Lukijan roolissa

Vampyyrisaagan huikea viimeinen osa.
Pystyykö Zoey auttamaan Yön Taloa?

Zoeyn on otettava vastuu pahasta teostaan, mutta jätettyään vampyyriyhteisön, hän on täysin yksin eivätkä hänen ystävänsä enää suojele häntä. Samaan aikaan Neferet terrorisoi Tulsan kaupunkia.
Yön talon asukkaat päättävät yhdistää voimansa poliisin kanssa taistellakseen pimeyden ruhtinasta vastaan, mutta lopulta Neferetin voi luoda vain vampyyri, joka hallitsee vanhan magian.

Sarjassa aiemmin ilmestyneet:
Merkitty, Petetty, Valittu, Piinattu, Vainottu, Lumottu, Kahlittu, Vapautettu, Määrätty, Salattu, Paljastettu

Seikkailuni Yön talossa yhdessä Zoeyn ja hänen ystäviensä kanssa on nyt tullut päätökseensä. Sain kirjan arvostelukappaleena kustantajalta, Kiitos Otavan väki!
Arvostelu sisältää pieniä paljastuksia edellisistä osista, joten lue omalla vastuullasi.

Pidin viimeisestä kirjasta melkein yhtä paljon kuin saagan aloittaneesta kirjastakin, koska olin yhtä utelias näkemään, miten kaikki päättyisi. Mielestäni saagaan olisi voinut kirjoittaa muutaman kirjan ehkä vähemmän, mutta taas toisaalta tarina ei olisi siinä tapauksessa enää lähellekään sama kuin mitä se nyt kaksitoista osaisena on. Suosittelen todellakin lukemaan kaikki kaksitoista osaa, vaikka joku sarjan kirja tuntuisikin siltä, että tapahtumat jumittavat paikallaan, koska muuten et pysy perässä.

Sarjan päähenkilö, nuori tulokas ja tuleva vampyyriylipapitar, Zoey kokee kirjassa niin ison harppauksen kohti aikuisuutta, että itsekin yllätyin siitä, kuinka hyvin se muutos häntä pukee. Voisi jopa sanoa, että aikuisuus sopii hänelle paremmin kuin minulle.

Aiemmin sarjassa on koettu niin ilon kuin surunkin hetkiä, kun mm. Heath kuoli tai kun Lenobia löysi kauan sitten menettämänsä rakkauden uudelleen tai kun Afrodite menetti tulokkaan merkkinsä ja hänestä tulikin Nyksin profeetta ja Zoeyn ja hänen ''nörttilaumansa'' ystävä.

Tässä kirjassa Neferet ei enää yhtään peittele todellista luonnettaan, vaan terrorisoi Tulsan kaupunkia ja sen asukkaita täysin avoimesti. Hän julistaa Mayo -hotellin olevan hänen linnansa ja vangitsee kaikki hotellin työntekijöitä myöden sen sisään tappaen heitä hiljalleen milloin mistäkin syystä. Hän on kuitenkin erityisen mieltynyt erääseen alamaiseensa, tapahtumasuunnittelijana työskentelevään Lynette -nimiseen nuoreen naiseen.

Koko sarjalla, ei vain sen päätösosalla, on mielestäni upeat, lumoavat kannet, joiden kuviolakkaus on ihana pieni lisä ja se juuri tuo kirjoihin tietynlaisen maagisen vivahteen. Kirjasarjan suomentanut Inka Parpola on tehnyt loistavaa työtä, sillä ainakaan omiin silmiini ei osunut juurikaan kirjoitus- tai kielioppivirheitä sarjan edetessä. Tarina eteni ehkä vähän vauhdikkaasti, mutta täysin P.C:lle ja Kristinille ominaiseen tyyliin. Myöskään yllätyksiltä lukija ei säästynyt.

Koko kirjasarjaa sitoo yksi elintärkeä sanoma, joka meidän jokaisen pitäisi muistaa aina. On olemassa yksi mahtava, suuri voima, joka ei kuole koskaan. Tuo voima on rakkaus. Sinun itsesi ja vain sinun on tehtävä elämässäsi valinnat niin, että kuljet rakkauden viitoittamalla polulla etkä täytä sydäntäsi vihalla ja kateudella, koska ne eivät kuulu sinne. Rakkaudella on aivan valtava voima. Se voi muuttaa käsitystäsi ihmisistä ja näet maailman paljon avoimemmin kuin ihminen, joka täyttää sydämensä pelolla, vihalla ja kateudella.

Suosittelen sarjaa luettavaksi ihan kaikille, jotka rakastavat fantasiaa. Sarjan vampyyrit eivät ole kuten Twilight -saagassa ja se on pelkästään positiivinen juttu. Tutustu ihmeessä Zoey'in ja hänen ystäviinsä ja nauti matkastasi heidän kanssaan.

Teos: Yön talo 12 Pelastettu
Alkuperäisteos: Redeemed
Kirjailijat: P.C Cast ja Kristin Cast
Suomentaja: Inka Parpola
Sivuja: 414
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: Kustannusosakeyhtiö Otava, arvostelukappale
Suosittelenko, kenelle: Ehdottomasti kaikille fantasian ystäville
Arvosana: 5

Näin tekemisen puutteessa ajattelin kokeilla jotain uutta. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, ketkä ovat mielestäni kirjojen pelottavimpia pahiksia ja saanut ehkä muutaman mukiinmenevän ehdokkaan listalleni. Nyt kerron ne sinulle. Listaa sen jälkeen omat kirja- tai leffapahiksesi ja kerro, miksi heitä pelkäät tai mikä heissä on joskus pelottanut.

Listani kärkeen nousee ehdottomasti Harry Potter -kirjoista ja leffoista tuttu pimeyden velho, Voldemort, jonka oikea nimi on Tom Valedro.

Mikä tekee hahmosta pelottavan?
Vastaus on helppo ja yksinkertainen, sillä koko Voldemortin olemus hehkuu sellaista uhkaa ja vaaraa, että sietää olla hyvin varovainen jos henki on kallis. Hahmon ulkonäkö on luonteen mukainen.

En tiedä, ansaitsisiko tämä hahmo kärkipäätä listallani, mutta kyllä se mielestäni aika lailla kärkeen sijoittuu. Kyseessä on Yön Talo -sarjan lukijoille tuttu vampyyri Neferet.

Neferet paljastui hyvin häijyksi ja ilkeäksi jo sarjan ensimmäisessä kirjassa. Kirjoja on kaiken kaikkiaan kaksitoista ja jokainen on suomennettu. Sarjaan kuuluu myös joitain sisarteoksia, joita ei ole suomennettu. On myös suunniteltu, että sarjasta tehtäisiin elokuvia. Ei ole kuitenkaan varmaa, tuleeko elokuvia ollenkaaan.

Mikä tekee hahmosta pelottavan?
Anteeksi, jos vastaukseni saa sinut pyörittelemään silmiäsi, mutta tämä hahmo vastaa täysin sitä kliseistä kuvaa: Hahmo on hyvin kaunis, mutta samalla ilkeä ja inhottava eikä kaihda keinoja voidakseen olla pahan, valkean sonnin suosiossa ja tullakseen jumalattareksi.

Seuraava pahis onkin varmasti useammalle tuttu, ainakin jos on lukenut kirjan tai katsonut Hobitti -elokuvat. Kyseessä on Klonkku, oikealta nimeltään Sméagol. Hän on kaukaista sukua hobiteille.

Mikä tekee hahmosta pelottavan?
Klonkku on ilkeä olento, joka loistaa pimeässä valoa ja elää saastaisilla murhilla ja liassa. Sormus antoi hänelle erittäin pitkän elämän, jonka hän eli karkotuksensa jälkeen lähes täysin Sumuvuorten luolassa. Sen ulkonäkö on myös melko karmiva.

Seuraavana listalla on Pirates of the Caribbean -elokuvista ja kirjoista tuttu mustekalamies, Davy Jones. Hän oli aluksi ihan tavallinen mies, enkä muista enää, mikä sai miehen muuttumaan ilkeäksi mustekalanaamaiseksi mieheksi. Sen tiedän kuitenkin, että Davy leikkasi oman sykkivän sydämensä rinnastaan ja piilotti sen kirstuun välttyäkseen rakkauden ja muiden tunteiden ryöpyltä.

Mikä tekee hahmosta pelottavan?
Kalan ulkomuoto sekä arvaamaton ja julma luonne. Davy mm. tappoi William Turnerin.

No niin, nyt hypätään alueelle, joka on minulle erityisen rakas. Nimittäin Kreikkalaiseen mytologiaan ja sen kiemuroihin. Titaani Kronoksen lisäksi varmasti yksi häijyimmistä olennoista tässä mytologiassa on Manalan jumala, Hades, joka on myös mm. Zeuksen ja Poseidonin veli. Voisin puhua kreikkalaisesta mytologiasta vaikka kuinka pitkästi, mutta jos nyt mennään siihen, miksi hahmo on mielestäni karmiva... Vaikka tosin Hercules -elokuvassa hahmo on enemmänkin hauska kuin pelottava.

Mikä tekee hahmosta pelottavan?
Hahmon arvaamattomuus ja juonet sekä halu hallita Olympos -vuorta ja orjuuttaa ja vangita muut jumalat. Myöskään hahmon ulkonäkö ei ole kaikista imartelevin.

Jatketaan Kreikan mytologialla, mutta sukelletaan tällä kertaa jonnekin aivan muualle ja eri elokuvaan. Nyt kyseessä on monelle Simbad -elokuvan nähneelle tuttu eripuraisuuden jumalatar, Eris.

Mikä tekee hahmosta pelottavan?
Öö.. Minusta nainen on aina pelottava pahiksena. Jotenkin naisesta saa ehkä jopa julmemman pahiksen kuin miehestä. Ainakin elokuvista puhuttaessa.

Keksisin kyllä enemmänkin pahiksia, mutten halua tehdä tästä postauksesta mitään ekstrapitkää maratonsuoritusta, jotta sen jaksaa vielä lukea. Haastan kaikki kynnelle kykenevät kertomaan omat pelottavimmat pahikset joko kommenttikenttään tai tekemällä oman postauksen omaan blogiinsa. Linkitä ihmeessä postauksesi minulle. olisi hauska lukea se! :)

Mavil tutki asetta tarkemmin. Hän näki riimut, jotka oli kuvioitu moukarin varteen. Ne olivat vanhoja riimuja, mutta eivät muistuttaneet lainkaan niitä, joita Mavil oli aiemmin nähnyt. Nämä olivat suuria, pyöreitä ja tekivät monimutkaisia kiemuroita, joita ihmiskäden oli mahdoton kaivertaa metalliin.
''Se on mahtava ase. Sen ovat takoneet Svartfalheimin mustat haltiat, silloin kun isäsi oli vielä ystävä heidän kanssaan.''

Matka Asgårdiin -sarja vie lukijan keskelle Yhdeksän maailman tapahtumia. Nuori tallipoika Mavil saa tietää Ginnungagabin ennustuksesta, joka uhkaa sytyttää sodan Kaikkien Jumalien Ylijumalan Odinin ja puoliverisen Lokin välille.
Kun Jotunheimrin mahtavat jääjättiläiset hyökkäävät pohjoisiin kyliin, ja seitsemän klaanin johtajat luovat uuden liiton ihmisten pelastamiseksi, Mavil ymmärtää, että vanha ennustus on totta ja että Yhdeksän maailman sota on syttynyt.

Harvoin käy niin, että kirjailija itse ottaa minuun sähköpostilla yhteyttä ja kehuu blogiani ja kysyy, olisinko kiinnostunut lukemaan hänen kirjansa. Vastasin kyllä, koska nuortenkirjat kiinnostavat aina. Ja kaiken lisäksi tässä kirjasarjassa käsitellään samaa mytologiaa kuin Rick Riordanin uudessa Magnus Chase -sarjassa, Skandinaavista mytologiaa. Se seikka vain lisäsi mielenkiintoani siitäkin huolimatta, että kirjaan tarttuminen vei odotettua kauemmin, koska arvostelukappaleita on paljon muitakin hyllyssä odottamassa lukuvuoroa, ja vaikka Vesa-Matti minulle sanoikin, että saan lukea kirjat, kun minulla on aikaa eikä niillä näin ollen ole kiire, haluan silti pyytää kirjailijalta anteeksi. Tässä ei olisi pitänyt mennä näin kauaa.
Kirja on suunnattu erityisesti nuorille pojille ja se onkin noussut poikien keskuudessa suosituksi. Tämä on mielestäni aivan mahtava uutinen, kun ottaa huomioon sen huolestuttavan asian, että pojat eivät juurikaan enää lue kirjoja. Tätä asiaa yritetään parantaa ja siitä kertoo mm. nykyään YouTubesta ja Splay -yhteisöstäkin tutun Mikko Toiviaisen perustama #Pojatkinlukee -kampanja, joka ei ole jäänyt taka-alalle Mikon YouTube -uran alun takia.

12-vuotias tallipoika Mavil elää Midgårdin Vuonossa Tallimestarin opissa ja huomassa. Vanhemmistaan ja taustastaan hän ei tiedä mitään. Midgårdin alueiden välillä on historian koitossa ollut kahinoita, mutta nyt klaanien on yhdistettävä voimansa, sillä pohjoisesta kuuluu pahoja uutisia: tarujen kauhu, jotunni-jättiläiset, ovat palanneet ja aiheuttavat tuhoa. Tämä tietää sotaa.

Yhdeksän maailman taruihin ja tapahtumiin Mavilia opastaa sokea erakko Hod. Häneltä Mavil saa kuulla Ginnungagapin ennustuksesta, josta jotunnitkin ovat jo huono enne. Voimakkaat riimut on saatava turvaan, ennen kuin puoliverinen jumalten asuinsijoilta Asgårdista aikoinaan karkotettu Loki saa ne käsiinsä. Muuten maailmojen tuho on varma.

Fimbul-talvi on oivallista luettavaa fantasianystävälle. Siinä on kaikki perinteiset fantasian ainekset: orpo päähenkilö, jolla on salaperäinen perhetausta, sodan uhka ja erilaisten klaanien yhteistyö, outoja ja uhkaavia vihollishahmoja, ennustus, jonka toteutumisen estäminen on välttämätöntä.. Jo pelkästään sarjan ensimmäinen osa tutustuttaa lukijansa hyvin fantasiagenreen. Kirja on helppolukuinen, lyhyekö, tapahtumarikas ja sen miljöö on aivan upea. Kirjailija on onnistunut mahtavasti tuomaan entisajan myytit ja niiden mukana viikingit tähän päivään.
Fimbul-talvi pitää lukijansa hyvin otteessaan ja kirjaa on lähes mahdotonta lukea käsistään hetkeksikään. Itsekin laskin sen käsistäni ehkä siksi aikaa, että sain vähän nukuttua. Tykästyin kovasti Maviliin ja pojan historia kiehtoo kovasti. Pojalla on selvästi suuri osa koko trilogiassa.

Kirjailija on tehnyt selvästi huolellista työtä, sillä ainakaan omiin silmiini ei osunut yhden yhtäkään virhettä, kun luin kirjan. Ulla Thynellin suunnittelema kirjan etukansi on upea. Se tuo esiin juuri sen mystisyyden ja vanhan ajan, johon viikingit liittyvät. Myös kirjan muu kuvitus sekä kansien kartta ovat Thynellin käsialaa ja ne tuovat mukanaan tietynlaista syvyyttä kirjaan ja auttavat osaltaan imaisemaan lukijan täydellisesti tarinan mukaan. Kirjan takakannen ja ulkoasun on suunnitellut Iiris Kallunki, joka on myös tehnyt hyvää työtä.

Tiivistettynä: Kirja on hyvää luettavaa kaikille fantasian ystäville tai siihen tutustuville uusille lukijoille. Se pitää mukanaan loppuun asti eikä varmasti jätä lukijaansa kylmäksi, vaan lähes pakottaa lukemaan trilogian muutkin kirjat. Mielestäni kirja sopii hyvin luettavaksi niin tytöille kuin pojillekin ja pitääpäs se aikuisemmankin lukijan otteessaan. Sarja sopii erityisen hyvin nuorille pojille, joille se on suunnattukin ja tämä on myös loistava joululahjakirja näin joulun alla. Suosittelen ehdottomasti lukemaan kirjan ja tutustumaan Maviliin, Tallimestariin ja muihin hahmoihin.

Teos: Matka Asgårdiin - Fimbul-talvi
Kirjailija: V.M. Toivonen
Etukannen suunnittelu, kuvitus ja kartat: Ulla Thynell
Takakannen suunnittelu: Iiris Kallunki
Sivuja: 150
Kustantaja: Aurinkokustannus
Mistä minulle: Kirjailijan lähettämä arvostelukappale
Suosittelenko, kenelle: Erityisesti nuorille pojille
Arvosana: 5

Vaikka joulu minun mielestäni loppuu vasta loppiaiseen, kerron silti jo nyt joululahjoistani. Joulu oli minulle tänä vuonna erittäin onnellista aikaa, koska löysin myös rakkauden uudelleen elämääni. Sain rakastamani miehen takaisin elämääni ja siitä olen hyvin kiitollinen päätökselleni antaa suhteelle toinen mahdollisuus. Olen nyt onnellisempi ja iloisempi kuin ennen ja toivon, että se välittyy teille lukijoillekin. Mutta ei siitä sen enempää vielä.

Joululahjojeni joukossa oli muumimukin ja -pyyhkeiden, suklaan ja elokuvien lisäksi kolme yllä olevassa kuvassa näkyvää kirjaa. Kaimani Riikka Pulkkisen kirjaan ihastuin jo Turun kirjamessuilla marraskuussa, kun kävin siellä äidin ja äidin ystävän kanssa. Ne teistä jotka eivät tiedä, niin olen joskus myös asunut Turussa vuoden verran.
Kirjalahja on minun tapauksessani aina varma valinta, koska luen paljon ja jos tunnet minua vähänkään, et ole voinut välttyä siltä tiedolta, että rakastan lukemista ja kirjoittamista tai että haaveeni on kirjoittaa joskus omiakin kirjoja ja siihen tähtään kokoajan.

Sain siis joululahjaksi seuraavat kirjat:

Emma Cline - Tytöt- Kirja kertoo tytöistä, heidän voimastaan, haavoittuvuudestaan ja kiihkeästä halustaan kuulua joukkoon. Kesällä 1969 neljätoistavuotias kalifornialaistyttö Evie on tylsistynyt, yksinäinen ja janoaa uusia kokemuksia.
Hän ihastuu puistossa kohtaamaansa kauniiseen hippityttöön ja päätyy tämän matkassa kommuuniin, jota pyörittää karismaattinen Russell. Kun vapaan rakkauden huuma vähitellen murenee, alkaa raadollinen totuus idyllin taustalla paljastua. Lopulta tapahtumat riistäytyvät kokonaan käsistä.

Riikka Pulkkinen - Paras mahdollinen maailma
- Mitä tapahtui Berliinissä yli 20 vuotta sitten? Väkevä romaani äidistä joka on tehnyt peruuttamattoman virheen, isästä joka ei löydä tietä ulos surustaan ja tyttärestä jolle muistaminen on liian kipeää.

Teatterikorkeakoulusta valmistunut Aurelia on saman ikäinen kuin vapaa Eurooppa: hän on syntynyt Berliinin muurin murtumisen päivänä. Nyt Aurelia on läpimurtonsa kynnyksellä, kun kulttiohjaaja on kutsunut hänet näytelmänsä päärooliin.Samaan aikaan Aurelian isä makaa sairaalassa puhumattomana. Äidin toistuviin soittoihin Aurelia ei suostu vastaamaan. Mitä isä ehti kertoa ennen sairauskohtaustaan? Ja kuka kulkee Aurelian kannoilla ja tietää kaikesta enemmän kuin hän itse?

Sari Peltoniemi - Taivazalan joutsen
- Uuden, jännittävän Avaimenkantaja-triogian ensimmäinen osa.

Mirandan, Veeran ja Olavin kesä huipentuu hurjaan seikkailuun, joka muuttaa heidän elämänsä ja käsityksensä niin Kielisestä kuin sen asukkaistakin: Kielisestä on ikiaikaisia yhteyksiä muihin maailmoihin ja kylässä asuu avaimenkantaja, joka voi liikkua maailmojen välillä.
Eräänä elokuun päivänä Kielisen kylän taivaalle ilmestyi merkillinen lintuparvi. Tavallisten lintujen lisäksi siinä oli papukaijoja ja undulaatteja ja jopa merikotka. Parvi kuljetti mukanaan koria, jossa matkusti Opri koiriensa Fanelin ja Fonarin sekä taivaskissa Natalian kanssa. Opri oli tullut Taivazalasta Kieliseen etsimään poikaansa.

Miranda alkaa ystäviensä Veeran ja Olavin kanssa selvittää, mikä Taivazala oikein on ja kuka on ryöstänyt Oprin pojan. Miksi hänet on ryöstetty Kieliseen? Ja mistä johtuu, että rehtori muuttuu yhä vihaisemmaksi ja sulkeutuu usein koulun tornikamariin? Mikä sairastuttaa Kielisen lapset?

Saitko sinä kirjalahjoja?
Jos sait, niin mitä kirjoja?
Annoitko kirjalahjoja itse?

Oikein hyvää Tapaninpäivää kaikille. Kirjoitan seuraavaksi joko kevään lukulistani tai sitten annan äitini arvostella Jukka Puotilan elämänkerran. Minä kun en ole Puotilan aikaa elänyt kuin niin, että olen katsonut kotikatua ja muita sarjoja missä hän on näytellyt ja lukenut lehdistä mm. hänen sairastumisestaan. Äitini osaa arvostella kirjan paremmin.

Koko Suomi tuntee Heikki Kinnusen, mutta mitä me tiedämme hänestä? Televisiosta ja elokuvista tuttujen hahmojen ja lukemattomien teatteriroolien takaa paljastuu näyttelijä, jolle näytteleminen on työ, intohimo ja elämä.

70-vuotispäivänsä kunniaksi ilmestyvässä elämäkerrassa Heikki Kinnunen avautuu elämästään: lapsuuden isosta, alituiseen muuttaneesta rautatieläisperheestä, nuoren pojan tiestä Teatterikouluun ja sieltä Suomen arvostetuimmille näyttämöille, mm. Kansallisteatteriin, Turun kaupunginteatteriin, Helsingin kaupunginteatteriin ja Tampereen kaupunginteatteriin, unohtamatta mittavaa uraa elokuva- ja tv-viihteen maailmassa tai kärhämiä verottajan kanssa.

Omia kokemuksiaan ja näkemyksiään näyttelijälegendasta kertovat kirjassa myös perhe, ystävät ja lukuisat työtoverit vuosien varrelta.

Sellaiselle ihmiselle, joka tykkää lukea elämäkertoja, näyttelijä Heikki Kinnusen elämäkerta on hyvää luettavaa. Kirjan tapahtumat on hyvin kerrottu ja ne alkavat ihan alusta. Heikki ei unohda kerronnassa perhetaustastaan ja kertoo myös heistä paljon.

Kirjasta selviää hyvin polku, jonka Kinnunen on näyttelijän urallaan kulkenut ja hänen saamiaan arvosteluja oli myös mielenkiintoista lukea. Kinnunen omistautuu täysin työlleen ja huomaa, että hän todella on unelma-ammatissaan. Hänen mukaansa yleisön merkitys ja se miten katsojat ottavat hänen työnsä vastaan, on hyvin tärkeää.

Kirjoittaja, Elisa Heilala on onnistunut työssään hyvin ottaen huomioon, kuinka paljon elämäkertakirjallisuus vaatii tekijältään työtä. Kerronta oli sujuvaa ja siinä pysyi hyvin mukana. Kirja oli mukaansatempaava eikä se jäänyt kesken. Se tuli oikeastaan luettua ihan muutamassa päivässä. Suosittelisin kirjaa heille, joita kiinnostaa ihmisten elämä ja niiden sisällöt. Jos tykkäät lukea suomalaisjulkkiksista juttuja, Kinnusen elämäkerta on juuri sinua varten, sillä onhan Kinnunen yksi tunnetuimpia suomalaisnäyttelijöitä.

Teos: Heikki Kinnunen - Tarinankertojan elämät
Kirjailija: Elina Heilala
Sivuja: 319
Kustantaja: Tammi
Mistä minulle: Arvostelukappale
Suosittelenko, kenelle: Kaikille jotka haluavat tietää lisää koko suomenkansan rakastamasta näyttelijästä
Arvosana: 4

Tänään 3.1.2017 klo 12 starttasi Ylen Kirjojen Suomi -hanke Suomen 100 -vuotisjuhlaan liittyen. Hankkeen tarkoitus on tuoda kirjallisuutta esille, esitellä Suomea 100 vuoden ajalta kaunokirjallisuuden näkökulmasta. Hankkeeseen liittyy myös kirjablogit, jotka esittelevät joka vuodelta yhden kirjan ja viimeisenä vuoden 2017 teoksen, siitä nimitys Kirjablogit ja 101 kirjaa. Myös Lukijan roolissa on mukana hankkeessa ja lisäksi 80 muuta kirjablogia. Esittelen blogissani erään vuoden 1979 kirjan, joka ainakin tietääkseni on todella tykätty. Kirjasta ilmestyy juttu blogiini 18.toukokuuta eli samana päivänä kuin Yle julkaisee kirjasta juttunsa. Kirjani on Nuorallatanssijan kuolema eli kuinka Pete Q sai siivet, ja se on Jukka Asikaisen, Arto Mellerin ja Heikki Vuennon kirjoittama, Arto af Hällströmin ohjaamana vuonna 1978 kantaesityksensä saanut suomalainen näytelmä.

Seppo Puttonen ja Nadja Nowak ovat valinneet kirjat jokaiselle vuodelle itsenäisen Suomen ajalle. Kirjat kuvaavat jollakin tasolla kyseisen ajankohdan Suomeen liittyvää kiinnostavaa aihetta, joten yllättäviä kirjavalintoja on tiedossa lukijoille.

Itselleni Kirjojen Suomi antoi tilaisuuden tarkastella Suomea ainakin näytelmäkirjallisuuden kautta, mutta tutustun toki ehkä muihinkin kirjoihin. Näytelmän lukemisesta tekee haasteellista se, että olen aiemmin lukenut vain yhden näytelmäkirjan ja se oli Harry Potter ja kirottu lapsi, josta pidin kovasti. Näytelmien lukeminen tai niiden arvosteleminen ei kuitenkaan ole kovin helppoa, koska niitä ei voi arvostella ihan samalla tavalla kuin romaania tai elokuvaa.

Tiistaina 3.1.2017 Yle julkistaa 100 kirjan listan ja avaa Kirjojen Suomi-nettisivuston. Facebookissa voi seurata Ylen Kirjojen Suomi sivustoa ja Twitterissä #kirjojensuomi.

Lukuiloa kaikille kirjojen lukijoille, kuuntelijoille ja katselijoille. Kannustetaan Suomi lukevaksi maaksi nyt ja tulevaisuudessa.

Koska en ole vielä tehnyt blogiini tätä listaa ja nytkin uskottelen itselleni, että minulla on aikaa siihen, vaikka oikeasti pitäisi tehdä rästissä olevia kouluhommia pois, teen sen nyt. Kyseessä on tuttu ''Näitä luen'' -sarjan lista, jossa kerron mitä luen kunkin vuoden keväällä ja syksyllä aina, kun uusi katalogi ilmestyy.

Kustantamot eivät ole missään mielijärjestyksessäni, vaikka toki minulla on sellainen. Ei varmaan pitäisi suosia ketään erityisesti, mutta... :D
Postauksen kuvat ovat kustantamoiden katalogeista, joten ne eivät ole omiani.

ART HOUSE

Jalava

Atena

Ironista eikö? En ole blogissani kertonut mitään, mutta en tosiaan ole enää yhdessä sen ihmisen kanssa, josta mainitsin yhdessä postauksessani. Siitä ei olisi tullut mitään. En ole tippaakaan surullinen, vaan olen pelkästään iloinen. Parempi näin.

Tämä kirja kiehtoo minua erityisesti siksi, koska en ole kovin hyvä rahan

kanssa ja luulen tästä olevan apua siihen.

HarperCollins

Karisto

Myllylahti

OTAVA

SILTALA

TAMMI

WSOY

Tältä näyttää oma kevään uutuuksien listani. Osan ehkä pyydän ja osan lainaan kirjastosta, kunhan saan oman kirjahyllyni kirjoja luettua ensin. Kirjakevääni taitaa olla enimmäkseen viime vuonna ilmestyneiden kirjojen lukemista ja koulun loppuun saattamista, mutta yritän lukea näitä uusiakin.

Lisäksi jo joitain vuosia sitten ilmestyneistä kirjoista kiinnostaa tämä:

Pekka Hiltunen - Iso

- Tämän kirjan hankin aivan varmasti itselleni jostain. Tuntuu niin mielenkiintoiselta jo pelkästään Hiltusen haastattelun kuuntelemisen perusteella. Tuo haastattelu löytyy YLE Areenasta, täältä.

Oletko sinä jo ehtinyt katsoa kevään uutuuskatalogeja?

Löysitkö jotain mielenkiintoista uutta luettavaa?

''A-anteeksi. En tiennyt, että minua odotetaan'', Mavil nielaisi. Hän huomasi, että miehen toinen käsi puuttui kokonaan. Sen paikalla oli vain olkapään tynkä, joka oli piilotettu nahkaviitan suojiin. Hänet valtasi suunnaton halu paeta, mutta miehen kirkkaina leimuavat silmät jähmettivät hänet paikoilleen. Niissä liekehti oikea tuli.
''Todellakin'', mies ärähti. ''Asioiden tilasta päätellen sinä et tiedä paljon mistään muustakaan. Tätä menoa sinä hoidat koko maailmanlopun itse ennen kuin Loki ehtii liikahtaakaan.''

Matka Åsgordiin -trilogian toinen osa seuraa Mavilia ja hänen kumppaneitaan hyisellä merellä keinahtelevaan viikinkiveneeseen ja Jotunheimriin, jään ja lumen peittämään jättiläisten maahan.
Mavil kamppailee sopeutuakseen tehtäväänsä ja luottaakseen oppaaseensa sokeaan Hodiin. Matkallaan seurue törmää monenlaisiin olentoihin, jotka asustelevat Jotunheimrin kinosten valtaamissa metsissä. Lopulta Mavil kohtaa myös painajaistensa suden, joka on tahtomattaan sekaantunut sekä Mavilin että Yhdeksän maailman kohtaloon. Samaan aikaan Yhdeksässä maailmassa sotajoukot kerääntyvät viimeistä taistelua varten.

Jälleen kerran joudun toteamaan, ettei minun kannata tehdä suunnitelmia, koska ne harvoin pitävät paikkaansa. Lupailin Instagramissa viime viikolla, että ehtisin nyt talvilomaviikkoni aikana kirjoittaa tännekin paremmin, mutta joudun syömään sanani, koska näyttää siltä, etten ehdi kirjoittaa kuin tämän yhden arvostelun tänne. Kysymys ei oikeastaan ole ajanpuutteesta, vaan enemmänkin motivaation. En ole jaksanut lukea ja tämänkin kirjan lukeminen vei minulta normaalia kauemmin, koska tässä on tapahtunut niin paljon asioita matkan varrella.

Jotta te tietäisitte edes vähän missä mennään, niin minäpä kerron. Aloitin lukemaan tätä V.M Toivosen trilogian toista osaa jo 19.joulukuuta. Tähän matkaan sisältyy mm. seuraavat asiat:
kokeilin olla eksäni kanssa uudestaan, mikä oli todella typerä valinta, uskalsin kertoa ihastukselleni tunteistani, mutta siitäkään ei loppupeleissä tullut mitään, opiskeluni toisenasteen koulutuksessa ovat loppusuoralla ja pian on yhteishaku joten sen lisäksi, että yritän ystävieni avulla pitää itseni kasassa kaiken tapahtuneen takia, minulla on myös stressiä, mikä nyt lomalla on purkautunut ainakin osittain väsymyksenä enkä ole juurikaan edes jaksanut lukea, vaikka olenkin esimerkiksi blogin instaa päivitellyt. Olen pahoillani.

ARVOSTELU ALKAA TÄSTÄ, SAATTAA SISÄLTÄÄ SPOILEREITA EDELLISESTÄ OSASTA!

Sain tämän kirjan edeltäjänsä tavoin kirjailijalta itseltään luettavaksi ja siitä hetkestä on pian lähes vuosi. Olen edelleenkin hieman pahoillani, Vesa-Matti, että tässä meni näin kauan. Odotan jo innolla sarjan viimeistä osaa!

Edeltäjänsä tavoin Mimirin lähde vie lukijansa entistä syvemmälle Skandinaviseen mytologiaan, mutta lukija ei vieläkään pyörry tietomäärän alla. Se että kirjailija on osannut jäsentää tapahtumat niin, että ne itsestään nivoutuvat yhteen eikä infoa tule missään vaiheessa liikaa, on ihailtava piirre. Minulla olisi harjoiteltavaa tämän asian kanssa aika paljonkin, joten V.M. Toivonen on onnistunut mainiosti.

Edellisen osan lopussa alkoi jo näyttää uhkaavasti siltä, että maailmanloppu olisi jo käsillä ja ettei riimujen löytämiseen olisi paljonkaan aikaa. Jostain syystä Hod ei kuitenkaan tunnu haluavan, että Mavil löytäisi riimut. Mikä siihen on syynä?
Edellisessä osassa tutuksi tullut mies, joka tunnetaan nimellä Tallimestari, lähtee nyt Hodin käskystä matkalle halki Yhdeksän maailman ja kohtaa mm. dyrherjarin sekä oikean valohaltijan.

Mimirin lähde jatkaa suoraan siitä, mihin Fimbul-talvi jäi. Kirjasarjan päähenkilö Mavil on entistäkin kiinnostavampi ja hänen suurehko roolinsa on yhä mielenkiintoisempi. Kirjailija on onnistunut kirjoittamaan kirjan niin, että sitä on lähes mahdotonta laskea käsistään ennen kuin sivuilla ei enää näy yhtäkään sanaa.
Mavil lähtee kirjan alussa retkelle oppaansa, sokean Hodin kanssa. Heidän seurassaan matkaavat myös Mavilin suojelijoiksi ryhtyvät Gudrod Musta sekä Ausgvald Vuorenkorkuinen ja tyttö, johon Mavil on tutustunut vain hetkeä aiemmin, Aesa Haraldintytär.

Yleensä kuulee sanottavan ainakin elokuvista, että jatko-osa oli huonompi kuin edeltäjänsä. Tässä tapauksessa niin ei ollut. Kumpikaan kirjoista ei ole missään nimessä huono, päin vastoin. Ne ovat niin upeaan miljööseen tehtyjä ja tapahtumarikkaita, että ne vievät lukijan täysin mukanaan omaan aikaansa. Fimbul -talven sisäkansilla on Midgårdin kartta ja Mimirin lähteen sisäkansilla on Jotunheimrin kartta. Joissain kohdissa olisin ehkä kaivannut jonkinlaista henkilö- ja paikkaluetteloa kirjan alkuun tai loppuun hakemistoksi kuten esimerkiksi Rick Riordanin kirjoissa on lähes poikkeuksetta. Mutta ymmärrän hyvin, että niiden tekeminen kaiken muun ohella on työlästä. Ilmankin pärjää kyllä hyvin.

Kaiken kaikkiaan mielipiteeni on seuraava:
Pidin kirjasta kovasti ja se sopii varmasti kaikille edeltäjänsä tavoin, mutta erityisesti kohderyhmälleen, nuorille pojille.

Teos: Matka Asgårdiin - Mimirin lähde
Kirjailija: V.M. Toivonen
Etukannen suunnittelu, kuvitus ja kartat: Ulla Thynell
Takakannen suunnittelu: Iiris Kallunki
Sivuja: 166
Kustantaja: Aurinkokustannus
Mistä minulle: Kirjailijan lähettämä arvostelukappale
Suosittelenko, kenelle: Erityisesti nuorille pojille
Arvosana: 5

''Olen Vili Rasa, pian kymmenvuotias vilkas poika. Ympärilläni tapahtuu aina jotakin. Koulussa minua kutsutaan Rasavilliksi. Rehtorin mitta on pian täynnä. Opettaja miettii, miksi teen hänen työstään niin kurjaa. Kotona äidin Onni ei jaksa enää. Minä ymmärrän paljon asioita omalla tavallani''

Luin Vili Rasan tarinan yhdeltä istumalta ja minun tapauksessani se on hyvin harvinaista, että luen jonkun kirjan muutamassa tunnissa. Toisaalta, kirjassa on vain 95 sivua ja se on kirjoitettu niin, että sen jaksaa lukea. Kirja on todella mielenkiintoinen ja siitä käy hyvin ilmi, millaista on elää ADHD:n kanssa päivittäin.
Kirjan päähenkilö on kymmenvuotias Vili. Vili on aika vilkas ja energinen poika, joka käsittää monet asiat omalla ainutlaatuisella tavallaan ja hänellä on hetkittäin keskittymisongelmia ynnä muuta. Minullekaan nuo asiat eivät ole mitenkään vieraita, vaikkei minulla ADHD:tä olekaan. Mutta oppimistani vaikeuttaa silti ainakin hahmotushäiriö. Ja hetkittäin myös miltei näkymättömissä oleva lukihäiriö.
Äitini tietää näistä asioista vähän enemmän kuin minä, koska on töissä erityiskoulussa, jossa ainakin osalla porukasta on käytösongelmia tai jokin sairaus kuten ADHD noin esimerkiksi.

Vilin tarina on hyvin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Vilillä on myös kaksoissisko, joka on ollut mykkä heidän isänsä kuolemasta lähtien, mutta alkaakin puhua yhtäkkiä eräänä päivänä.
Vili on hyvin sinnikäs ja hieman itsepäinenkin poika, joka joutuu usein ongelmiin. Häntä myös kiusataan koulussa, mikä vaikuttaa osaltaan ongelmiin joutumiseen.

Vili Rasan tarina on kirja kaikille, joiden sydän sykkii ihmisten ainutkertaisuudelle ja erilaisuudelle. Suosittelen kirjaa kaikille, jotta oppivat hyväksymään erilaisuuden ja tajuamaan, kuinka kaunis asia se on. Jokainen meistä on uniikki, yksilö. Kahta samanlaista ihmistä ei ole.

Jos haluat lukea jotain lyhyttä ja helppoa, mutta samalla ajatuksia herättävää,
suosittelen lukemaan tämän kirjan.

Teos: Rasa Vili, 30 riviä joka päivä
Kirjailija: Thor Soltvedt
Suomentanut: Teija Jalanne
Kansi ja taitto: Marja Junnila
Kustantanut: PS-kustannus
Sivuja: 95
Mistä minulle: ostettu opettajien tietopalvelusta
Suosittelenko, kenelle: Ihan kaikille iästä ja sukupuolesta riippumatta
Arvosana: 5

Walt Disney Animation Studiosin elokuva Vaiana on mukaansatempaava animaatio, joka kertoo seikkailunhaluisesta nuoresta tytöstä, joka lähtee uhkarohkealle matkalle pelastaakseen kansansa. Matkansa aikana Vaiana tapaa aikanaan niin mahtavan puolijumalan nimeltä Maui, joka opastaa mestarisuunnistajaksi haluavaa Vaianaa. Toiminnantäyteisellä seikkailullaan he seilaavat halki vellovan valtameren kohdaten hirmuisia hirviöitä ja tukalia tilanteita. Matkan varrella Vaiana tulee täyttäneeksi esi-isiensä tehtävän ja löytää jotain, mitä on aina etsinyt: oman itsensä.

Vaiana-elokuvan edessä esitetään Leo Matsudan ohjaama lyhytelokuva ”Inner Workings” (7 min, sisältyy kokonaiskestoon). Se on tarina yhden miehen sisäisestä kamppailusta, kun hänen pragmaattinen, looginen puolensa ja huoleton, seikkailunhaluinen puolensa joutuvat törmäyskurssille. Walt Disney Animation Studiosin luoma uniikki, nopeatempoinen tyyli sekoittaa tietokoneanimaatiota ja perinteistä piirrosanimaatiota tässä lyhytelokuvassa, joka tutkailee tasapainon löytämisen haasteita jokapäiväisessä elämässä. ”Inner Workings” ei sisällä puhetta/tekstitystä.

Kävin tosiaan eilen leffassa kaverin kanssa katsomassa Vaianan. Vaiana on Disneyn uusi animaatioelokuva, joka kertoo Vaiana -nimisestä tytöstä sekä Maui -nimisestä puolijumalasta, joka on aikanaan varastanut Äitimaan sydämen ja joka hänen ja Vaianan on yhdessä palautettava jumalattarelle.

Pidin elokuvassa ehkä eniten Vaianasta, sillä hän on voimakastahtoinen nuori nainen, joka osoittaa matkansa aikana, ettei häntä pysäytä mikään. Myös Maui oli hahmona ihan hyvä, vaikka hänen luonteensa olikin vähän itserakas ja rasittava. Elokuvassa oli myös muita hahmoja, mutta niihin en erityisemmin tykästynyt. Tosin sen lyhyen ajan, jonka Vaianan mummia nähtiin elokuvassa, hän oli hauska. Vaianan mummille oli annettu huumorintajuinen ja periksiantamaton, viisaan ja vanhan naisen luonne, joka oli samalla vähän hullu, mutta hyvällä tavalla.

Elokuvan miljöö on hyvin kaunis ja koko elokuva kertoo merenkävijöiden heimosta. En tiedä, voiko heitä rinnastaa viikinkeihin, mutta tässä tapauksessa vertaus kuulostaa ainakin omasta mielestäni osuvalta. En juurikaan löytänyt elokuvasta mitään moitittavaa. Tosin kävin sen katsomassa vasta ensimmäisen kerran, mutta sen sanon että jos elokuva piti hyvin otteessaan kaksi parikymppistä katsojaa, se pitää loistavasti otteessaan myös nuoremman ja miksei myös vähän vanhemmankin katsojan.
Hyvä elokuva - oli se sitten piirretty, lapsille suunnattu tai vain aikuisille suunnattu - sisältää mielestäni huumoria, toimintaa sekä vähän rauhallisempiakin jaksoja joiden aikana ei oikeastaan tapahdu. Vaiana pitää nuo kaikki elementit sisällään ja se on taidokkaasti animoitu ja piirretty. Elokuva on saatu näyttämään hyvinkin aidolta.

Hankin Vaianan varmasti DVD:nä itselleni, kunhan se tulee kauppoihin!

Meinaan opiskelujen suhteen voiton puolella. Enää pitäisi äänittää muutama englanninlause ja lähettää opettajalle, ja sitten kouluhommat on kaikki valmiit ja olen oikeasti viittä vaille valmistunut. Olen nyt työssäoppimassa Ulvilan Työhönvalmennuskeskuksessa ja siellä pitää enää suorittaa jakson aikana viimeinen näyttö. Sen jälkeen ei ole enää mitään tehtävää koulun suhteen.
Tällä viikolla alkaa yhteishaku korkeakouluihin ja yliopistoihin. Minulla on vasta ihan muutama paikka selvillä, mihin haen, mutta ainakin tiedän, mikä paikka on ensimmäinen. Minulla on muutama selkeä tavoite jo asetettuna ja ne minä aion elämäni aikana saavuttaa tavalla tai toisella. Nuo tavoitteet ovat: päästä opiskelemaan kirja-alalle ja julkaista oma kirja. Tällä hetkellä minua kiinnostaa kirjastonhoitajan työ ja aion myös hakea alaa opiskelemaan. Myös kustantajan tai kirjakaupan myyjän työ kiinnostaa. Lisäksi minua on jo jonkin aikaa kiinnostanut mm. seurakunnan nuorisotyöntekijän työ, tieto- ja viestintätekniikka, yrittäjyys ja mm. ihmisten auttaminen.
Pientä stressinpoikasta on havaittavissa kuitenkin kaikesta huolimatta, ja sitä aiheuttaa kesätyöt ja niiden hakeminen. Tuntuu ettei niitä vaan millään saa ilman suhteita..

Blogi on ollut jo hyvän tovin vähän hiljainen, koska en ole saanut mitään kirjaa loppuun, kun ei ole ollut aikaa lukea. Koulu on vienyt suurimman osan ajastani, mutta ei vie enää ja voin vihdoin keskittyä pikku hiljaa jo johonkin muuhunkin. Se tietää sitä, että minulla on taas aikaa lukea paremmin ja siitä ajattelin nauttia ja ottaa kaiken ilon irti.
Lukemista tosiaan riittää koska kuvan kirjapinon lisäksi pinoja on vielä kaksi muutakin ja niihin pinoihin sisältyy mm. minulle osunut Suomi100 Kirjojen Suomi -projektin kirja. Sen luen ensimmäiseksi loppuun heti Mila TeräksenNoitapeilin jälkeen.

Oletko sinä lukenut viime aikoina tai mitä luit viimeksi?
Ajattelitko hakea opiskelemaan?

Huomasin itse tämän haasteen Niinan blogissa vasta helmikuun lopulla, mutta onneksi tässä on hyvin aikaa osallistua, koska haaste menee umpeen vasta vuoden lopussa. Tässä haasteessa ideana on lukea uudelleen jotain, minkä olet jo lukenut ja ajatellut joskus palata niihin uudelleen.

Omat kirjahyllyni ovat täynnä tällaisia kirjoja, koska minä en huonoja kirjoja lue. Joistain pidän enemmän kuin toisista, ja viime vuonna tavoitteenani oli lukea mm. Harry Potterit uudelleen, mutta sekään ei onnistunut, koska keskityin lukemaan arvostelukappaleita. Tänä vuonna yritän lukea vuorotellen jotain jo luettua ja jotain uutta.

Voisin ottaa tavoitteekseni lukea ainakin osan Pottereista tämän haasteen aikana uudelleen ja ehkä palata myös Vampiraattien matkaan. Mietin vielä, mitä muuta voisin haasteen aikana lukea ja laitan uudelleen luettavista sitten kuvan blogin instagramiin, jota pääset seuraamaan tästä.

Haasteen tasot ovat

1 luettu kirja: Déjà-vu
2 luettua kirjaa: Nostalgisoija
3 luettua kirjaa: Kadonneen jäljillä
4 luettua kirjaa: Kaihomielinen
5 luettua kirjaa: Menneisyyden romantisoija
6 luettua kirjaa tai enemmän: Kertaus on opintojen äiti

Katso lisätietoa ja muut haasteessa mukana olevat blogit Yöpöydän kirjat -blogista, tästä.

Rakastettu tarina herää valkokankailla eloon ennennäkemättömällä tavalla uudessa Kaunotar ja Hirviö -live-action-elokuvassa.

Beauty and the Beast – Kaunotar ja Hirviö kertoo terävästä, kauniista ja itsenäisestä nuoresta naisesta Bellestä, jonka Hirviö ottaa vangikseen linnaansa. Vaikka onkin peloissaan, Belle ystävystyy linnan lumotun palvelusväen kanssa ja oppii näkemään Hirviön kauhistuttavan ulkonäön alla piilevän hyväsydämisen prinssin.

Elokuvan pääosissa nähdään Emma Watson Bellenä, Dan Stevens Hirviönä ja Luke Evans Gastonina – komeana, mutta pinnallisena kyläläisenä, joka kosiskelee Belleä. Kevin Kline on Maurice - Bellen isä, Josh Gad on Le Fou - Gastonin apuri, Muut roolit täällä.

Ensi-ilta: 17.3.2017

Kesto: 2h 10 min

Ikäraja: 12

Kävin perjantaina ystäväni kanssa katsomassa paljon jo ennen ensi-iltaansa kohua herättäneen vanhan tutun Disneyn Kaunotar ja Hirviö -elokuvan uuden version ihmisten esittämänä. Elokuvan naispääosaa esittämään valikoitunut Emma Watson herätti paljon närää sosiaalisessa mediassa, sillä moni epäili ettei Watson sopisi Bellen rooliin. Kukkua sanon minä! Watson oli kuin syntynyt Bellen rooliin. Myös Dan Stevens sopi mainiosti Hirviön rooliin. Hirviö on aina ollut suosikkini Disneyn prinsseistä ja on sitä edelleen.

Tykkäsin erityisesti siitä, ettei elokuva noudattanut täysin alkuperäisen versionsa kaavaa, vaan sitä oltiin rohkeasti muutettu; Bellestä oltiin tehty keksijä, Bellen isä oli taiteilija, Gastonin apuri oli homo ja sekä Bellen että Hirviön taustaa avattiin enemmän katsojalle ja kerrottiin miksi heistä oli tullut juuri sellaisia. Disneyelokuvaksi tarinan tunnistaa kuitenkin siitä, että ajoittain hahmot alkavat laulaa. Osa lauluista on tuttuja alkuperäisestä sadusta, mutta myös uusia on mukana.

Kuunnelkaa yllä oleva laulu ajatuksella. Danin ääni on mielestäni todella seksikäs ja ainakin itseltäni olisi voinut mennä jalat alta jos olisin seissyt tätä kuunnellessa.

Joitain tuttuja kohtauksiakin oltiin laitettu uuteen uskoon. Tästä esimerkkinä se, että Hirviö osasi lukea ja lahjoitti Bellelle linnansa kirjaston kuultuaan, että Belle pitää Shakespearen näytelmästä Romeo ja Julia. Hirviö pyöritteli silmiään, hymähti ja totesi parempiakin satuja olevan olemassa kuin kärsimystä, kaipuuta ja kipua täynnä olevia tarinoita rakkaudesta.
Uutena kohtauksena nähtiin mm. se että Hirviö oli saanut hänet loitsineelta haltijattarelta lahjaksi ruusun lisäksi myös taikakirjan, jonka avulla hän pääsisi minne tahansa halusikin. Hän vei Bellen kirjan avulla Pariisiin ja Bella sai siellä ollessa selville, mitä hänen äidilleen oli tapahtunut.

Elokuvassa nähdään myös pienenpieni viittaus Harry Potteriin heti sen alussa, kun Watson alkaa laulaa. Viittaus tulee kohdassa, jossa Belle vaihtaa kauppiaan kanssa muutaman sanan. Katso video alta.

Jos et hoksannut yhteyttä, käydäämpä villitsevä faniteoria läpi. Kelataan kohtaan, jossa Emma Watson on laulanut jo hetken. Sitten musiikki katkeaa, kun hän toivottaa hyvät huomenet kauppiaalle, Monsieur Jeanille.

"Oletko kadottanut taas jotain?" Belle kysyy yllä olevassa klipissä.

"Kyllä, uskoakseni olen. Ongelma kuitenkin on, että en muista mitä!" Monsieur Jean vastaa.

Monet ovat sitä mieltä, että uudessa elokuvassa tämä kohtaus on miltei suoraan Harry Potter ja viisasten kivi -elokuvasta otettu. Elite Daily uutisoi, että alkuperäisessä elokuvassa kyseistä keskustelua ei käyty lainkaan. Sen sijaan kaksikko kyseli toisiltaan kuulumiset ja Monsieur Jean sanoi vain lopuksi: "Sepä kiva. Marie! Patongit!"

Harry Potter -elokuvasarjan ensimmäisessä osassa puolestaan on kohtaus, missä Neville Longbottom saa muistipallon lahjaksi isoäidiltään. Kun hän miettii mikä kapistus se on, Watsonin esittämä hahmo Hermione sanoo: "Olen lukenut noista. Kun savu muuttuu punaiseksi, se tarkoittaa että olet unohtanut jotain."

Tähän puolestaan Neville vastaa: "Ainoa ongelma on, että en muista mitä olen unohtanut."

Watsonin feminismisyys näkyi elokuvassa monella tavalla. Yllä mainitsinkin muutaman kohdan jo, miten se elokuvassa näkyi. Feminismisyys näkyi myös mm. siten ettei Belle ollut tässä versiossa enää lainkaan niin uhriutuva kuin alkuperäisessä Disneyn piirretyssä versiossa. Nyt hahmolla oli selkeästi enemmän selkärankaa ja hän oli myös rohkeampi ja uskalsi sanoa Hirviöllekin hanakammin vastaan.

Erilaisuudestaan huolimatta, elokuva on jotakuinkin uskollinen esikuvalleen, mutta kaikki on vain isompaa ja kauniimpaa. Sadun sovittaminen nykykatsojille vaatii kuitenkin omat kommervenkkinsä. Tässä elokuvassa onkin selvästi ponnisteltu kaunottaren Tukholma-syndrooman häivyttämiseksi. Kohtalaisen hyvin siinä myös onnistutaan, eikä vähiten roolituksen ansiosta: Emma Watsonin Belle on ilmestys. Hänen vilpitön ja vaatimaton ulosantinsa nostaa kaunottaren uudelle tasolle. Belleä määrittävät arvokkuus ja pelottomuus, korkea moraali ja kirjallisuuden tuntemus.

Ihanan ällö Gaston saattaa silti olla elokuvan mieleenpainuvin hahmo. Luke Evans suorastaan herkuttelee tyypillä, joka on uskomattoman täynnä itseään ja samalla kuitenkin kiusallisen tunnistettava. Uroon toveri Le Fou (suom. Töppö) tunnetaan nyt Disneyn ensimmäisenä julkihomona hahmona, jolle olisi suonut enemmänkin kuvaannollista lihaa luiden ympärille.

Loppua kohden katsojan annetaan hetken nähdä vaihtoehtoinen loppu koko tarinalle - Mitä tapahtuu kun Hirviö oikeasti kuolee. Tuo kohta oli mielestäni todella mykistävä, koska olin lapsena tottunut siihen, että kaikki päättyisi hyvin. Niin päättyi lopulta nytkin, mutta luultavasti vain sen takia, että Hirviön loihtinut haltijatar kuuli, kun Belle tunnusti kuolleelle Hirviölle rakastavansa häntä.
Hirviö ei ollut ihmiseksi muututtuaankaan niin auttamattoman ällöromanttinen kuin alkuperäisversiossaan, vaan hän oli selvästi oppinut jotain vuosina jotka Hirviönä oli viettänyt - hän ei kohdellut alaisiaan enää törkeästi, muttei myöskään ollut liian nössö. Elokuvan lopussa Belle kysyy prinssiltään, mitä mieltä hän olisi parran kasvattamisesta. Tiedä häntä oliko Belle rakastunut osittain Hirviön karvaiseen ulkomuotoon. Prinssi vastasi Bellelle murahtamalla hiljaa mutta kuitenkin seksikkäästi.

Elokuva oli mielestäni todella kaunista katsottavaa. Se oli visuaalisesti todella hyvin onnistunut eikä se ollut liian synkkä, vaan noudatti hyvin edeltäjänsä synkkyysastetta. Elokuvan miljöö oli todella lumoavan kaunis. Suosittelen elokuvaa kaikille Disney -faneille, etenkin jos olet nähnyt alkuperäisversion elokuvasta. Ostan elokuvan takuuvarmasti omakseni kunhan se tulee DVD:lle. Rakastuin palavasti. Katso leffan traileri alta.

Kuulin eilen jotain, joka pysäytti koko päiväni ja teki päivästä hyvin ahdistavan ja tummasävyisen. Tuo kuulemani uutinen on hyvin surullinen, nimittäin mm. Lukutoukan kulttuuriblogista ja Suomi lukee -sivustolta monelle tuttu kirjabloggaaja, Krista Airola, kuoli maanantaina vain 30 vuoden ikäisenä.

Ajattelin aluksi, etten kirjoittaisi tästä aiheesta lainkaan, mutta minusta tuntuu että olen sen tavallaan velkaa. Jos en Kristalle niin sitten itselleni ja teille.
Vaikka en sitä Kristalle koskaan sanonut ja vaikka tiedän, ettei hän tätä enää voi lukea, haluan sanoa silti tämän; Krista oli yksi heistä, joita minä salaa ihailin. Krista oli aina iloinen ja positiivinen, kannustava ja otti kaikki huomioon. Hän rakasti kirjoja ja kirjallisuutta eikä todellakaan peitellyt tuota rakkauttaan yhtään. Se on mahtava piirre. Minun tulee Kristaa ikävä. Hänen kaltaisiaan tässä maailmassa on aivan liian vähän.
Krista kertoi myös avoimesti ongelmistaan, ja sekin on hyvin upea piirre ihmisessä, koska vain avoimesti asioista puhuvaan persoonaan on mahdollisuus samaistua ja saada vertaistukea. Minä ja moni muu kirjabloggari tai joku muu alalla toimiva ihminen tulemme varmasti muistamaan Kristan ainakin sanasta Kirjapöhinä.

Lepää rauhassa Krista, minun tulee sinua ikävä! <3

Kirjoitus on samalla osanotto Kristan läheisten, ystävien ja sukulaisten suureen suruun. Krista elää aina meidän kaikkien muistoissamme ja ainakin minä uskon siihen, että hän jatkaa edelleen sitä mitä rakasti yli kaiken muun: lukemista ja lukuilon levittämistä.

Tiedän että blogi on ollut pitkään hiljaa. Siihen on kuitenkin ihan hyvä syy. Opiskelu. Koulu ja työssäoppiminen on vienyt aikaani paljon. Olen yrittänyt silti ehtiä ainakin joka ilta lukea kirjaa, mutten toistaiseksi ole saanut mitään kirjaa loppuun. Lukupino tulee kasvamaan kevään edetessä, mutta yritän saada sitä myös pienemmäksi.

Valmistun 2.kesäkuuta graafiseksi suunnittelijaksi. Tällä hetkellä teen itseasiassa Jonnan lukunurkkaus -blogista tutulle Jonnalle blogin logoa, käyntikorttia ja banneria. Ja olen luvannut myös katsoa hänen kanssaan yhdessä blogin ulkoasua paremmaksi.

Yritän tässä lukuviikon aikana kirjoittaa edes muutaman kerran blogiin. Lukuviikko starttasi eilen, maanantaina ja tänävuonna teemana on kirjavinkkaus. Myös minä aion antaa muutaman kirjavinkin teille. Siitä sitten myöhemmin. Tulen myös mahdollisesti kirjoittamaan yhden elokuva-arvostelun. Katsoin viikonloppuna isäni ja enoni kanssa yhden aika hyvän toimintaelokuvan.

Kuvan kirjat ovat kaikki enemmän tai vähemmän kesken ja kulkevat mukanani työssäoppimispaikalla, vaikka en siellä yleensä ehdi juurikaan lukea jos en jätä ruokataukoa väliin eikä se ole koskaan hyvä ratkaisu.

Okei, nyt yritän vähän skarpata blogin kirjoittamisen suhteen, koska mitään muita esteitä kirjoittamiselle ei ole kuin oma motivaation puute. Tai no, olin lauantaina elämäni ensimmäisen kerran hieronnassa ja sunnuntaina oli vähän heikko olo sen takia, koska kuona-aineet lähti liikkeelle. Nyt sitten tänään ja oikeastaan myös koko viikonlopun olin niin tukkoinen, että on voimat aika vähissä. En jaksaisi olla koneella lainkaan, mutta minun on pakko. Pitää saada viimeinen näyttötyöni valmiiksi ja sitten on vielä muutama oma projekti. Toivon tosiaan, että tämä olo johtuu vain allergiasta eikä ole flunssaa, koska minulla ei ole nyt varaa olla kipeä. Olen nyt sen verran väsynyt, etten muista minkä kirjan olen saanut milloinkin, mutta uskon ettei se haittaa. Ainakaan paljon.
Vaikka en ole saanut vähään aikaan yhtään kirjaa loppuun, olisi minulla silti aiheita mistä kirjoittaa. No, kai tästäkin selvitään?

Tässä postauksessa minun olisi tarkoitus puhua kirjoista, joita olen ostanut. Osan olen saanut arvostelukappaleina kustantajalta. Tässä ei ole kaikki kirjat, koska niitä on niin pitkältä ajalta, etten edes muista, mistä hankinnoista olen puhunut viimeksi. Tässä voisi kuitenkin sanoa olevan ainakin alkuvuoden hankintoja. Osa niistä.

Caravalin kävin ostamassa perjantaina Porin INFO -kirjakaupasta, koska viikonloppuna vietettiin lukuviikon huipennusta ja siihen kuului myös Kirjan ja ruusunpäivä, jota vietettiin koko viikonlopun perjantaista sunnuntaihin. Kun kävi tuona aikana ostamassa kirjan vähintään 15€ arvosta, sai kaupan päälle Elovena-tyttö -nimisen kirjan. Itse en ole kirjaan ehtinyt vielä tutustua, koska lukemista on paljon jo ennestään. Hän sanoi nimekseen Aleia -kirjan sain itseasiassa arvontavoittona, kun osallistuin Lukufiiliksen instagram -arvontaan. Olin kaavaillut ostavani kirjan itse, koska se vaikutti hyvältä. Olen kuullut siitä paljon hyvää. Eipä tarvitse enää ostaa sitä itse. Myös äiti sanoi, että luultavasti lainaa sen minulta ja lukee. Uinuvat jättiläiset -kirjan ostin jokin aika sitten Suomalaisesta kirjakaupasta, kun kertyneet bonukset, mikäli niitä oli kertynyt, piti käyttää pois. Tätäkin kirjaa odotan mielenkiinnolla pääseväni lukemaan, koska aihe kiinnostaa kovasti.
Kaarnan kätkössä -kirjan sain Myllylahdelta arvostelukappaleena. Mietin ensin, että olisin lykännyt tätä postausta siihen, että saan käsiini Kajon, sillä myös se tulee arvostelukappaleena Myllylahdelta. Kajo jatkaa Elina PitkäkankaanKuura -trilogiaa. Sen perusteella mitä kirjan ensimmäisessä luvussa tapahtuu, en malta odottaa pääseväni lukemaan sen.

Seita Vuorelan Lumi on kirja, jonka ostin jokin aika sitten Adlibriksestä. Sekin on kirja, jonka hankkimista mietin pitkään. Lopulta kirjan ajankohtainen aihe (maahanmuutto) lukitsi aivoihini ostopäätöksen. Kirja oli pakko saada. Olen tästäkin lukenut paljon hyvää bloggarikollegoiden kirjablogeista. Idioottiaivot -kirjan sain yhteistyökumppaniltani jokin aika sitten arvostelukappaleena. Tämä kirja vaikuttaa ihan oikeasti jo nimensäkin perusteella todella kiinnostavalta, sillä ihmisen aivot todellakin ovat aika idiootit välillä.

Kokonaisvaltainen kirjoittaminen -kirjan ostin samalla kun hankin Uinuvat jättiläiset. Henkilökohtainen tavoitteeni on saada joskus julkaistua oma kirja tai kirjoja. Täten hyllystäni siis löytyy muutamia kirjoittamisoppaita ja minusta tuntuu, ettei niitä ole ikinä liikaa. Se on aihe, joka minua kiinnostaa kovasti. En osaa olla jos en lue tai kirjoita päivittäin jotain. Jos jompi kumpi asia ei jollain tavalla kuulu päivittäiseen elämääni, minusta tuntuu heti, että päivästä puuttuu jotain. Lukeminen ei välttämättä tarkoita kirjan lukemista, koska nykyihminenhän lukee kokoajan ihan huomaamattaankin. Me luemme lehtiä, sosiaalista mediaa, uutisia, sarjakuvia, kirjoja, arvosteluja ja paljon muuta.

Luovan kirjoittamisen työkirja on arvostelukappale kustantajalta ja pitää sisällään paljon hyviä vinkkejä ja harjoituksia kirjoittamiseen ja mm. kirjoittamisen esteistä yli pääsemiseen.

Tässä oli vähän minun hankintojani pidemmältä aikaväliltä. Nyt alan viimeistellä näyttötyötäni ja yrittää muutenkin selvitä tästä päivästä kunnialla läpi tukkoisuudesta ja väsymyksestä huolimatta.

Nuorallatanssijan kuolema eli kuinka Pete Q sai siivet, puheissa pelkkä Pete Q, oli kesän 1978 tapaus, uuden aallon näytelmä joka Arto af Hällströmin ohjaamana ja Suomen Kansan Teatterin toteuttamana esityksenä sai osakseen sekä haltioitunutta kiitosta että voimakasta vastustusta. Sittemmin Pete Q:n synnyttämä teatterikeskustelu on laajentunut kulttuuripoliittiseksi keskusteluksi.
Tähän teokseen sisältyy näytelmän koko teksti, jonka ovat kirjoittaneet Suomen Teatterikoulun dramaturgioppilaat Jukka Asikainen, Arto Melleri ja Heikki Vuento, sekä Toni Edelmannin ja Antti Hytin esitystä varten tekemät sävellykset. Ari Hietalan valokuvat amtavat hyvän käsityksen näytelmän toteutuksen luonteesta. Kirja sisältää myös Timo Louhikarin laajan esseen ''Eräs käsitys Pete Q:sta'', joka hahmottaa sekä itse esitystä että sen saamaa vastaanottoa.

Kustantaja: Otava
Sivuja: 135

Ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan voin sanoa, että lukeminen oli ihan oikeasti todella haastavaa ja raskasta. Ja se johtuu tästä kirjasta. Tämä kirja on niin raskaslukuinen, että se vei intoni keskittyä minkä tahansa muunkin kirjan lukemiseen. Onneksi se on nyt ohi, niin voin taas toivottavasti keskittyä kunnolla siihen, mitä luen. Kirja on osa Ylen Kirjojen Suomi projektia, joka liittyy Suomen satavuotisjuhlavuoteen, joka on tänä vuonna.

Pete Q on kirja, joka vaatii lukijaltaan paneutumista -70 lukuun, itse en ollut ihan niin viitseliäs, vaikka toki aloitin kirjaa lukemaan jo muutamaa kuukautta ennen h-hetkeä. Silti kävi välillä mielessä, että pitäisikö vain luovuttaa. Koska Pete Q on näytelmän käsikirjoituksenakin jo aika vaikealukuinen ja todella raskas, en voi olla miettimättä millainen se on teatterikappaleena ollut, mutta uskon, että se kuvastaa hyvin omaa aikaansa.

Seuraava pätkä löytyy näytelmät.fi -sivustolta:
''Everstin kuuluisuuteen nostama rocklaulaja Pete Q on kuollut sähköiskuun ja hänet on korotettu pyhimykseksi. Diktaattorin uusi suojatti Primo da Capo esittää Peteä vuosittaisessa mysteerionäytelmässä, jonka yhteydessä järjestetään suuret markkinat huveineen.

Pete Q on kuitenkin herännyt henkiin ja palaa kylään omalaatuisten ystäviensä, kostaja Secondon ja huumehuuruisen Egon Vernissan kanssa.
Mutta kansan kauan odottamalla sankarilla ei olekaan tarjottavanaan sanomaa: hänestä on tullut mykkä. Eversti leimaa hänet petturiksi, ja samaa mieltä on kansantuomioistuin.''

Minä olen ihminen joka rakastaa teatteria, mutta täytyy todeta, etten olisi todellakaan halunnut tätä näytelmää mennä katsomaan, vaikka se olikin oman aikansa hitti. Olen sen verran nuori, että en tiedä itse aikakaudesta paljonkaan, enkä nyt kysynyt isovanhemmiltani tai vanhemmiltani mitään seitsemänkymmentä luvusta.
Kaikessa raskaudessaan kirjasta löytyy myös ainakin yksi hyvä pointti, joka ehkä näin kirjoja ja kirjoittamista rakastavan bloggaajan ja kirjailijaksi haluavan näkökulmasta vaikuttaa hieman inhottavalta; On lopetettava nuorallatanssi muiden nöhden, ei pidä tarjota katsojalle pakoa todellisuudesta, vaan on kannustettava ihmistä havaitsemaan oma tilansa, oma nuorallatanssinsa, ja herätettävä hänessä oman elämän vaatimus.
Mielestäni tuo asia toteutuu jo nykyään hyvin, kun vertaan siihen, mikä tilanne luultavasti oli joskus ennen. Teatteri on edelleenkin ikään kuin todellisuuspakoa tarjoava tärkeä, kulttuurillinen elämyslaitos ja juuri siksi minäkin sitä rakastan. Teatterissa käyminen on minulle sitä pientä arjen glamouria.

Jos tykkäät lukea vähän raskaampaa materiaalia, kirja sopii varmasti luettavaksesi.
Minun juttuni se ei ollut, ja tuskin olisi näytelmäkään ollut.

Onko kaikkien pakko tulla kaapista? Riemastuttava ja sympaattinen romaani Simonista, jonka elämä menee mullin mallin, kun hänen salainen ihastuksensa uhkaa paljastua.
16-vuotias Simon inhoaa kaikenlaista draamaa, eikä ole ulkona kaapista homoutensa suhteen. Sitten sähköpostiviesti joutuu väriin käsiin, ja Simonin on astuttava pois mukavuusalueeltaan. Pelissä on mahdollisuus onneen ihastuttavan ja hämmentävän pojan kanssa – pojan, jota Simon ei ole koskaan tavannut.

Amerikkalainen kirjailija Becky Albertalli on koulutukseltaan psykologi, ja hänellä on ollut kunnia toimia kymmenien terävien, outojen, vastustamattomien teini-ikäisten terapeuttina. Hän oli myös seitsemän vuotta mukana vetämässä tukiryhmää sukupuoleltaan moninaisille lapsille.

Onko sinulle tuttua sellainen tunne, kun jokin kirja on todella hyvä ja luulet, että se jatkuu vielä muutaman aukeaman verran, mutta löydätkin seuraavalta sivulta vain kirjailijan kiitokset? Ja sen tunteen, että kirjan haluaa lukea uudelleen heti, kun on päässyt sen loppuun?

Nämä kaksi ajatusta tulivat ensimmäisenä mieleen, kun olin lukenut Becky Albertallin Minä, Simon, Homo Sapiensin, joka on tähän mennessä vuoden ihanin lukukokemus (ja varmasti pysyy sellaisena vielä pitkään). Se pitää otteessaan, se hymyilyttää ja se saa silmäkulmat kostumaan. En voi kuin suositella tarttumaan tähän kirjaan. Mutta varoituksena sanottakoon, että tämän lukeminen saattaa aiheuttaa akuuttia Oreo-keksien himoa, mikäli Oreoista pidät! Teoksen pohjalta ollaan tekemässä elokuvaa, jonka pitäisi saada ensi-iltansa vuonna 2018.

Teoksen päähenkilö on lukiota käyvä Simon, joka on homo. Hän ei ole tullut ulos kaapista, eikä ole aikonut vielä aikoihin tullakaan kaapista. Ei häntä sinällään pelota kertoa ihmisille, että tykkää pojista, mutta hän ei koe sille tarvetta juuri tässä vaiheessa elämäänsä. Toisin kuitenkin käy, kun hän unohtaa kirjautua ulos sähköpostistaan ja seuraavaksi koneelle istuva tyyppi vahingossa lukee Simonin keskustelun Blueksi kutsutun pojan kanssa. Bluen käyttäjänimen takana on joku samaa koulua käyvä homopoika, ainoa ihminen, jonka kanssa Simon on tämän puolen itsestään jakanut.

Kirjasta suurin piirtein puolet koostuu Simonin ja Bluen sähköpostiviesteistä, joita ainakin minun mielestäni oli hyvin mielenkiintoista seurata. Simonia ahdistaa todella paljon se, että joku muu Bluen lisäksi tietää hänen homoudestaan ja kehtaa vielä kiristää häntä uhkaamalla paljastaa kaiken koulun juoruja julkaisevalla Tumblr -sivustolla. Kiristäjä on kiinnostunut Simonin uudesta ystävästä, Abbysta ja sanoo, ettei julkaise kuvakaappauksia sähköposteista, jos pääsee Abbyn kanssa hyviin väleihin. Asetelmassa ei käy kenellekään hyvin, mutta jokainen osapuoli pyytää lopulta anteeksi.

Koko kirjan ajan ilmassa on jännitystä siitä, kuka Blue on. Tarinan edetessä lukija alkaa itsekin miettiä Bluen oikeaa nimeä yhdessä Simonin kanssa ja täytyy sanoa, että kuten Simonkin, minäkin arvasin täysin väärin Bluen henkilöllisyyden. Simonin elämää seurataan muutaman kuukauden ajan. tutuiksi tulevat niin hänen ihastuttavan persoonallinen perheensä, luotettavat ja aidon tuntuiset ystävänsä kuin näytelmäryhmänsäkin henkilöt. Oreoiden ja Bluen lisäksi Simon rakastaa perheen kultaista noutajaa ja Elliott Smithin musiikkia.

Kirjassa vilahtelee muutamia Harry Potter -aiheisia viittauksia. Myös muitakin popkulttuuriviittauksia voi kirjasta bongailla. Tämä kirja ei vaadi väärin mennyttä tulevaisuutta, fantasiahahmoja tai mitään muutakaan ihmeellistä ollakseen hyvä. Albertalli osaa kirjoittaa todella elävää tekstiä ja hän on onnistunut täydellisesti tekemään Simonin luonteesta niin iloisen ja ihanan, ettei häneen voi olla rakastumatta. Tähän kirjaan tulen aivan varmasti palaamaan joskus. Rakastuin täydellisesti niin Oreoihin kuin Simoniin ja Blueenkin.

Teos: Minä, Simon, Homo Sapiens
Alkuperäisteos: Simon vs. the Homo Sapiens Agenda (2015)

Kirjailija: Becky Albertalli
Suomentaja: Lotta Sonninen
Sivuja: 208 (e-kirja)
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: Elisa Kirja
Suosittelenko, kenelle: Ehdottomasti kaikille sukupuolesta ja iästä riippumatta
Arvosana: 5

On taas aika listata kaikki tulevan kirjasyksyn kiinnostavat teokset yhteen postaukseen. Listan pohjalta pyydän myös arvostelukappaleita kustantamoilta. Perjantaina on valmistujaisjuhlani ja siitä päivästä lähtien olen virallisesti kuva-artesaani (graafinen suunnittelija). Odottelin kirjalistani kanssa siksi näin pitkään, että kaikki kustantamot ehtivät kataloginsa julkaista. Ihan jokaisesta kustantamosta ei välttämättä löydy tästä jutusta kirjoja, mutta aika monelta kuitenkin. Pakko sanoa että se mitä olen jo katalogeja vilkuillut tämän jutun ulkopuolella, voin sanoa että tulossa on ihan loistava kirjasyksy!

Jutun kuvat on suoraan kustantamoiden katalogeista,

koska olin laiska enkä jaksanut itse kirjoittaa tekstiä :D

Atena

Bazar

Gummerus

Karisto

Otava

Myllylahti

Sini Helminen - Kiven sisässä

S&S

Tammi

WSOY

Tässä oli minua eniten kiinnostavat kirjat syksyn kirjakatalogeista.

Katso kevään kiinnostavat kirjat tästä.

Kuolleiden sankarisotureiden

elämä ei ole helppoa.

Teinipoika Magnus Chase on kuollut ja päässyt sotureiden paratiisiin Valhallaan. Juuri kun Magnus on alkanut tottua uuteen elämäänsä, hän joutuu entistä pahempiin vaikeuksiin; Thor -jumala on hukannut vasaransa, eikä minne tahansa, vaan vihollisten käsiin. Maailmanlopun taistelu ragnarök on uhkaavan lähellä.

Magnus tarvitsee kaikkia einherin voimiaan pystyäkseen estämään vasaran anastaneiden jättiläisten hyökkäyksen. Valitettavasti ainoa, joka voi neuvotella vasaran palautuksesta, on Thorin pahin vihollinen, juonitteleva Loki. Ja hänen hintansa on hirvittävän korkea.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Aloitin lukemaan tätä kirjaa jo kuukausia sitten, eikä kysymys ole siitä, ettei kirja olisi ollut hyvä. Loppuun pääseminen vei aikaa, koska minulla ei ole ollut aikaa keskittyä lukemiseen, vaan nyt keväällä kaikki aika meni koulun loppuun saattamiseen. Nyt olen virallisesti graafikko, ja olen muuten ihan tyytyväinen todistukseeni, Se oli melkein tavoitteeni mukainen.

Thorin vasarassa tunnelmat ovat tutut ja Ilkka Rekiaron suomennos tavalliseen tapaan hulvaton. Magnuksen ja Samirahin on jälleen estettävä Ragnarök. Jättiläiset ovat varastaneet Thorin vasaran ja vaativat vastineeksi Samirahia päällikkönsä morsiameksi. Hurtin huumorin ja hirviöiden mäiskimisen lisäksi uuden lisämausteen tuo Samirahin sisaruspuoli Alex, johon Magnus alkaa tuntea vetoa. Alexin kautta Riordan ripottelee mukaan myös transsukupuolisuuden ja muunsukupuolisuuden teemoja: Alex osaa paitsi muuttua eläimiksi, hänen sukupuolensa vaihtelee päivästä ja hetkestä riippuen. Varhaisnuorten seikkailukirjaksi aihetta käsitellään varsin hienovaraisesti.

Riordan on pysynyt hyvin tyylilleen uskollisena. Jokaisessa hänen kirjassaan minua on huvittanut erityisesti kappaleiden otsikot. Miten joku voi keksiä niin hauskoja ja omaperäisiä otsikoita jokaisen kirjasarjansa kirjoihin?

Erityisesti pidin Hearthstonesta, toki muutkin hahmot olivat mielenkiintoisia. Mutta erityisesti Heathstonen ja Alexin tarinoita oli hauska seurata. Alex toi Riordanin kirjoihin jotain aivan uutta ja todella kiinnostavaa. Minua on aina kiinnostanut ihmisten erilaisuus kaikissa asioissa. Kukaan ei ole normaali tai missään nimessä tavallinen, vaan me olemme kaikki yksilöitä. Se tulee tästä kirjasta hyvin ilmi. Kirja on kaikin tavoin juuri sitä taattua Riordan -laatua, johon olen tottunutkin. Olen täysin rakastunut tähän kirjailijaan ja hänen tapaansa kirjoittaa ja tuoda erilaisia mytologioita nykypäivään. Riordan vetää täysin mukaansa luomaansa fantasiamaailmaan, eikä sille vedolle voi sanoa ei!
Rekiaron suomennokset ovat aina ihan loistavia. Pidän siitä, ettei suomentaja suomenna sanoja välttämättä suoraan, vaan miettii korvaavia sanoja, Mahtavaa! Suosittelen kirjaa kaikille fantasia- ja Riordanfaneille. Jos ihastuit vaikka Percy Jacksoniin, lupaan että rakastut myös Magnukseen ja kumppaneihin!

Teos: Magnus Chase - Thorin vasara
Alkuperäisnimi: Magnus Chase - The Hammer of Thor
Kannen kuvitus: Maximilian Meinzold
Sivuja: 463
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: Arvostelukappale kustantajalta
Suosittelenko, kenelle: Kaikille Riordanfaneille ikään tai sukupuoleen katsomatta
Arvosana: 5

P.C Cast & Kristin Cast: Yön Talo 12 - Pelastettu

Pelottavimmat kirja- ja leffapahikset

V.M. Toivonen: Matka Asgårdiin - Fimbul-talvi

Joulun kirjalahjat 2016

Elisa Heilala - Heikki Kinnunen: Tarinankertojan elämät

Kirjabloggaajat ja Yle Kirjojen Suomi

Näitä luen keväällä 2017

V.M Toivonen - Matka Åsgardiin 2: Mimirin lähde

Thor Soltvedt - Vili Rasa, 30 riviä joka päivä

Vaiana

Voiton puolella ollaan...

Uudelleen luettua - lukuhaaste

Beauty and the Beast – Kaunotar ja hirviö

Surullisia uutisia

Kuulumisia

Blogihiljaisuus ohi

Jukka Asikainen - Nuoralla tanssijan kuolema eli kuinka Pete Q sai siivet, Kirjojen Suomi, Suomi100

Becky Albertalli - Minä, Simon, Homo sapiens

Näitä luen kesällä/syksyllä 2017