hän tuo mieleen Jessikan, vaikka hänellä on platinanvaaleat hiukset, joihin on huolellisesti aseteltu lumivalkea lumpeenkukka. Mikä vielä huolestuttavampaa, hänellä ei todellakaan ole yläruumiinsa peittona mitään siveitä simpukoita niin kuin Arielilla. - s. 130

Aiempien osien tavoin kirjan kannen on tehnyt graafikko Karin Niemi. Sarjan ulkoasu on hyvin mietitty yhteneväiseksi ja jokaisen kirjan kansikuva on todella hieno visuaalinen kokonaisuus. Veden vallassa -kirjan kannesta tuli aivan valtava hinku päästä itsekin veteen uimaan siitä huolimatta, että on syksy. Toistaiseksi en ole tehnyt sitä. Sama mielihalu tuli useita kertoja lukemisen aikana. 
   Suosittelen Helmisen kirjasarjaa kaikille, jotka tykkäävät lukea fantasiaa tai ovat epävarmoja sen suhteen, koska sarjassa on hyvin matala kynnys lähestyä aihetta vieläpä kotimaisella tavalla kuten esimerkiksi Elina Pitkäkankaan Kuura -trilogiassakin oli ihmissusien kautta. Jokainen sarjan osa on itsenäinen jatko-osa, joten ne voi lukea missä tahansa järjestyksessä. Itse kuitenkin suosittelen lukemaan järjestyksessä, koska viimeinen kirja yhdistää kaikki osat yhteen. Kirja sopii hyvin yläasteikäisille ja sitä vanhemmille lukijoille eikä sukupuolellakaan ole väliä. 


Teos: Väkiveriset 3: Veden vallassa
Kirjailija: Sini Helminen
Kansi: Karin Niemi
Sivumäärä: 239
Kustantaja: Myllylahti Oy
Mistä minulle: Arvostelukappale
Suosittelenko, kenelle: Fantasiannälkäisille lukijoille, jotka tykkäävät uida!
Arvosana: 5

Kirjailijahaastattelu: Sini Helminen

$
0
0


Alunperin Hollolasta kotoisin oleva, helsinkiläiskirjailija Sini Helminen, 31, julkaisi ensimmäisen romaaninsa, Kaarnan kätkössä (Väkiveriset 1) alkuvuodesta 2017. Nyt hänen Väkiveriset -sarjansa on viimeistä kirjaa vaille valmis.
   Itse sain hiljattain luettua sarjan kolmannen osan. Maltan tuskin odottaa sarjan päätöstä, sillä se on huomattavan paljon erilaisempi kuin sitä edeltäneet kolme osaa.           Kysyin Siniltä, jännittääkö sarjan päätösosan julkaisu. Helminen sanoo, että kyllähän Väkiveristen hirvittää ja tuntuu haikealta. Hän on viisi vuotta puuhaillut sen maailman ja hahmojen kanssa, joten hyvästien jättäminen tuntuu vaikealta. Neljäs kirja, Maan povessa on myös vähän erilainen kuin edeltäjänsä, joten kirjailijaa jännittää, kuinka lukijat reagoivat. 

''Vaikka ärryn välillä hahmoihini,
niistä tulee ajan saatossa paperisia ystäviä.''

   Sarjan kaikki päähenkilöt ovat Helmiselle läheisiä, sillä jokainen kuvastaa jotain osaa hänessä ja hänen menneisyydestään; Pinja teiniangstaavaa hikipinkoa, Mari ujoa ja koulukiusattua ja Pekko nörttipuolta. Kaikista kiintynein Helminen kokee olevansa sinipiikaansa, Tuuliaan, johon kirjailija haki innoitusta Peter Panista ja Helinä -keijusta. Hän sanoo Tuulian olevan Väkiverisissä samaan aikaan ärsyttävä vitsiniekka, herkkä ja hauras ja silti voimakas ja pelastava voima. 
   Koska itseäni kiehtoi Pekon tarinan aikana hassusti puhuva Gwin -peikko, kysyin Helmiseltä, mistä kirjailija sai hahmoon idean. Helmisen mukaan Gwinin hahmo on saanut innoituksensa Maija ja Elina Rannan Haltioitten mailla, maahisten majoissa -tietokirjasta.
   ''Kirjassa on kuva päästä varpaisiin kankaiden peitossa olevasta peikosta, joka oli ilmestynyt pulkan kanssa oven taakse lainaamaan hassusti nimittämiään tavaroita. Pekon suhteessa peikkoihin peilaan tämän maailman rasismia vuorelaisten ennakkoluuloihin peikoista.''

Mystinen sinipiika Tuulia on ainoa sarjan yhdistävä tekijä kolmessa ensimmäisessä kirjassa, joten kysyin, tapaavatko sarjan hahmot toisiaan. Helminen oli jo twitter-tilillään kertonut, että sarjan päättävä osa on erilainen monellakin tavalla, esimerkiksi niin, että kaikki päähenkilöt tapaavat toisensa viimeisessä osassa. Viimeisessä osassa, Maan povessa, tavataan siis jälleen uudestaan sekä Pinja, Pekko että Mari, jotka kaikki tapaavat toisensa. Helminen vinkkaa, että eräs nahkatakkinen hiisikin saattaa tehdä comebackin kirjan sivuille.
   ''Vaikka ärryn välillä hahmoihini, niistä tulee ajan saatossa pakossa paperisia ystäviä. Mutta jos tapaisimme todellisessa maailmassa, ystävystymisessä olisi omat haasteensa, varsinkin kun Pekko ja Mari ovat yhtä huonoja sosiaalisissa suhteissa kuin minäkin.'' Helminen pohtii ja sanoo mieluiten olevansa ehkä Marin ystävä, koska hän kaipaa kaikkein kipeimmin hänen luomistaan hahmoista ystävää. ''Eräiden epäilyttävimpien hahmojen kanssa saattaisin myös suostua treffeille, vaikka minun jos kenen pitäisi tietää, kuinka huono ajatus se on.''
   Helminen kertoo joillekin sivuhahmoillaan olevan myös todellisia esikuvia sen lisäksi, että sarjan päähenkilöt edustavat häntä itseään. Etenkin Marin opettajilla kirjassa Veden vallassa on elävät esikuvansa, samoin muutamilla Pekon ja Marin luokkatovereista.
   ''Kysymys on kuitenkin vain innoituksesta, ei siitä, että kukaan todellinen henkilö esiintyisi kirjoissa omalla nimellään, vaikka vanhat koulutoverit voivatkin kokea tunnistamisen hetkiä.''




Koska Helminen on ammatiltaan kirjailijuutensa lisäksi kirjavinkkari ja tekee töitä kirjastonhoitajana, kysyin häneltä muutamia kysymyksiä liittyen lukemiseen ja nuorten vähentyneeseen lukuintoon, joka on viime aikoina ollut muutenkin mediassa paljon esillä ja todella kuuma puheenaihe. Tuntuu, että se on aina vain ajankohtaisempi, vuodesta toiseen.
   Kokenut kirjavinkkari ei näe pelejä syyksi nuorten lukuinnon lopahtamiselle vaan mahdollisuutena lisätä lukemista entisestään, koska hänen mielestään eri formaattiin puetut samat tarinat houkuttelevat toistensa luo lähes väistämättä.


''Lukuinnon lisääminen on kirjavinkkarina jokapäiväinen hommani. Julkisuudessa lukuhaluttomuudesta syytellään mielellään kännyköitä ja pelejä, mutta minusta samat tarinat eri muodoissa houkuttelevat toistensa luokse (pelit, elokuvat ja kirjat) ja some on myös mahtava areena kohdata muita lukijoita ja kertoa kirjoista.''
   On tärkeää auttaa ihmisiä löytämään juuri sellainen tarina, joka heille on tärkeä. Oman innon ja kirjavinkkien jakaminen on hyvä tapa edistää lukemista. Toki silti ihan yhteiskunnan opettajille ja kirjavinkkareille antamilla resursseillä on merkittävä vaikutus. 

 ''Ymmärrän, että monen aikuisen tekee mieli suositella niitä kirjoja, jotka olivat omassa lapsuudessa rakkaita, mutta parasta olisi avata silmät ja tutustua upeaan, uuteen YA-kirjatarjontaan''

Koska moni aikuinen suosittelee nuorelle niitä kirjoja, joista itse on hänen iässään pitänyt, tutustumatta uudempiin kirjoihin, itse uskon sen olevan yksi syistä, miksi nuoria ei välttämättä lukeminen kiinnosta enää yhtä paljoa. Lukeminen ei saisi olla pakkopullaa, mutta siitä tulee helposti ''pakko'', kun ei löydä itselleen mieleistä lukemista. Kysyin Siniltä, mitä mieltä hän on siitä, että aikuinen suosittelee vain omia suosikkejaan. 
   ''Ymmärrän, että monen aikuisen tekee mieli suositella niitä kirjoja, jotka olivat omassa lapsuudessa rakkaita, mutta parasta olisi avata silmät ja tutustua upeaan, uuteen YA-kirjatarjontaan'', Helminen toteaa. Varsinkin vähemmän lukevalle on helpompi aloittaa kirjasta, joka käsittelee ajankohtaisella tavalla meidän aikamme kysymyksiä, tapahtuu kirja sitten nyky-Suomessa tai toisessa universumissa. ''Siinä vaiheessa, kun nuori jo lukee paljon, on oikea aika tutustua klassikoihin ja kokeilla vaikka omien vanhempien suosikkeja.''

Koska perinteinen media ei juurikaan käsittele YA-kirjoja eivätkä ne saa tarvitsemaansa huomiota, jotta nuoret löytäisivät ne paremmin, kysyin, miten aikuisten ennakkoluuloja saisi hälvennettyä ja tietoisuutta YA-kirjoista lisättyä.
   ''Valitettavast
i YA-kirjojen näkyvyys on pitkään ollut mediassa olematonta ja suurin osa kirjallisuusihmisistäkin hämmentyy kuullessaan kirjainyhdistelmän. Onneksi nyt on tullut Hel-YA! -tapahtuma ja Lukuliike -kampanja ja nuorten ja lasten kirjallisuuteen on kiinnitetty vähän enemmän huomiota'', Helminen sanoo. Aikuiset ajattelevat helposti, että YA-kirjat ovat jotenkin tyhmennettyjä ja että ne eivät sovi aikuisille. ''Eivät voisi pahemmin olla väärässä. Minä ja Elina Pitkäkangas yritämme For YA -YouTubekanavallamme lisätä edes vähän tietoisuutta YA:sta, etenkin kotimaisesta, joka YA-piireissäkin helposti jää käännettyjen nuortenkirjojen jalkoihin.


Aikuiset ajattelevat helposti, että YA-kirjat ovat jotenkin tyhmennettyjä ja että ne eivät sovi aikuisille.

Minua itseäni on aina haitannut, kun aikuinen sanoo: ''Jossain vaiheessa nuortenkirjoista siirrytään lukemaan ''oikeita'' kirjoja.'' Myös Sini kertoi näkevänsä aina punaista, kun vain kuuleekin jonkun sanovan noin. ''Sekä nuortenkirjallisuudesta että fantasiasta tykätään ajatella porttiteorian mukaan, että ne ovat lajeja, joiden avulla lukija löytää sen ns. oikean realistisen aikuisten kirjallisuuden äärelle. 
Jännä kyllä, samaa ei ajatella esimerkiksi dekkareista.''
    Monessa nuortenkirjassa on vaativampaa ja hienostuneempaa kieltä, moniulotteisempia hahmoja ja ajankohtaisempaa yhteiskunnallista sanomaa kuin aikuisten kirjoissa keskimäärin.
   Nuoria kiinnostaa tällä hetkellä kirjallisuus, jossa on seksuaalissävytteistä huumoria, jännitystä, fantasiaa, käsitellään yhteiskunnallisia aiheita sekä viiltävän surulliset tarinat. Kaikille edellä mainituille on löytynyt omat innokkaat lukijansa Helmisen tekemissä vinkkauksissa. Toisaalta yhteiskunnallisuus näkyy realistisissa nuortenkirjoissa kuten Viha jonka kylvät, toisaalta myös nuorten fantasia on tiedostavampaa kuin koskaan aiemmin.

Helminen ei allekirjoita väitettä, että oikean elämän ongelmat puuttuisivat nuortenkirjallisuudesta. Fantasiaa julkaistaan aiempaa enemmän, mutta toisaalta löytyy myös John Greenin henkisiä realistisia nuortenkirjoja. joissa käsitellään vakavia aiheita. Oikean elämän ongelmia käsitellään myös fantasiakirjoissa, kuten vaikka hänen omassa Väkiveriset -sarjassaan. Sarjan kolmannessa osassa, Veden vallassa, käsitellään koulukiusaamista. ''Ehkäpä nämä rajat ovat pikkuhiljaa liukenemassa'', Helminen tuumaa.

Hän käsittelee Väkiverisissä myös seksuaalivähemmistöjä eli siis HLBTIQ -teemaa. Sitä tullaan myös näkemään lisää, koska neljännessä kirjassa, Maan povessa, kohdataan myös Kaarnan kätkössä -kirjan hahmot. ''Jos saan toteutettua tällä hetkellä kaavailemani seuraavan projektin, siinäkin tullaan HLBTIQ -teemaa käsittelemään, mutta eri puolelta spektriä.''



''Jossain vaiheessa nuortenkirjoista siirrytään lukemaan ''oikeita'' kirjoja.'' Lausetta käyttävä aikuinen aliarvioi nuortenkirjat törkeästi.





Helminen käsittelee Väkiveriset -sarjassaan suomalaista mytologiaa, josta ei ihan hirveästi ole kirjoitettu kirjoja aiemmin, joten minua kiinnosti, mistä kirjailija sai ajatuksen. Sini kertoo olleensa aina kiinnostunut kotimaisesta mytologiasta, etenkin nimensä takia, jonka hän sai sinipiioilta. Hänen isoisoäitinsä osasi vielä kansanperinteen loitsuja ja tarinoita, mutta Sini itse ei ehtinyt kohdata häntä kuin filmikeloilla. Erityisesti Helmistä innoitti kirja Haltijoitten mailla, maahisten majoissa, jota hän luki lapsena. Myöhemmin hän kertoi tutustuneensa enemmän kotimaiseen mytologiaan.
   ''Tuntui, että siinä on monia sellaisia myyttejä, kuten sinipiiat, jotka eivät oikein näy kotimaisessa kirjallisuudessa.''

Häntä inspiroivat kirjoittamaan eniten rakastamansa kirjat, jotka saavat toivomaan, että hän itse saisi jonkun toisen lukijan nauramaan, itkemään ja elämään omaa tarinaansa niin kuin hän elää toisten, että hän voisi antaa muille edes hippusen siitä lukemisen ihmeestä. Silloin kun hänen tarinansa ovat jumissa, usein juokseminen metsässä saa hahmojen äänet taas virtaamaan päässä. 

Helminen kertoo lukeneensa paljon kansanperinnekirjoja, mutta pohjatyön tekeminen Väkiverisiä varten lähti liikkeelle huomaamatta, omista kiinnostuksenkohteista käsin, vaikka vasta kun hän jo kirjoitti sarjaa, hän alkoi tietoisemmin etsiä vastauksia tiettyihin kysymyksiin. Pari tärkeintä taustateosta onkin lojunut kirjailijan pöydällä monta vuotta ja niitä hän on aina välillä selannut tarkistaakseen jotakin tai etsiäkseen inspiraatiota. Erikoisin pohjatyö oli ehkä vierailu Pasilan poliisiasemalla.
   Väkiveriset -kirjoista ensimmäisenä julkaistiin Kaarnan kätkössä, mutta tosiasiassa ensimmäisenä Helminen kertoo kirjoittaneensa Veden vallassa -kirjan, joka vielä silloin kantoi nimeä Aaltojen kutsu ja sitten kun sen nimen vei toinen kirja, siitä tuli Suomukipuja. Ensimmäinen versio oli enemmän Harry Pottereista ja omista koulukokemuksistani ammentanutta varhaisnuorten fantasiaa, joka myöhemmin kasvoi YA:ksi. Kirjailija halusi yhdistää kotimaista mytologiaa ja nyky-Suomea samalla tavalla kuin Rowling yhdistää velhomaailmaa ja Britanniaa.

''Onneksi sentään aika varhain luovuin ensimmäisestä ideastani, että Mari menee vedenneitojen kouluun.''

Pyysin Siniä mainitsemaan jonkin suosikkikirjansa, sillä hän lukee myös itse paljon YA-kirjallisuutta. Kysymys osoittautui vaikeaksi, koska hän sanoi lukevansa niin paljon ja rakastuvansa niin usein YA-kirjoihin, että tietyn kirjan nimeäminen on vaikeaa. Vuoden sisään Helmistä ovat eniten ihastuttaneet: Elina Pitkäkankaan Ruska, Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous, Magdalena Hain Kolmas sisar, Sarah Crossinin Yksi, Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia, Elina Rouhiaisen Aistienvartija, Cassandra Claren Keskiyön valtiatar, Jennifer Nivenin Yksi täydellinen päivä, Terhi Tarkiaisen Pure mua, McManusin Yksi meistä valehtelee ja Angie Thomasin Viha, jonka kylvät.

Helminen toivoo vielä julkaisevansa kirjoja. Seuraava mysteeriprojekti on jo nupullaan, ja pidetään peukkuja, että hän saa sen kirjoitettua. Helmisestä tuntuu, että hän saattaa joutua hetken hengähtämään ja etsiskelemään uusia suuntia, koska Väkiveriset -sarjan julkaisutahti oli aika kova. Väkiverisille nämä ovat lopulliset jäähyväiset, mutta fantasiaa hän tulee varmasti kirjoittamaan ja kotimaisen kansanperinteen myyttejäkin saatetaan vielä nähdä, mutta ei Väkiverisistä tuttuja.


Lukijoilleen kirjailija haluaa sanoa, ettei pidä antaa jästien masentaa. Jos tarvitsette paikan, jossa lukea, kirjoittaa ja rakastaa yhdessä maailmoja, joissa on vielä lohikäärmeitä: muistakaa, että ette ole yksin!


*Jouduin lisäämään postaukseen yhden itse ottamani kuvan. Pahoittelut myös siitä, että teksti on lopussa keskitettyä. En saanut sitä muutettua, vaikka yritin. Muut jutun kuvat ovat Janne Luotolan ottamia.*
Viewing all 246 articles
Browse latest View live