Lukijan roolissa

Monessa kirjablogissa on listattu viime aikoina kesän kirjavinkkejä ja onpa niitä listoja tehnyt myös muun muassa Demi -lehti sekä Lukukeskus. Ajattelin nyt kantaa oman korteni kekoon ja kertoa, mitä minun mielestäni kannattaa kesällä lukea. Kesä tai loma yleensä on parasta aikaa keskittyä juuri siihen, mitä ei kiireisen arjen keskellä ehtisi tehdä, muun muassa lukea juuri sitä mitä itse haluaa.
En kirjoita kirjasuosituksilleni kuvauksia, laitan vain nimet. Mikäli joku kirja kiinnostaa, voit kysellä kirjastosta tai googlettaa. Kuulostaa tylyltä, mutta teen sen aikaa säästääkseni. Ja teidän hermojanne, koska ei kukaan jaksa lukea hehtaarin pituisia postauksia.

Elina Pitkäkankaan Kuura & Kajo kirjat

Mila Teräksen Noitapeili

Rick Riordanin kirjasarjat

(koska näitä on monta, en laita kuvaa)

Tove Janssonin Kesäkirja

Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia

Anne Leinosen Kirjanoita

Holly Bournen Oonko ihan normaali

Becky Albertallin Minä, Simon, homosapiens

Jay Asherin Kolmetoista syytä

Voisin antaa kirjasuosituksia paljon muitakin, mutta tässä nyt alkuun muutama lukuvinkki.

Salainen kirjasto

Jos sattuu löytämään vanhan kirjan välistä kartan, johon on piirretty ympyrä, se on merkki. Seikkailun alku. Ehkä kerran elämässä ihmiselle tarjotaan sisiliskon sihisimaa. Ja kyytiä lentävällä varrella!

Noitapeili -kirjan välistä löytynyt kartta johdattaa Hugon ja Lydian unohdettujen tarinoiden kirjastoon ja sieltä salareittiä Kyöpelinvuorelle. Kyöpelin kaupungissa on alkamassa Suuri Noitakonferenssi juhlallisine noitapeilin paljastamisineen. Mutta ilkeällä Peilien Valtiaalla on kyntensä pelissä. Yhtäkkiä Hugon silmien alla tapahtuu jotain hyvin pelottavaa.

Kiehtova saturomaani täynnä taikuutta, jännitystä ja huumoria.

Noitapeilin alku on ihana: kaikki saa nimittäin alkunsa kirjastosta. Ystävykset Hugo ja Lydia löytävät Noitapeili nimisen kirjan välistä kartan, joka johdattaa heidät vanhaan, unohdettujen tarinoiden kirjastoon. Kirjastosta löytyy salareiti, jota kulkemalla Hugo ja Lydia päätyvät Kyöpelinvuorelle - sopivasti juuri nyt, sillä Kyöpelin kaupungissa on juuri alkamassa suuri Noitakonferenssi. Konferenssissa on tarkoitus paljastaa noitapeili, mutta Peilien Valtiaalla on toiset suunnitelmat. Ja ennen kuin Hugo ja Lydia huomaavatkaan, he ovat keskellä seikkailua.

Tämä Mila Teräksen lastenkirja aloittaa uuden kirjasarjan nimeltä Salainen kirjasto. Luulen, että kirjasarja tulee viihdyttämään monen ikäisiä lukijoita, myös heitä jotka eivät kirjoista välitä, mutta ovat kiinnostuneet taikuudesta ja noidista.

Noitapeili on vauhdikas seikkailu, mistä ainakin minä pidän kovasti. Pakurin vanha kirjasto on unohdettu metsän keskelle, mutta siitä huolehtivat edelleen vanha kirjastonhoitaja Kauko J. Leopold, entinen työntekijä Ermiida Tiheikkö ja kirjastokoira Taru. Kaksikko pelastaa unohdettuja ja hylättyjä kirjoja. He asuvat kirjastossa, jonka käytävillä tarinat tuntuvat heräävän henkiin. Huonokuntoisimmista kirjoista jauhetaan inspiraatioteetä.
Läpi teoksen on havaittavissa lukemiseen liitettyä positiivista pohjavirettä. Esimerkiksi molemmat päähenkilöt pitävät lukemisesta, minkä lisäksi Hugo tanssii hiphopia ja Lydia harrastaa parkouria ja pelaamista. Teräs kantaa näin kortensa kekoon lasten ja nuorten vähentyneen lukuharrastuksen elvyttämiseksi.

Noitapeili vertautuu vaivattomasti J. K. Rowlingin Harry Potter -sarjassa esiteltyyn taikamaailmaan. Hahmoissa ja noitakulttuurissa on hieman samankaltaisuuksia, vaikka suoria viittauksia kirjailija ei teekään. Esimerkiksi suuri osa noidista asuu ihmisten keskuudessa tekeytyen tavallisiksi kansalaisiksi niin sanottuina kaappinoitina. Toisaalta Kyöpelin asukkaissa on myös paljon klassisia piirteitä, jotka käyvät nopeasti esiin omituisten ruokalajien ja ruokailutapojen kautta. Piristävää on kuitenkin huomata, että Teräksen noidat pysyvät erossa pimeästä taikuudesta.

Teräs ei ole minulle entuudestaan tuttu kirjailija, mutta odotan jo innolla jatkoa Salainen kirjasto -sarjaan. Kirjailija osaa kuvata kirjansa miljöön ja mm. ruoat mahtavasti. Teksti on hyvin elävää, sujuvaa, jännittävää ja mahtuupa sekaan ripaus huumoriakin. Olen aika varma, että seuraavaksi kirjastossa käydessäni alan miettiä, mistä välistä pääsisi Kyöpelinvuorelle.

Teos: Noitapeili

Sarja: Salainen kirjasto #1

Sivuja: 187

Kuva: Jaakko Ollikainen

Kirjailija: Mila Teräs

Kustantaja: Otava
Mistä minulle: arvostelukappale kustantajalta

Suosittelenko, kenelle: Ehdottomasti, kirja sopii lähes kaikenikäisille sukupuolesta riippumatta

Arvosana: 5

Sain jokin aika sitten luultavasti vahingossa kaksoiskappaleet näistä kirjoista. Joten ajattelin, että koska en juhlinut blogini kaksivuotispäivääkään lainkaan mitenkään maaliskuussa, haluan arpoa nämä kirjat teille.

Osallistu arvontaan liittymällä lukijakseni, tykkäämällä blogista facebookissa ja seuraamalla instagramissa. Kerro vielä lisäksi kommenteissa, miksi juuri sinun pitäisi saada kirjat. Jätä kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinut kiinni jos arpaonni suosii.

Osallistumisaikaa on

7.7.-3.8.2017 klo 23 asti.

Benin isoäiti on ihan perusmummi -- vai onko sittenkään? 11-vuotias Ben on ainoa lapsi ja huono lukija, joka haluaa isona putkimieheksi. Pojan vanhemmat taas rakastavat telkkarin tanssiohjelmaa yli kaiken, ja haluaisivat Benistä ammattitanssijan. Benin on pakko vierailla kaalinhajuisen mumminsa luona joka ikinen perjantai, halusi tai ei. Kerran hän löytää mummin keittiöstä keksipurkin, joka on täynnä jalokivikoruja ja timantteja! Vähitellen paljastuu, että Benin isoäiti on nuoruudessaan salaa toiminut kansainvälisenä jalokivivarkaana. Mutta eräät kuuluisat korut häneltä aikoinaan jäivät ryöstämättä, ja nyt Benin kannustuksesta Ison-Britannian kruununjalokivet ovat vaaravyöhykeessä. David Walliams on 2000-luvun oma Roald Dahl! TV:stä tuttu julkkiskirjailija on myyntilistojen kuningas monessa maassa, varsinkin Britanniassa.

Näyttelijä-kirjailija David Walliams onnistuu yhdistämään hervottoman huumorin tärkeisiin teemoihin. Tony Rossin vitsikkäät kuvat kruunaavat lämminhenkisen tarinan, jonka Jaana Kapari-Jatta on taitavasti suomentanut.*

Walliams on onnistunut kirjoittamaan kirjan, joka koukuttaa. Tunnustan, etten itse ole aivan hänen käyttämänsä huumorintyylin suurimpia ystäviä, mutta siitä huolimatta huomasin lähestulkoon ahmivani kirjaa. Teksti etenee hyvin ja sujuvasti, sen kieli on hauskaa luettavaa ja hahmot enempi tai vähempi hupaisia ja sympaattisia omine erikoisuuksineen. Lukija saa nauraa ja ihmetellä. Lisäksi lukiessa oppii monia mielenkiintoisia tietoja ja tarjolla on myös hauska kuvitus elävöittämässä tarinaa.

Kirjassa käsitellään monia tärkeitä asioita. Niin ihmissuhteita ja niiden hankaluuksia - vanhemmat, lapset ja isovanhemmat. Odotuksien täyttämistä ja haaveita. Sekä vielä vähän hankalampia ja synkempiäkin aiheita.

Minua kirja kosketti todella, koska se toi Benin mummin kautta mieleen vuosi sitten kuolleen pappani, jota ikävöin vieläkin. En ole varma, totunko koskaan täysin siihen, ettei häntä enää ole. Onneksi olen oppinut jo jotenkin elämään ikävän kanssa.

Huomasin välillä hymähtäväni ääneen, sillä jotkin Benin tuntemukset sopivat lähes täysin yksiin omieni kanssa. Enää en pidä isovanhempiani tylsinä. Päinvastoin. He ovat ihmisiä, joilta minulla on paljon opittavaa. Omat isovanhempani ovat nähneet Suomen sota-ajan Talvisodan aikaan. Itseasiassa mummuni on lähtöisin Karjalan siitä osasta, jonka Suomi hävisi Venäjälle.

Jokaisessa David Walliamsin kirjassa on jokin tärkeä sanoma lapsille. Se on kuitenkin piilotettu niin hienosti tarinaan, ettei Walliams millään tavoin saarnaa tai heristä sormea, päinvastoin. Hänen luomansa tarinat ovat täynnä huumoria ja oivallista kerrontaa, että varmasti lapset niistä nauttivat. Niin nauttii aikuinenkin, enkä varmasti ole ainoa.
Gangsterimummissakin on sanoma. Ben ei varmasti ole ainoa lapsi, jonka mielestä isovanhemmat ovat hiukan tylsiä. Tuo on valitettavaa, mutta ihan totta. Minua on siunattu ihanilla isovanhemmilla, joita varsinkin nyt vanhempana arvostan todella paljon - ehkä en lapsena näin paljoa arvostanut, valitettavasti. Walliams pukee tarinan muotoon tärkeän asian: sen miten mummit ja ukit voivat olla ihan mahtavia tyyppejä kun heihin vaan malttaa kunnolla tutustua. Antaa heille mahdollisuuden, kuuntlee heidän tarinoitaan, tutustuu heihin. He ovat varmasti yhtä mahtavia kuin Benin gangsterimummi!

Gangsterimummi on lastenkirjallisuutta parhaimmillaan. Se on todella hauska, hyvä tarina, jossa Tony Rossin kuvitus tukee Walliamsin tarinaa todella hienosti. Kirja naurattaa, mutta toivottavasti saa myös lapset ajattelemaan. Ajattelemaan, olisiko se vähän tylsältä tuntuva mummi tai pappa sittenkin ihan mahtava tyyppi kun häneen malttaa tutustua.

Teos: Gangsterimummi
Kirjailija: David Walliams
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta
Kuvitus: Tony Ross
Sivuja: 272
Julkaisuajankohta: 2016
Kustaja: Otava
Mistä minulle: Elisa Kirja, e-kirja
Suosittelenko, ekenelle: Kirja sopii kaikenikäisille, erityisesti alakouluikäisistä ylöspäin
Arvosana: 5

Bling. Yksi känninen kännykkäkuva ja Pinjan elämä on pilalla. Poikaystävä ja kympin koenumerot ovat historiaa, ja nipottava äiti pakottaa hänet kesätöihin. Puistohommissa Pinja kohtaa erikoisen Virven, pihkantuoksuisen punapään, jota kohtaan hän tuntee selittämätöntä vetoa. Pinjan on kuitenkin vaikea päästää ketään lähelleen, sillä hän kantaa selässään varjeltua salaisuutta, jonka juurista hänen on pakko saada tietää enemmän.
Pinjaa kiusaavat hallusinaatiot Tuulia-nimisestä tytöstä, joka inttää hänen suonissaan virtaavan metsänväen verta. Sitten kuvioihin ilmestyy vielä komea nahkatakkipoika, joka häikäisee Pinjaa niin, ettei hän huomaa tämän silmien punaista vivahdetta, ennen kuin on liian myöhäistä.

Kaarnan kätkössä aloittaa neliosaisen reaalifantasiasarjan Väkiveriset, jossa kotimainen mytologia tunkeutuu elävänä ja kihelmöivänä nuorten arkeen. Jännitys ja romantiikka punoutuvat huumorin säikeisiin. Sarja on suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille.

Huhtikuussa julkaistu Sini Helmisen esikoisteos Kaarnan kätkössä on seissyt hyllyssäni odottamassa lukuvuoroaan hyvän tovin. Otin kirjan mökille mukaan ajatuksena, että lukisin sen kesän aikana ja viime viikolla pakkasin sen mukaan Silokalliolle, kun menin taas yhdelle rippileirille yövalvojaksi. Öiden aikana ehdin lukea kiitettävästi, sillä sain leirin aikana peräti kolme kirjaa neljästä mukana olleesta loppuun!

Pakko sanoa, että ennakkoluuloista huolimatta, pidin kirjasta todella paljon. Graafikkokollegani Karin Niemen tekemä kansi kirjalle on aivan upea ja itseasiassa juuri se sai minut kiinnostumaan kirjasta. Kaarnan kätkössä kertoo 17-vuotiaasta Pinjasta, joka on juuri valmistunut ylioppilaaksi. Hän aloitti koulun vuotta aikaisemmin kuin tavallista, sillä hänen äitinsä on opettaja. Pinjan isä puolestaan on lääkäri ja toivoo tyttären jatkavan samalla alalla, vaikka Pinja ei olekaan ihan varma mitä itse haluaa. Aikaisemmin kymppejä kokeista saaneen tytön koulumenestys romahtaa, kun hän saa kännykkäänsä kuvan, jossa hänen poikaystävänsä ja lapsuuden paras kaveri pussailevat.

Kirjasta jäi mieleeni erittäin hyvin alla oleva lainaus.

''Täydellisyyden salaisuus on toisten ihmisten täydellinen välinpitämättömyys'' (s. 40)

Helminen viittaa kirjassaan taidokkaasti muihin nuorten fantasiakirjoihin, kuten vaikka Twilight -saagaan kohdassa, jossa Pinja kesän alussa linnoittautuu huoneeseensa, sanoo hänen äitinsä käytöksen muistuttavan ''Sitä tyhmää teinien vampyyrielokuvaa'' eli siis Twilight -kirja ja -elokuvasarjan toista osaa kohdasta, jossa Edwardin jättämä Bella tekee samoin. Huolestunut äiti järjestää Pinjalle kesäksi töitä.
Kaupungin puistoja siivotessaan Pinja tutustuu punatukkaiseen Virveen ja löytää itsensä pian suutelemasta tyttöä. Suvaitsevaisuutta sateenkaariväen suhteita kohtaan koulussa rummuttava äiti ei kuitenkaan ilahdu Pinjan uudesta ihastuksesta, vaan pitää sitä vain aiemman suhteen päättymisen kipuiluna ja "vaiheena". Äitinsä kaksinaismoralismista pöyritynyt Pinja joutuu sen jälkeen viettämään loppukesän arestissa äitinsä vanhempien luona maalaiskylällä, mutta joutuu siellä elämänsä seikkailuun.

''Voisin sanoa Annastiinalle, että aivan kohta tulee voimaan sukupuolineutraali avioliittolaki, mutta siitä ei olisi mitään hyötyä. Annastiina tietää jo tärkeimmän: Disney-prinsessa saa prinssinsä, ei koskaan laukkaa toisen prinsessan kanssa aamunkoittoon.'' (s. 79)

Tarinan hahmoista pidin erityisesti Virvestä ja Pinjasta. Myös hieman karmiva Marras kiinnosti minua. Erityisen mielenkiintoista oli seurata sitä, mihin suuntaan Virven ja Pinjan suhde lähtee etenemään ja miten Pinjan opettajana työskentelevä äiti suhtautuu tyttäreensä. Helminen on mielestäni taitava nuori kirjailija, joka osaa kirjoittaa tekstinsä jopa pelottavan elävästi, sillä itsekin pääsin miltei käsinkosketeltavasti lukiessani sisälle hänen luomaansa fantasiamaailmaan. Uskon, että kirjasarja löytää lukijansa varmasti, ja jään itsekin innolla odottamaan jatkoa sarjalle! Sitä onkin luvassa jo tänä vuonna! :)

Teos: Kaarnan kätkössä
Sarja: Väkiveriset
Kirjailija: Sini Helminen
Kansi: Karin Niemi
Sivumäärä: 220
Kustantaja: Myllylahti
Mistä minulle: Arvostelukappale
Suosittelenko, kenelle?: Ehdottomasti, kaikille yläkouluikäisestä ylöspäin
Arvosana: 5

18-vuotias Inka Lavaste on onnistunut suojelemaan perhettään, mutta joutunut maksamaan valinnoistaan hirvittävän hinnan. Toukokuun hukkaterrorin tuhoisat tapahtumat varjostavat Kuurankeron pikkukaupunkia, eivätkä uudet täydenkuun yöt yhdessä kokemattoman teinihukan kanssa suju kivuttomasti. Pahinta kaikessa on epätietoisuus parhaan ystävän, Aaron Matsonin, kohtalosta. Voiko poika olla yhä hengissä? Kun lykantropian torjumiseen erikoistunut Jahti kiristää turvallisuussäännöksiään, ei Inka kykene enää pakenemaan tekojensa seurauksia. Alkaa taistelu ylivoimaa, petoksia ja täydenkuun kutsua vastaan.

Aivan aluksi, kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Kajo on ehdottomasti yksi niistä kirjoista, joita eniten odotin tänä vuonna. Sen edeltäjä, Kuura, jäi niin jännään kohtaan, että minun oli aivan pakko saada lukea myös jatko-osa. Ja ihastuin muutenkin Elina Pitkäkankaan luomiin hahmoihin ja kirjoitustyyliin sekä graafikkokollegani Karin Niemen upeisiin kansiin. Kajon graafinen ilme on aivan uskomattoman hieno!

Jos Kuura on sinulta vielä lukematta, suosittelen tarttumaan siihen viimeistään nyt, koska Kajo ei todellakaan jätä kylmäksi. Se lisää kierroksia eikä vauhdin hurmalle näy loppua! Joskus kuulee sanottavan, että jatko-osa on huonompi kuin aloitusosa. Nyt niin ei ole, nimittäin mielestäni Kajo on jonkin verran jopa parempi kuin Kuura. Kajo on jonkin verran raaempi kuin edeltäjänsä, mutta oikeastaan osasin vähän ehkä odottaa sitä. Sitä paitsi minä pidän tapahtumarikkaasta tekstistä, joka ei ole ennalta-arvattavaa ja juuri sellaista tekstiä Pitkäkangas on Kajon sivuille kirjoittanut.
Kuuran luettuani ja sen lukemisen aikana minua ärsytti kirjassa vain yksi asia: Inka Lavaste. Nyt kun luin Kajon, huomasin jopa että pidän hänestä ehkä hieman enemmän kuin Aaronista. Inka joutuu Kajon edetessä kohtaamaan aiempien tekojensa seuraukset eikä pääse niitä enää millään pakoon. Hänelle myös tapahtuu eräs asia, josta minä yllätyin todella, mutta iloisesti.
Aaron ja Matleena pakenevat Jahtia ja saavat apua yllättävältä taholta. Aaronin kertojaäänen aikana tutustutaan myös Jahdin toimintaa vastutavaan Werecare -järjestöön, jonka toiminta on osin ehkä vähän kyseenalaista sekin. Aaronin ja Matleenan suhteen kiemuroita oli melko mielenkiintoista seurata ja samalla tavata Matleenan kautta ainakin yksi edellisestä osasta tuttu hahmo.

Pidin siitä kuinka jokainen luku jätti janoamaan lisää. Kirja on siis pakko lukea kerralla. Kajo sukeltaa Kuurassa luotuun maailmaan pää edellä. Tarinan maailma laajenee ja syvenee, muttei se silti kärsinyt mistään kasvukivuista, niin kuin voisi olettaa tarinan kehittyessä eteenpäin.
Kajo tutustuttaa lukijat myös muutamaan uuteen hahmoon, joista ainakin omiksi suosikeiksini ylsivät Peter ja Alex. Eräs Alexille tapahtuva asia kirjan loppupuolella oli todella koskettava, en voinut olla henkäisemättä ääneen. Kuten muutamaa bloggaajakollegaani, minua ei harmittanut se etteivät Matleena ja Tuukka saaneet omia ääniään yhtä hyvin kuuluviin kirjassa kuin Aaron ja Inka. En usko, että se olisi juonen kannalta edes toiminut kovin hyvin, parempi näin. Muutama päähenkilö on parempi kuin se, että äkkiä nostetaan tavallaan päähenkilöiksi myös kaksi sivuhenkilöä, vaikka tekihän mm. J.K. Rowlinginkin niin nostaessaan Hermionen Harryn ja Ronin rinnalle yhdeksi päähenkilöistä. En usko, että sama temppu olisi kuitenkaan toiminut Pitkäkankaan Kuura -sarjassa, vaikka en yhtään epäile etteikö kirjailija osaisi jäsennellä tekstiään niin, että se toimisi. Kirjasarja muuten on hyvä lisä sateenkaarikirjoihin. Miksi? Se selviää vain, kun luet Kajon!

Ihmissusimyyttejä omaleimaisesti käsittelevä Kajo jatkaa synkän romanttista tarinaa, jossa suurimpia petoja eivät ole vain hukat vaan ihmiset itse.

Sarjan kolmas ja viimeinen osa on ehdottomasti yksi ensivuoden odotetuin kirja, jonka tulen varmasti lukemaan. Maltan tuskin odottaa, että näen Elinan Hel-YA:ssa Helsingissä 5.elokuuta!

Teos: Kajo
Sarja: Kuura
Kirjailija: Elina Pitkäkangas
Kansi: Karin Niemi
Sivuja: 341
Kustantaja: Myllylahti, 2017
Mistä minulle: Arvostelukappale
Suosittelenko, kenelle: Kaikille fantasian faneille iästä tai sukupuolesta riippumatta!
Arvosana: 5

Hyvä Magnus Chase,

tervetuloa Hotelli Valhallaan!

Toivomme, että nautit ikuisesta oleskelustasi

luonamme tuonpuoleisessa.

Johdettuaan Hotelli Valhallaa yli tuhat vuotta Helgi kyllästyi vastaamaan vastakuolleiden sankarien kysymyksiin. Nyt saat yhdessä kirjassa kaiken tiedon, jota tarvitset välttääksesi nolot tilanteet siinä onnekkaassa tapauksessa, että sinutkin valitaan urheiden sotureiden joukkoon.

Opas täynnä haastatteluja, tarinoita ja anekdootteja Yhdeksän Maailman jumalista, jumalattarista, myyttisistä olennoista ja tarueläimistä. Et koskaan enää luule Ratatosk-oravaa söpöksi pikku jyrsijäksi tai sekoita kääpiötä haltijaan!

Tämä opus täydentää Rick Riordanin Magnus Chase -sarjaa ja siitä todellakin löytyy kattava luettelo skandinaavisen mytologian olennoista jumalista Ratatosk-oravaan. Olen iloinen, että kirja suomennettiin, koska en itse osaa englantia.
Tämän pikku opuksen avulla opit litannian uutta tietoa erilaisista myyttisistä olennoista. Lisäksi kirjassa on paljon kiinnostavia haastatteluja. Kirja on kirjoitettu uusia, juuri kuolleita einherisotureita ja heidän kysymyksiään ajatellen. Opin itsekin paljon uutta tämän lukemalla. Nyt odotan jännityksellä mitä Riordan seuraavaksi keksii!

Jos olet kiinnostunut eri mytologioista, suosittelen todellakin lukemaan tämän kirjan. Opit varmasti uutta ja hauskalla tavalla vieläpä!

Teos: Hotelli Valhalla Opas viikinkien maailmoihinAlkuteos: Hotel Valhalla. Guide to the Norse Worlds
Kirjailija: Rick Riordan
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Sivuja: 156
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: Arvostelukappale
Suosittelenko, kenelle: Kaikille mytologiasta kiinnostuneille
Arvosana: 5

16-vuotias Kiuru on enemmän kotonaan romaanien parissa kuin somessa tai edes koulukavereidensa kanssa. Hänen romaniäitinsä on katkaissut välinsä yhteisöönsä, ja Kiurun ainoa linkki romanitaustaansa on hänen dementiaa sairastava isoäitinsä.
Kiurulla on salaisuus: hän pystyy napsimaan toisten ihmisten muistoja kuin lintuja haaviin. Kun hän sattumalta törmää samankaltaisia kykyjä omaaviin romaniveljeksiin ja intialaistaustaiseen genderqueeriin, Kiurulle avautuu aivan uusi todellisuus. Pian vallatussa talossa hengailevaan porukkaan liittyy myös Kiurun lapsuudenystävä Samuel, johon Kiuru on ollut jo pitkään ihastunut. Mitä paremmin Kiuru oppii tuntemaan uudet ystävänsä, sitä ristiriitaisemmaksi hänen suhtautumisensa käy. Mutta kun railo syntyy, se syntyykin yllättävään kohtaan. Vähitellen Väen salaisuudet alkavat paljastua, ja pian Kiuru tajuaa joutuvansa pakenemaan henkensä edestä.

Huh, mikä lukuelämys. Viimeksi itkin kirjaa lukiessa, kun luin Elina Pitkäkankaan Kuura -trilogian jatko-osaa. Muistojenlukijaa lukiessa itkin myös. Kirja herätti myös mahtavan skaalan muita tunteita. Elin täysillä hahmojen mukana kaikessa!
Voi siis sanoa, että ihastuin Muistojenlukijaan ikihyviksi. Siinä missä Elinan aiempi sarja (Susiraja) ei juuri innostanut, tämä uuden sarjan avaus on aivan eri maata ja sen luin ihan muutamassa päivässä puhelimen kautta pdf -tiedostona. Tämä arvio on osa Tammen blogitempausta Muistojenlukijan julkaisuun liittyen.

Kirja kertoo Itä-Helsingissä asustelevasta 16-vuotiaasta Kiuru -tytöstä, joka omaa erityisiä kykyjä; hän näkee ihmisten muistot lintuina ja voi ohjata niitä oman mielensä mukaan. Kiuru on siinä mielessä erikoinen ja ihastuttava päähenkilö, ettei hänen aikansa kulu somessa eikä hänellä ole edes älypuhelinta vaan hän tykkää viettää vapaa-aikaansa ennemmin lukemalla tai lapsuudenystävänsä Samuelin kanssa hengaamalla.
Kun Kiuru törmää muihin erityisiä kykyjä omaaviin nuoriin, alkaa hänen elämänsä muuttua jännittävämmäksi. Jopa vaaralliseksi. Pian ringin on yhdessä keksittävä keino paeta salaperäistä järjestöä nimeltä Väki.

Uusi kirjasarja käsittelee ainakin yhtä hyvin ajankohtaista ja kysymyksiä herättävää aihetta: pakolaisuutta ja paperittomien pakolaisten Suomessa oloa, ihmisten pelkoa ja ennakkoluuloja.

Yritän olla paljastamatta mitään liikaa, koska en halua pilata kenenkään lukukokemusta. Sarjan muita hahmoja Kiurun ja Samuelin lisäksi ovat romaniveljekset Nelu ja Dai sekä Bollywood. Kaikki mainitsemani ovat jollain tavalla jännittäviä, salaperäisiä ja erilaisia persoonia. Ihastuin heihin kaikkiin, mutta erityisesti Dai varasti sydämeni, mistä syystä minun on tavallaan vaikea tajuta Kiurun valintaa. Toivon että Daista kuullaan vielä.
Elina Rouhiainen on minulle tuttu aiemmin vain Susiraja -sarjan kautta. Jätin sen sarjan kesken, koska se toi erittäin kirkkaasti mieleeni Twilight -saagan, jonka maine on ehkä hieman yliampuvasti korostettu pilviin. Ehkä annan sille sarjalle vielä toisen mahdollisuuden joskus... Kuitenkin. Jo Susirajan aikaan tykästyin Rouhiaisen tyyliin kirjoittaa ja kertoa asioista. Hänen tekstinsä on aina hyvin tapahtumarikasta ja elävää. Ja välillä tuntuu, ettei sanoja ole tarvinnut mitenkään puhaltaa jotta ne heräisivät henkiin. Ne tekevät sen jo ensimmäiseltä sivulta lähtien.

Väki -sarja on monella tapaa hyvin erilainen kuin Susiraja ja odotan jännityksellä, millaisia sarjan muut osat tulevat olemaan. Haluaisin jatkaa Kiurun tarinan lukemista jo nyt samantien, mutta täytyy tyytyä lukemaan Muistojenlukija uudestaan. Tulen varmasti hankkimaan koko Väki -sarjan itselleni!
Kirjasarja sopii kaikille yläkouluikäisestä ylöspäin. Ja se pitää myös aikuisen hyvin otteessaan. Jos pidät fantasiasta, suosittelen ehdottomasti lukemaan kirjan. Olen itse aivan täysin rakastunut, ja uskon että niin saattaa käydä sinullekin!

Teos: Muistojenlukija
Sarja: Väki
Kirjailija: Elina Rouhiainen
Kansi: Laura Lyytinen
Sivuja: 388
Kustantaja: Tammi
Mistä minulle: kustantajalta pdf-versio, myöhemmin kirja
Suosittelenko, kenelle: Kaikille fantasiannälkäisille
Arvosana: 5

Haluaisitko fiilistellä Suomen ensimmäistä YA-kirjallisuustapahtumaa?

Lue tämä postaus niin se onnistuu!

Lauantaina 5.8. pidettiin ensimmäinen Hel-YA tapahtuma.

Mikä sitten on Hel-YA?

Hel-YA eli Helsinki YOUNG ADULT LITERARY CONVERTION on nuortenaikuisten ja nuortenkirjallisuuden fanitapahtuma, joka järjestettiin viime lauantaina ensimmäistä kertaa ikinä Suomen historiassa. Tapahtumassa oli paikalla paljon kirjailijavieraita sekä kustannustoimittajia. Kirjailijoista paikalla olivat mm. Siri Kolu, Salla Simukka, Johanna Valkama, Antti Halme, Elina Rouhiainen, Elina Pitkäkangas, Juuli Niemi, Erika Vik, Katri Alatalo, Sini Helminen ja Nea Ojala. Mukaan mahtui myös kansainvälisiä vieraita kuten esimerkiksi Mintie Das ja videotervehdyksen välityksellä mm. Estelle Maskame & Holly Bourne. Voi siis sanoa, että tapahtuma oli melkoinen paratiisi YA-kirjafanille. Omakin blogini koostuu lähinnä YA-kirjallisuudesta ja eri elokuvista.

Tapahtuma pidettiin Helsingin Suvilahdessa Ravintola Lämmön tiloissa. Itselläni oli vaikeuksia löytää paikalle, mutta lopulta kuitenkin löysin. Kolme tuntia myöhässä, ja sekös ärsytti. Mutta.. Jos meni paikalle ajoissa, sai lahjakirjana Angie Thomasin syyskuussa ilmestyvän teoksen Viha jonka kylvät. Minua kirja kiinnostaa, joten hieman harmittaa, etten saanut sitä ennakkoon. Täytyy siis tiedustella kustantajalta arvostelukappaletta, kun se aika tulee.

Sen lisäksi että tapahtumassa oli mahdollisuus ottaa kuvia, pyytää nimikirjoituksia sekä jutella kirjailijoiden ja kustantajien kanssa, oli paikalla myös Niteen myyjä, joka oli tuonut paikalle Hel-YA:ssa mukana olleiden kirjailijoiden teoksia, joita pystyi siis ostamaan melko edulliseen hintaan paikan päältä. Ravintola Lämmön kahvila oli auki koko tapahtuman ajan. Itse tapahtuma kesti aina kello 19 asti. Sen jälkeen oli Elina Rouhiaisen uuden kirjan (Muistojenlukija) julkkarit.

Halutessaan sai ottaa kuvan Hel-YA seinän edessä. Tapahtuman tägi somessa oli #YAbooklover.

Tässä paneelissa keskusteltiin mm. seksistä YA-kirjoissa, mitä on YA ja kenelle se on tarkoitettu. Keskustelijoina ainakin Juuli Niemi, Mintie Das, Elina Rouhiainen ja Salla Simukka.

Tämä paneeli oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen, koska kirjailijat keskustelivat siitä, millaista on kirjoittaa fantasiaa ja luoda uusia maailmoja, miten siitä saa uskottavan ja millaista fantasiakirjallisuus on tänäpäivänä. Keskustelijoina Erika Vik, Katri Alatalo, Sini Helminen, Nea Ojala sekä Elina Pitkäkangas.

Kirjailijat olivat myös mukana erilaisissa paneeleissa. Paneelien aiheina olivat mm. fantasia tänään, seksi nuortenaikuistenkirjoissa, mitä on YA ja kenelle se sopii. Myös kustantajat antoivat vinkkejä, miten kannattaa lähestyä kustantamoa ja kertoa omasta käsikirjoituksestaan tai vaikka tiedustella mahdollisuutta alkaa kuvittajaksi. Paneelit olivat mielestäni todella kiinnostavia ja hyviä. Saimme myös kuulla ainakin, miten Kolusta, Alatalosta ja Niemestä tuli juuri YA-kirjailijoita. Minusta oli hauskaa, miten Kolu oli kirjailijaksi päätynyt. Hän nimittäin kertoi, että inhosi äitinsä työtä. Kolun äiti oli kirjailija, joten on mielestäni aika hauskaa, että Kolusta itsestäänkin tuli kirjailija lopulta.

Ainoa kuva, jonka otin Hel-YA:n jälkeen Muistojenlukijan julkkareista.
Kuvassa on kanasalaattia sekä Elina Pitkäkankaan kirjat odottamassa signeerausta.

Nämä minä hankin Hel-YA:sta...

Hankin itsekin tapahtumasta muutaman kirjan. Kovin paljon en viitsinyt tuhlata, koska minulla on tällä hetkellä rahaa todella rajallisesti käytössä, sillä olen työtön. Olen kyllä Hel-YA:n jälkeenkin tehnyt muutaman hankinnan, jotka näette myös tässä postauksessa.

Kuvassa näkyy kaikki kolme kirjaa, jotka festivaalin aikana ostin sekä lahjakirjana tullut kahdeksas Harry Potter.
Myös muutama jo ennen tapahtumaa tullut kirja, joiden kirjailijat olivat tapahtumassa mukana.

Tapahtumasta mukaani lähti...

Katri Alatalo - Käärmeiden kaupunki
Elena Mady - Varjo
Holly Bourne - Mikä kaikki voi mennä pieleen

Toivon todella, että Hel-YA järjestetään ensi vuonnakin, sillä itse ainakin viihdyin tapahtumassa todella hyvin ja myös sen jälkeen olleissa julkkareissa.

Nämä hankin festivaalin jälkeen...

Mainitsin aiemmin, että olen ostanut nyt tapahtuman jälkeenkin muutaman kirjan. Jos seuraat blogia instagramissa tai twitterissä, tiedät jo mitkä ne kirjat ovat. Koska kaikki teistä eivät välttämättä seuraa minua noissa someissa, kerron ne täälläkin.

Harry Pottereista tutut oppikirjat olivat täysin suunniteltu ostos, koska minulla ei niitä vielä ollut ja olihan ne pakko saada nyt, kun niistä vihdoin julkaistiin uusi painos. Tuo Kaunottareen ja Hirviöön pohjautuva kirja ei ollut suunniteltu ostos, se vain osui silmiini tänään kun kävin nuo Potterit hakemassa Porin Suomalaisesta kirjakaupasta.

Kirjaan kadonnut vaikutti kuitenkin niin mielenkiintoiselta, että tulen sen lukemaan aivan sadan prosentin varmuudella.

Porin pääkirjaston Kirjojen yö -tapahtuma järjestettiin jo kolmatta kertaa. Minäkin olin tällä kertaa mukana, tosin ensimmäistä kertaa. Jotenkin aina kun käyn kirjastossa ja varsinkin kirjallisuustapahtumissa, yllätyn siitä millainen yhteenkuuluvuuden tunne siellä vallitsee. Tuntuu kuin olisimme kaikki yhtä suurta perhettä. Ja niin tälläkin kertaa.

Tänä vuonna Kirjojen yö alkoi porilaiskirjailija Arttu Tuomisen kolmannen dekkariromaanin julkaisutilaisuudella klo 17. Itse en ihan ehtinyt tapahtuman alkuun, koska lähdimme juuri siihen aikaan käymään syömässä Pressan Pizza -nimisessä pitseriassa.

Julkaisutilaisuudessa haastattelu. Haastattelijana Karoliina Suoniemi. Kuvassa porilaiskirjailija Arttu Tuominen.

Kirjojen yön ohjelmassa oli paljon kaikenlaista. Kirjailijat kertoivat teoksistaan, kahvilasta sai ostaa syötävää, kirjaston aulassa oli kirja-, sarjakuva- sekä musiikkimyyntiä, oli mahdollisuus kokeilla VR eli virtuaalitodellisuuslaseja ja tapahtuma huipentui ulkona katsottavaan elokuvaan nimeltä Elokuu. Tottakai kirjastossa sai myös normaaliin tapaan lukea kirjoja ja lainata niitä. Myös kirjaston oma poistokirjoja täynnä oleva huone, Kirjakirppu oli auki ja sieltä sai ostaa kirjoja halutessaan. Kirjailijoina paikalla olivat mm. Arttu Tuominen, Katja Kettu, Elina Wallin sekä monia muita.

Porilaismurteen tuntijat Elina Wallin ja Heli Laaksonen kertovat tulevasta kirjastaan, joka on kirjoitettu poriksi ja siitä vielä ruotsiksi. Tämä oli mielestäni erittäin hienoa ja aivan varmasti hankin kirjan, kun se julkaistaan.

Ostin äidilleni Pori värityskirjan, johon pyysin Elina Wallinilta omistuskirjoituksen. Kirja oli äidillä jo ennestään, mutta hän sanoi pitävänsä sen, joka on omistettu hänelle henkilökohtaisesti.

Tein itsekin muutamia kirjalöytöjä tapahtumasta. Mukaani lähtivät teokset:

1. Tuomas Kyrö - Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike

2. Tuomas Kyrö - Iloisia aikoja Mielensäpahoittaja

3. Kirsti Ellilä - Iiris (Kirjakirpusta, tästä lisää tulevaisuudessa)

4. Elina Wallin - Semmoset ja Tommoset Tapleti arvotus

5. Pori färityskirja

Oma kokemukseni Kirjojen yöstä oli positiivinen ja sanoisin, että kannattaa ehdottomasti mennä mikäli tapahtuma järjestetään ensivuonna ja satut Porissa olemaan tuolloin. Porin pääkirjaston Kirjojen yö on kerännyt yleensä noin tuhat (1000) kävijää. Tulen kirjoittamaan Porista tänne vielä myöhemminkin, koska haluan kertoa hyviä syitä, miksi tulla Poriin.

Viisi kultaista pääsylippua on kätkettynä suklaalevyihin. Niiden löytäjät pääsevät vierailulle salaperäisen herra Villi Vonkan satumaiseen suklaatehtaaseen.

Jali ei ole uskoa onneaan, kun hän pääsee neljän muun lapsen kanssa seikkailemaan Villi Vonkan tehtaaseen. Siellä on karkkikaivos, suklaavirta ja jäätelöluistinrata. Siellä valmistetaan kurkkivia karkkeja, näkymättömiä suklaalevyjä ja sokeripäällysteisiä kyniä. Mutta ahneille ilkimyksille tehdas on arvaamaton ja vaarallinen paikka.

Jali ja suklaatehdas on yksi klassikkokirjailija Roald Dahlin rakastetuimmista lastenkirjoista. Kirjan tarinasta tehdyssä elokuvassa Villi Vonkkaa näyttelee Johnny Depp.

Olen katsonut tästä kirjasta tehdyn elokuvan kymmeniä kertoja ja luin kirjan vasta nyt vuosia myöhemmin. En ymmärrä, miksen ole tarttunut tähän aiemmin, koska kirja on todella paljon erilainen kuin sen pohjalta tehty elokuva. Täytyy myöntää, että pidän kirjasta jopa enemmän kuin samannimisestä elokuvasta, jonka parissa kasvoin. Huomasin silti etsiväni kirjasta elokuvasta tuttuja kohtia.
Jali ja suklaatehdas on tarina hyvin köyhän perheen pojasta, Jalista, joka asuu ränsistyneessä, vanhassa talossa yhdessä vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa. Perheellä ei ole rahaa edes ruokaan, joten heidän päivittäinen ruokansa on lähinnä kaalia tai kaalikeittoa. Kuin ihmeen kaupalla Jali on yksi niistä viidestä lapsesta, joka pääsee kuuluisan keksijän ja suklaatehtailijan Villi Vonkan tehtaaseen, joka ei ole ollut auki viimeiseen kymmeneen vuoteen, vierailulle.
Jalin perheen tilanne pisti ajattelemaan sitä, kuinka paljon meillä täällä Suomessakin on vielä nykyäänkin kodittomia ihmisiä, jotka miltei sananmukaisesti taistelevat hengestään päivittäin. Mielestäni se on todella surullista, että satavuotiaassa Suomessa on ihmisiä, joilla ei ole kotia tai rahaa edes ruokaan.

Kuten elokuvankin aikana, myös kirjassa minua ärsyttivät kaikki muut lapset paitsi Jali, joka osasi koko tehtaassa vierailunsa ajan oikeasti käyttäytyä. Jali ei ollut itsekäs, ahne tai ylimielinen kuten muut lapset, vaan koska hän oli kasvanut köyhissä oloissa, hän oli nöyrä ja hyvinkäyttäytyvä, hyväsydäminen nuori poika, joka ei kuitenkaan intoillut liikaa.
Hahmoista mielenkiintoisin oli kuitenkin suklaatehtailija, salaperäinen herra Villi Vonkka. Huomasin heti yhden ison eron elokuvan ja kirjan välillä - kirjassa ei ole sanaakaan Vonkan isäsuhteesta kun taas pitkin elokuvaa puhutaan Vonkan isästä ja lapsuudesta. Villissä ja Jalissa on yllättävän paljon samoja asioita ja ehkä juuri siksi pidän molemmista. Villi on välillä ehkä hieman ilkeän ja häijyn oloinen vanha mies, mutta hän haluaa vain antaa lapsille opetuksen, jonka he ansaitsevat.

Tykästyin Roald Dahlin tyyliin kirjoittaa kirjojaan, ja tulen aivan varmasti lukemaan miehen muitakin teoksia. Ainakin tarinan IKJ:stä, Isosta Kiltistä Jätistä, jonka kävin Porin kaupungin teatterissa katsomassa teatterikappaleena vuosia sitten yhdessä äitini kanssa. Rakastan teatteria ja Porissa on juuri remontoitu, upea teatteri, jossa on mahtavia näyttelijöitä.
Roald Dahlin Jali ja suklaatehdas pitää mielestäni sisällään hyvän opetuksen: Ahneudella ja ajattelemattomuudella et saavuta mitään, teet vain itsellesi hallaa. Kirjan miljöö ja etenkin suklaatehtaan sisällään pitämä ihmeellinen maailma on kuvattu niin hyvin, että kirja aiheuttaa tällaiselle suklaanystävälle kuten minä, akuuttia suklaanhimoa. Joten varaudu muutamalla suklaalevyllä jos päätät lukea kirjan. Kirja on sellainen, että se imaisee heti mukaansa, herättää ajatuksia ja aiheuttaa herkkuhimoa. Mutta lukemista ei voi millään lopettaa kesken.

Suosittelen kirjaa kaikille suklaanystäville ja kaikille, jotka ovat nähneet elokuvan, mutta eivät ole syystä tai toisesta lukeneet kirjaa. Se virhe täytyy jokaisen ehdottomasti korjata.

Teos: Jali ja suklaatehdas
Alkuperäinen nimi: Charlie and the Chocolate factory
Kirjailija: Roald Dahl
Suomentaja: Aila Nissinen, myöhemmin Nina Pitkänen
Sivumäärä: 137
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: Ostettu
Suosittelenko, kenelle: Jokaiselle suklaanystävälle
Arvosana: 5

Ahmittavaa jännitystä Cassandra Clare -faneille!
Taikakoulua ravistelee oppilaan kuolema.

Call palaa kesälomalta juhlittuna sankarina, mutta ennen kuin hänen kolmas lukuvuotensa Magisteriumin taikakoulussa ehtii kunnolla alkaa, yksi koulun oppilaista murhataan.

Call tietää olevansa tappajan varsinainen kohde, ja hän ryhtyy ystävineen jahtaamaan kouluun soluttautunutta vakoojaa. Mutta kuka Callin lähipiirissä voisi haluta hänelle pahaa? Eihän juuri kukaan tiedä hänen salaisuuttaan - vai tietääkö sittenkin?

Tämä on Magisterium -sarjan kolmas kirja, jatko-osa teoksille Rautakoe ja Kuparikoura.

Callum Hunt on haudannut Pimeydenvaltiaan listansa. Poika palaa kouluun juhlittuna sankarina, sillä Constantie Madden on kuollut - vai onko? Yksi koulun oppilaista saa palkitsemisseremoniassa surmansa ja pian Call ja hänen ystävänsä - erityisesti Aaron ja Call - huomaavat olevansa vaarassa itsekin. Nuoret alkavat selvittää kuka murhasi oppilaan juhlissa ja kuka haluaa heille pahaa ja miksi. He saavat apua yllättävältä taholta, mutta oppivat myös että kaikki, jotka hymyilevät, eivät ole heidän ystäviään.

Callin täytyy oppia hallitsemaan uusia voimiaan (kaaosmagiaa) yhdessä Aaronin kanssa, sillä heitä tarvitaan. Kouluun saapuu myös eräs Neuvoston jäsen, joka tuntuu olevan erityisen suopea ja kiltti Callumia kohtaan. Mistä se johtuu?

Aaron ryntäsi hurjistuneena huoneeseen. ''Makar!'' hän karjui käsi yhä kohotettuna loitsuun. Käden ympärillä hehkui musta valo. ''Käytä magiaasi senkin idiootti!'' - sivu 89

Cassandra Clare ja Holly Black todellakin tietävät Rick Riordanin tavoin, miten koukuttaa lukijansa ja saada heidät jatkamaan kirjojensa lukemista. Odotan jo kuumeisesti sarjan viidettä osaa, joka ilmeisesti suomennetaan vuoden päästä, koska sarjan aiemmatkin osat ilmestyivät vuoden välein. Pronssiavain jäi niin jännittävään ja ehkä surulliseenkin kohtaan, että en millään jaksaisi odottaa koko vuotta uutta osaa!
Jälleen lukiessa koki skaalan erilaisia tunteita - iloa, pelkoa, surua, riemua, helpotusta noin muutamia mainitakseni. Hahmosuosikkini ovat edelleen samat - Callum, Aaron, Tamara ja Mestari Rufus. Nyt uudeksi suosikiksi ylsi ennen niin ärsyttävä Jasper, josta on tullut tavallaan Callumin ja hänen ystäviensä liittolainen, koska hän tietää Callumin synkän salaisuuden.

''No, mitenkäs vanha kunnon K-V pärjäilee?'' Jasper kuiskasi ja Callin säpsähtämään. ''Sinä olet tämän shown tähti.'' Callia inhotti, että Jasper tiesi totuuden hänestä. Vaikka hän olikin melko varma, ettei Jasper koskaan paljastaisi hänen salaisuuttaan, ei se estänyt poikaa heittelemästä typeriä kommenttejaan ja piikittelemästä häntä aina tilaisuuden tullen. - s. 23-24

Kirja pureutuu aiempia osia paremmin siihen, millaista on salata asioita muilta, varsinkin niin isoja ja merkittäviä juttuja, että ne voivat aiheuttaa ongelmia. Siinä tulee hyvin esille myös erään hahmon historia ja se, millainen hänen luonteensa todella on. Sarjan juonta on - jos mahdollista - vielä entistäkin vaikeampi arvata etukäteen ja se on mielestäni vain hyvä asia.
Jokaisen sarjan kirjan kansien design on mielestäni aivan mahtava. Kirjojen kannet ovat todella taitavasti suunniteltu ja mietitty ja ne liittyvät hyvin aina kunkin kirjan teemaan.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat aiemmin lukeneet sarjan edelliset osat. Kirjasarja sopii sinulle, jos mietit mitä lukea kahdeksan Harry Potterin jälkeen. Jään innolla odottamaan jatkoa!

Teos: Magisterium - Pronssiavain
Alkuperäisnimi: Magisterium The Bronze Key
Kirjailija(t): Cassandra Clare & Holly Black
Suomentaja: Inka Parpola
Sivuja: 236
Mistä minulle: Ostettu, Suomalainen Kirjakauppa
Suosittelenko, kenelle: Kaikille Potterin lukeneille
Arvosana: 5

Pasilalaisella Maurilla on kaksi tärkeää tehtävää: hän haluaa voittaa sodan inhottavaa oksua vastaan ja löytää itselleen isoveljen.

Meidän koulussa riehuu inhottava Oksu. Myönnän suoraan, että pelkään sitä ihan sairaan paljon. Vaikka äidin mukaan se on ihan tavallinen vatsatauti, olen julistanut sodan sitä vastaan.

Hilma ja Hanan taas ovat julistaneet sodan minua ja Chitä vastaan. He haukkuvat meitä naimisiinmenolaisiksi. Toivoisin, että minulla olisi isoveli, siitä olisi ihan possupaljon hyötyä.

Oikeastaan minulla onkin - mini-isoveli. Mutta siitä ei voi puhua, kun kukaan ei kuitenkaan uskoisi. Niin kuin ei siitäkään, että rämä puhelimeni on öisin oikea Konegtig, johon tyypit Nakuna-Uusi-Bebasta watsaavat.

Luin tämän kirjan edeltäjänsä tavoin yhdessä päivässä. Veera Salmen lapsille suunnattu Mauri -sarja on helppo- ja nopealukuinen ja siitä nauttii aikuinenkin lukija. Luin edellisen osan (Mauri ja vähä-älypuhelin) vuosi sitten. Siinä missä se käsitteli Maurin parhaan ystävän pois muuttoa, tässä päästään seuraamaan Maurin taistelua oksennustautia vastaan. Mielestäni oli aika hauskaa, että Mauri listasi suojautumisvälineitä taistelua varten. Kaikista parhain ase Maurin mukaan on käsidesi - oksennusämpäri vasta ihan viimeinen keino. Tauti ehti kaataa melko monet Maurin ystävistä.

Kirjassa käsitellään myös kiusaamista. Ja vieraileepa sen sivuilla monelle suomalaiselle tuttu räp-artisti - Musta Barbaari, joka puhuu kiusaamisesta ja sen vastustamisesta ja neuvoo lapsia käymään salilla. Mauri ihailee Mustaa Barbaaria ja niin ihailee moni muukin koulun oppilas.

Minulle kiusaamisaihe tuli melko lähelle, sillä minua on kiusattu yksitoista vuotta - eli siis koko peruskouluajan ja vielä vuoden siihen päälle. Kirja ei kuitenkaan nostanut mitään liian ikäviä muistoja pintaan. Olen oppinut jo jotenkin elämään historiani kanssa, vaikka kiusaamisen loppumisesta on vasta kolme vuotta.
Tarunan aikana päästään seuraamaan myös sitä, millaista on olla erovanhempien lapsi ja asua kahdessa kodissa.
Jonkin verran kirjassa puhutaan myös avaruudesta. Se kiehtoo minua aiheena erittäin paljon, koska kirjoitan itse tällä hetkellä yhdessä graafikkokollegani kanssa avaruus-aiheista romaania. Se on vielä ihan alkutekijöissään ja tutkimustyötä ja suunniteltavaa on vielä huimasti. Sen verran voin sanoa, ettei se kompastu mihinkään kliseisiin ainakaan kovin pahasti, vaikka aihealueena onkin fantasia.

Kirjaa oli hauska lukea, sillä Veeran tekemä kuvitus elävöitti tekstiä hyvin eikä siihen ehtinyt kyllästyä. Tapahtumat etenivät tyypillisesti lastenkirjalle ominaiseen tyyliin melko nopeasti, mikä ei ainakaan minua haitannut. Kirjassa on paljon mm. Maurin ja HaliHalien viestikeskusteluja, joita on hauska seurata. Selviää etteivät sen salaperäisen maailmankaan olennot ole säästyneet oksennustaudilta.

Jonkin aikaa Maurilla on myös toinen salaisuus: mini-isoveli, joka liittyy jollain tavalla avauruuteen. Miten? Se selviää vain lukemalla. Kirja sopii mielestäni kaikenikäisille luettavaksi ja se pitää lukijan hyvin otteessaan alusta loppuun asti.

Teos: Mauri ja mini-isoveli
Sarja: Mauri
Kirjailija: Veera Salmi
Kannen ja kirjan kuvat: Veera Salmi
Sivuja: 96
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: Arvostelukappale kustantajalta
Suosittelenko, kenelle: Kaikenikäisille sukupuoleen katsomatta
Arvosana: 4

Tapleti arvotus -lastenkirja on tiettävästi ensimmäinen Porin murteella kirjoitettu lastenkirja, jossa kaksi pariskuntaa, Semmoset ja Tommoset, asuvat Porin vanhassa vesitornissa ja pähkäilevät mitä tehdä valtaapitävien uudelle määräykselle, että kaikkien tulee alkaa käyttää tablettia. Kun ei mitään vaivojakaan kerran ole! Miten Semmoset ja Tommoset nykyajan haasteestaan selviävät? Oleks tiänny, et Pori vanhas vesitornis assuu kaks veikeet pariskuntaa, Mari ja Kari Semmone sekä Pirkko ja Pertti Tommone? Yks aamu he lukkee lehrest, et kaikkie o pakko ruvet käyttämää taplettii. Minkä tähre! Ko ei täsä mittää vaivojaka ol! Vai pitäskö semmosii ruvet oikee hankkimaa? Tapleti arvotus o tiättävästi universumi ensimäine Pori murteel skriivattu lastekirja. Kirjailija Elina Wallin tunnetaa murrepakinoistas - mut ny o mukuloitte vuaro pääst lukemaa hauskoi juttui.

Luin kirjan valehtelematta ihan muutamassa tunnissa Porin Kirjojen Yö -tapahtumasta kotiuduttuani. Koska äiti ja minä olemme kummatkin ahkeria lukijoita, sanoi äitikin kirjan lukevansa. Äiti lukee nykyään omien kirjojensa lisäksi myös minun hyllystäni kirjoja.

Näin Elinan ensimmäisen kerran kunnolla livenä Kirjojen Yö -tapahtumassa ja vaihdoimme muutaman sanan. Elina on aivan ihana ihminen ja kirjan luettuani voin sanoa, että mahtava kirjailija joka kirjoittaa kotikaupunkimme Porin omalla ainutlaatuisella murteella. Murteet ovat rikkaus, ja on vähän harmi, että kovin harva käyttää murteita nykyään. Toki omassakin puheessani on murresanoja kuten vaikka kakko tai masaliisa tai niinko. Lisää porimurteisii sanoi täält.

Kirja kertoo Porin vanhassa vesitornissa asustelevista kahdesta hauskasta pariskunnasta, jotka yhdessä joutuvat kaikenlaisiin seikkailuihin. He eivät millään tahdo käsittää, mihin tarvitaan taplettia ja miksi se määrätään pakolliseksi. He luulevat tapletin olevan pöydälle laitettava suojatapletti. Todellisuudessa kyse on tabletti-tietokoneesta. Siinä sitä on opeteltavaa!
Elina Wallin kirjoittaa uskottavasti ja hauskasti, tavalla joka viihdyttää koko perhettä ikään tai sukupuoleen katsomatta. Hänen kirjojensa avulla oppii paljon Porin omaa murretta. Tiesitkö muuten, että Porikieles o paljo sanoi ruotsist? Tai ett Porin värit o ruotsin lipus? Hauska sattuma.

Kirjan mukana tulee kirjan kuvitusta hyvin mukaileva hauska mitta, jossa on myös Porin murretta mukana. Heli Laaksosen kuvitus on mielestäni erittäin onnistunut ja hieno. Elinan kirjoitustyyli ja Porin oma murre sopivat kuvitukseen kuin nenä päähän.

Jos murteet kiinnostavat, suosittelen lämpimästi lukemaan kirjan ja jos kiinnostut erityisesti Porin murteesta, ota yhteyttä Elinaan. Hänen kanssaan saat varmasti siitä aiheesta keskustelun aikaiseksi. Elinan omille sivuille pääset tästä.

Teos: Semmoset & Tommoset - Tapleti arvotus
Sarja: Semmoset & Tommoset
Kirjailija: Elina Wallin
Kuvitus: Heli Laaksonen
Sivumäärä: 31
Kustantaja: Eks Tykkää! - kirjoituksia ja kädentöitä
Painopaikka: Brand ID Oy Pori 2016
Mistä minulle: Ostettu, Porin Kirjojen Yö 2017
Suosittelenko, kenelle: Ehdottomasti kaikille
Arvosana: 5

Kuinka rangaista kuolematonta?
Tekemällä hänestä ihminen.

Apollon -jumala suututtaa isänsä Zeuksen, joka syöksee hänet alas Olympokselta. Nyt yli 4000-vuotiaan jumalan on opittava selviytymään New Yorkissa tavallisena teinipoikana ja ilman jumalallisia voimiaan, kunnes keksii keinon päästä takaisin isänsä suosioon.

Apollonilla on kuitenkin monia vihollisia, jumalia, hirviöitä ja kuolevaisia, jotka mielellään tarttuisivat tilaisuuteen hankkiutua hänestä eroon. Hänen ainoa toivonsa on hakea apua paikasta, joka tunnetaan nimellä Puoliveristen leiri...

Taattua seikkailua Percy Jackson -faneille!

Heti kun näin, että lempikirjailijaltani tulee täysin uusi kirjasarja, missä päästään seuraamaan tarkemmin erään jumalan elämää mutta tosin kuolevaisena, ajattelin heti, että kirja on pakko saada arvostelukappaleena ja siitä heti alkuun iso kiitos Otavalle!

Kirjassa päästään seuraamaan Apollonin elämää kuolevaisena hänen suututettuaan isänsä Zeuksen. Apollon joutuu palvelemaan erään jumalattaren tytärtä, eikä juuri pidä siitä. Kirjan aikana törmätään myös aikaisemmista Riordanin kirjoista tuttuihin hahmoihin kuten Percy Jacksoniin, Nico DiAngeloon sekä kentauri Kheironiin, jotka kaikki auttavat Apollonia tämän matkalla kohti kuolemattomuutta ja isänsä suosiota.
Oli hauska kuulla pitkästä aikaa, mitä Percylle kuuluu vaikka toki hänen kuulumisiaan on välillä saanut lukea Magnus Chase -sarjan kautta Annabethin tavatessa serkkuaan Magnusta.
Jotta kirjassa pysyisi kärryillä tapahtumissa ja ymmärtäisi kaiken, vaatii se edellisten kirjasarjojen lukemista ja niihin paneutumista. Toki voi aloittaa suoraan tällä sarjalla, mutta silloin ei vain ymmärrä ehkä kaikkea.
Apollon on aika turhamainen ja itsekäs jumala, joka näkee itsensä tavallaan muita parempana sen tähden, koska on niin monen asian jumala. Hän tajuaa sen vasta kuolevaisena ollessaan, eikä heti silloinkaan. Sitä oli välillä aika ärsyttävä seurata, mutta kyllä se siinä muiden juttujen sivussa meni.
Apollonin tehtävä on löytää Puoliveristen leiristä kadonneet nuoret, mm. omat lapsensa ja palauttaa Delfoin oraakkeli omalle paikalleen vanhan vihollisensa voitettuaan. Tuota taistelua ei päästä vielä sarjan avausosassa todistamaan, mutta maltan tuskin odottaa, että saan lukea siitä!

Pidän erityisesti siitä, miten kaikki Riordanin kirjat tuntuvat liittyvän jollain tavalla toisiinsa jos ei lasketa mukaan Kanen aikakirjat -sarjaa, joka kertoo Egyptiläisestä mytologiasta. Riordan on tässäkin sarjassa tyylilleen uskollinen ja kirjoittaa niin, että lukijan on aivan pakko lukea tarina yhdeltä istumalta loppuun asti. Tässä kirjassa lukujen alussa oli aina runopätkä, sillä Apollon on myös runouden jumala. Ratkaisu oli mielestäni hauska, ja toi kirjaan aivan oman säväyksensä varsinkin kun en ole itse ikinä ymmärtänyt runoja, mutta nyt niiden lukeminen ei haitannut.
Kirjan graafinen ilme ja kansi ovat mielestäni tosi hienoja. Kannessa on Apollon jumalan hahmossaan jousi kädessään ja Apollon kuolevaisen pojan hahmossa jollain syrjäisellä kujalla, josta tarina itseasiassa alkaa.
Suosittelen kirjaa kaikille Riordanin faneille ja vaikka et olisi fani ja tämä olisi ensimmäinen kirja, jonka häneltä luet, lue ihmeessä, lupaan ettet menetä mitään, vaan opit paljon.

Myös teillä lukijoillani on mahdollisuus voittaa tämä kirja itsellenne, koska minulla on näitä kaksi ylimääräisenä. Mutta kerron siitä lisää myöhemmin.

Alukeräinen nimi: The Hidden Oracle - The Trials of APOLLO book 1
Kirja: Vaiennut oraakkeli, Apollo 1
Kirjailija: Rick Riordan
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Kannen design: John Rocco
Sivumäärä: 367
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: Arvostelukappale kustantajalta
Suosittelenko, kenelle: Jokaiselle mytologiasta kiinnostuneelle
Arvosana: 5

Turussa vietettiin kirjamessuja edellisviikon viikonloppuna. Lupasin kirjoittaa oman postaukseni viime maanantaina teille, mutta olin koko viikon TE-toimiston työnhakukoulutuksessa ja aina sen jälkeen niin väsynyt, etten jaksanut enää uudestaan avata konetta.

Turun kirjamessuilla ei ainakaan tänä vuonna ollut minulle ja äidille juurikaan mitään ihmeellistä. Messuviikonloppu oli sinänsä aika mielenkiintoinen, koska lähdimme Porista siskoni kyydillä jo kahdeksalta aamulla. Turussa olimme perillä joskus aamukymmenen jälkeen. Kirjamessuja järjestivät tänä vuonna kirjailijat Tommi Kinnunen, Salla Simukka sekä Siri Kolu, jotka kaikki kolme olivat bongattavissa monen muun kirjailijan tavoin messualueelta.

Kirjamessuilla oli paljon erilaisia kojuja ja eri kustantajia. Itse en tänä vuonna katsastanut lainkaan isompien kustantajien kojuja, vaikka vähän olisi ehkä tehnyt mielikin.

Kirjamessuilla oli eräällä kojulla myös itse tehtyjä koruja myynnissä, ja ihastuin suuresti moniin näistä, mutta en raaskinut kuitenkaan ostaa niitä, mikä hieman kaduttaa jälkeenpäin ajateltuna. Kojut joissa kävin kuuluivat pienemmille kustantamoille kuten esimerkiksi yhteistyökumppanini Lue.fi. Ruokamessut olivat aika vaisu kokemus, koska mm. Fazerin puuttuminen harmitti. Kirjamessuilla oli kuitenkin paljon mielenkiintoisia keskusteluja, joita kuunnellessa meni paljon aikaa. Erityisen hyvin mieleen jäi ainakin kiroilusta kertova keskustelu.
Messuilla oli paljon myös mielenkiintoisia esiintyjiä muutenkin kuten vaikkapa Tasavallan Presidentti Sauli Niinistön puoliso Rouva Jenni Haukio. Hieman messujen jälkeen tullut vauvauutinen kosketti koko Suomea, enkä ihmettelisi vaikka Niinistö jatkaisi presidenttinä vielä toisenkin kauden. Tosin vauvauutinen ei mielestäni vaikuta hänen suosioonsa.

Oma kirjasaaliini messuilta. Ainoastaan Seleesian Näkijä tuli jo ennen messuja postissa, mutta isä haki sen minun ollessani messuilla Turussa. Ostitko sinä kirjoja Turun kirjamessuilta? Tai tarttuiko ruokamessuilta jotain mukaan?

Messuilta mukaani lähti nämä kirjat:

1. Rakel Liekki - Hyvän olon seksi
2. Jack Cheng - Kosmoksessa tavataan
3. John Green - Arvoitus nimeltä Margo (lahjakirja)

4. Ildefonso Falcones - Paljasjalkainen kuningatar (lahjakirja)
5. James Reston Jr- - Lutherin linnake: uskonpuhdistus uhan alla
6. Minna Lindgren - Sivistyksen turha painolasti
7. Jan Beck - Lumen valtakunta
8. Lotta Hällström - Painajainen puntarilla: Syömishäiriöt ja niiden ehkäisy

Messujen jälkeen tulleita kirjoja, joista osan olen ostanut

ja osa on arvostelukappaleita:

Paavo Castrén - Antiikin myytit
Nadja Sumanen - Terveisin Seepra
Camilla Viveca Sten - Synkät vedet: Syvyyksissä
Eero Ojanen ja Sirkku Linnea - Suomalaiset taruolennot

Viime lauantaina 14.10.2017 järjestettiin Porin pääkirjastossa jotain aivan tajuttoman hienoa. Vastaavanlaisia tapahtumia saisi olla enemmänkin, ainakin minä tykkäsin kovasti. Kyseessä on ensimmäinen Harry Potter -aiheinen fanitapahtuma Porin historiassa. Mahtavaa. Jälkeenpäin on todella hankalaa kuvailla sitä tunnetta, joka tuli välittömästi kun astui kirjaston ulko-ovista sisään. Se oli jotain, mikä täytyy itse kokea. Tapahtuma oli perheystävällinen, joten paikalla olikin paljon lapsia ja heidän vanhempiaan.

Kirjaston lastenosasto oltiin saatu hienosti muistuttamaan Tylypahkaa erilaisilla asoilla kuten pöllöillä, erilaisilla sisustuselementeillä, kirjoituspöydällä, jonka päällä oli tupien mukaan kirjasuosituksia. Suositukset oli jaettu tupien mukaan ja sieltä sai ottaa oman tupansa vinkkauslapun mukaan. Itse otin kaikki laput mukaan. Mukanani ollut ystäväni, jonka lopulta sain puhuttua lähtemään kanssani TylyPoriin, tokaisi puoliksi huvittuneena, että aion ilmeisesti lukea enemmänkin. Kuka tietää, ehkä aionkin?
Tupatestissä oma tulokseni oli Rohkelikko. Virallisesti tupani on Korpinkynsi, mutta olen aina halunnut salaa olla Rohkelikko, koska ihailen Harry Potter -sarjassa ehdottomasti eniten juuri Rohkelikon tupaa, sillä niin moni suosikkihahmoni kuuluu siihen tupaan. Suosikkihahmojani ovat mm. Weasleyn kaksoset Fred ja George, Ron Weasley, Remus Lupin, Sirius Musta, Harry Potter, Hermione Granger sekä Nymfadora Tonks. Myös Dumbledoren feenikslintu Fawkes kuuluu Harryn Hedwig -pöllön tavoin suosikkeihini.

Tapahtumassa oli mukana myös erityisvieras. Koko Potter -sarjan upeasti suomentanut ihana Jaana Kapari-Jatta. Jaana on joskus sanonut, että häntä pidetään ikäänkuin J.K. Rowling kakkosena, eikä se häntä tunnu haittaavan. Hän kertoi, että oli juuri muutamaa päivää aikaisemmin saanut laitettua kustantajalle marraskuussa painoon lähtevän ja 2018 maaliskuun lopulla ilmestyvän Taikuuden historia -kirjan suomennoksen. Kustantaja on sanonut, että Potter -huuma kestää nyt ainakin kaksi vuotta jos ei kauemminkin. Tämä on jokaiselle fanille aivan mahtava uutinen!

Tapahtumassa oli paljon erilaisia työpajoja innokkaimmille velhoille. Oli muuten todella hienoa nähdä, että jotkut olivat panostaneet jopa asuihin. Minä ja ystäväni ei sitä tehty, koska kummallakaan ei ollut oikein mitään, mistä olisi voinut sanoa, että se sopisi päivän teemaan. Työpajoja olivat liemipaja, taikatyöpaja sekä taikasauvapaja. Lisäksi oli mm. tietovisa kysymyksiä, jotka olivat tottakai Potter -aiheisia. Itselläni kyseinen testi meni niin heikosti, että totesin olevani todellakin kunnon Pottermaratonin tarpeessa. Kävijöillä oli lisäksi mahdollisuus ottaa itsestään Potter -aiheinen kuva kuvassa olevan seinustan edessä.

Kirjaston henkilökuntaa päivän teemaan sopivissa asuissa.

Kuvassa ainakin professorit Punurmio, McGarmiwa ja Kalkaros.

Keskiviikkona Porin pääkirjastossa oli Suuri lukuseikkailu. Minua vähän harmittaa, etten mennyt kirjastoon jo aiemmin. Olin kirjastossa muutamaa minuuttia ennen viittä. Viideltä alkoi lapsille suunnattu esitys, Maestro ja Fiktio ja kansanmusiikin abc. Myös aikuiset voivat esitystä seurata. Minä olen sen verran mieleltäni aina lapsi, että esitys oli mielestäni todella viihdyttävä ja hauskaa katseltavaa. Missään vaiheessa ei tullut mieleen katsoa kelloa. Tosin sitä en tee muutenkaan kirjastossa ollessa, koska se on paikka, joka on minulle kuin toinen koti. Sielu lepää aina kirjastossa käydessä. On ihana olla kirjojen keskellä... Okei, jotta kirjanörtti sisälläni pysyy aisoissa, jatketaan eteenpäin.

Jos haluat nähdä pienen videopätkän Maestron ja Fiktion esityksestä, katso instagramini @lukijanroolissa.

Maestro ja Fiktio

Esityksen aikana katsojalle kerrotaan paljon vanhoista soittimista, joista osaa käytetään
vielä tänäkin päivänä. Myös kansantanssista saadaan pieni katsaus.
Pakko sanoa, että nämä miehet osaavat esiintyä!

Lukuseikkailupäivän iltaosuudella myös kirjaston luultavasti suosituin työntekijä ihana lukukoira Fiina hoiti omaa työvuoroaan. Tosin TylyPori oli vienyt lapsilta voimia, koska kovin montaa lukijaa ei ollut, mutta silittelijöitä sitäkin enemmän. Pääsin samalla moikkaamaan kirjabloggaaja kollegaani, Jonnan Lukunurkkaus -blogista tuttua Jonnaa, joka on lukukoira Fiinan omistaja. Tein muuten jokin aika sitten Jonnan blogille ulkoasun.

Kuten TylyPorissakin, tässäkin tapahtumassa oli lukuvinkkausta. Koska koko tapahtuman idea on edistää poikien lukutaitoa ja saada heidätkin tarttumaan kirjoihin, kirjavinkkaukset oli suunnattu nyt ensisijaisesti pojille. Todella hieno idea. Ja kirjavinkkari ja kirjastonhoitaja Arja ansaitsee minulta hatunnoston, koska kerrankin oli pöytä, jonka kirjoista voin sanoa lukeneeni ehkä yhden kirjan. Se on kuvassakin näkyvä Holly Blackin ja Cassandra Claren yhteistyönä kirjoittama Magisterium -sarjan avausosa, Rautakoe. Olen aivan rakastunut Magisterium -sarjaan. Harmi vain, että seuraavaa osaa pitää odotella taas vuosi.

Kaiken tämän lisäksi tapahtumassa oli mm. kirjakoppa, johon sai viedä omat ylimääräiset lastenkirjat tai ottaa mukaan jos kopasta löysi jotain kivaa. Itse en kopasta löytänyt mitään, mutta samalta pöydältä mukaan tarttui mm. kirjanmerkkejä ja kuvassakin näkyvä esite. Blogissani muuten on postaus, jossa kerron lukemisen hyödyistä. Jos et ole lukenut sitä, pääset lukemaan sen tästä. Aivan pakko mainita, että onpa minulle laittanut erään kirjaston työntekijäkin viestiä, ja kysynyt, saako lainata postaustani vinkkauksiinsa. Fiilis joka siitä tuli, on mahtava!

Millainen kirjabloggaaja olisi jos ei katsastaisi poistokirjoja kirjastossa käydessään? Olihan minunkin pakko käydä katsomassa, mitä kivaa Kirjakirppu tarjoaa. Porin pääkirjastossa on kokonainen huone poistokirjoja varten, josta asiakkaat saavat ostaa kirjoja ihan 0,50snt alkaen itselleen. Ajatus on mielestäni todella hieno, koska ainakin omaa sieluani sattuu, kun ajattelen sitä, kuinka monesti kirjoja joudutaan heittämään jopa roskiin, kun niiden aika kirjastossa on ohi. Näin hävikki on pienempi ja hyvä kiertää. Tällä vierailukerralla Kirjakirppu näytti kuitenkin ihmeen tyhjältä, enkä voinut olla miettimättä, miksi. Toivon, ettei sitä olla lopettamassa.

Kuvassa kirjat, jotka tarttuivat Kirjakirpusta mukaani, mutta listaan ne vielä alla:

Åsa Anderberg Strollo - Minna
Maria Autio - Ajatustenlukija
Hanna Marjut Marttila - Filmi poikki

Poistokirjoista puheen ollen, jollain teistä lukijoistani on mahdollisuus saada minula joululahjaksi yksi ehdoton kirjasuosikkini, Kirsti Ellilän kirjoittama Iiris. Jos haluat saada kirjan minulta joululahjaksi pienen joulun toivotuksen kera, kommentoi tähän postaukseen alle jotain kivaa. Vaikka omat kuulumisesi tai jotain blogistani.

Olen myös iloinen, jos otat blogini seurantaasi myös facebookissa, instagramissa ja twitterissä.

Miten selviytyä, kun on jo valmiiksi niin rikki että jo hengittäminen sattuu? Kun alakulo valtaa mielen ja hajoaminenon lähellä.

Kirjoittaja päästää lukijan ihonsa alle, pimeisiin ja kylmiin huoneisiin, joihin alkaa pikkuhiljaa virrata valoa ja lämpöä. Näissä sydänverellä kirjoitetuissa runoissa ja mietteissä on lohdutuksen voimaa.
Jokainen meistä on arvokas.
Maiju Voutilainen eli Mansikkka (s. 1996) on tunnettu tubettaja, joka nimettiin vuoden 2017 Hyvän mielen lähettilääksi tunnustuksena rohkeudesta puhua julkisesti mielenterveysongelmista. Itke minulle taivas on hänen esikoisteoksensa.

Luin Maijun kirjan loppuun yhdeltä istumalta heti marraskuun lopussa, kun sen sain käsiini. Runot kuitenkin vaativat sen, että niitä miettii ajatuksella joten luin kirjan toiseenkin kertaan. Kirjassaan Maiju päästää lukijansa vieläkin syvemmälle itseensä kuin videoillaan. Hänen runonsa ovat hyvin synkkäsävyisiä ja koskettavia, mutta kirjan loppua kohden mukaan astuu myös valo, rakkaus ja toivo, mikä oli mielestäni kiva juttu.
Minulla on monta ystävää, jotka sairastavat masennusta ja vaivaapa se minuakin. Kirjassa kirjoittaja tuo hyvin ilmi itselleen tärkeitä asioita ja arvoja: sen että jokainen on yksilö, ja kaunis ja hyvä juuri sellaisena kuin on. Tästä on helppo olla samaa mieltä.

Luin ensimmäistä kertaa itseni kanssa samanikäisen ihmisen kirjoittaman kirjan. On kiva nähdä, että Maiju onnistui toteuttamaan jo haaveensa, joka on minullakin sama, sillä haluan itsekin julkaista kirjoja ja voida kutsua itseäni kirjailijaksikin joskus. Se on ollut haaveeni lapsesta asti.

Eräs lempirunoistani kirjassa on tämä (s.46):

vain koska et näe minun pahaa oloani

ei tarkoita ettei se olisi minussa.

se on piilossa sinulta,

jottet voisi käyttää sitä häikäilemättömästi hyväksesi.

se on piilossa ihoni alla mutta sykkii kipeästi joka hetki,

kertoo olevansa hyvinkin hengissä.

Näin graafikkona katson yleensä aina myös, miltä kirjan ulkoasu mielestäni näyttää, mutten harmikseni ole muistanut mainita sitä lähellekään jokaisessa postauksessani.

Mielestäni Maijun kirjan ulkonäkö on kuitenkin hieno ja hyvin toteutettu. Tykkään siitä, miltä kirjan etukansi näyttää, koska näyttää, että kirjan nimikin valuu ikään kuin alaspäin kuin se olisi kyyneleillä kirjoitettu ja nimen taustana toimiva marmorimainen pohja on mielestäni todella upea. Kirjaa elävöittää kivasti Hilla Semerin tekemä kuvitus ja se tuo runot vielä lähemmäs lukijaa. Kuvat ovat hyvin simppeleitä ja yksinkertaisia, mutta en voisi kuvitellakaan tälle kirjalle muunlaista kuvitusta. Se on täydellinen juuri näin.

Ihmettelin aluksi, miksi jokainen runo on kirjoitettu täysin pienillä kirjaimilla ja pidin sitä ehkä hieman outona, mutta kun Maiju jollain videoistaan sanoi, että tykkää kirjoittaa aina pienillä kirjaimilla, ajattelin että ok, kiva juttu.

Maiju, jos luet tämän, haluan sanoa, että kiitos. Kiitos kun jaoit runosi muiden kanssa, ja toteutit unelmasi. Olet rohkea ja ihana nainen!

Teos: Itke minulle taivas
Kirjailija: Maiju Voutilainen (Mansikkka)
Kirjan kuvitus: Hilla Semeri
Kirjailijakuva: Paula Kesäläinen
Sivuja: 63
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: Ostettu, INFO Porin kirjakauppa
Suosittelenko, kenelle: Kaikille runoudesta pitäville ja Maijun faneille
Arvosana: 5

Tämä tositarina joulupukista todistaa, että kaikki - aivan kaikki - on mahdollista. Jos olet yksi niistä ihmisistä, jotka uskovat, että jotkin asiat ovat yksinkertaisesti mahdottomia, sinun on parasta laskea tämä kirja käsistäsi - se ei ole sinua varten. Se on nimittäin TÄYNNÄ mahdottomia asioita.

Poika nimeltä Joulu on seikkailukertomus isästä ja pojasta, lumesta, sieppauksesta, tontuista, hullusta porosta ja pojasta nimeltä Nikolas. Kirjan tapahtuman sijoittuvat kaukaisen Suomen synkkään ja lumenpeittämään korpeen, jossa erikoiset hahmot ja persoonat elävät erikoista elämäänsä. Vauhdikas, hauskasti kuvitettu koskettava ja viisas jouluseikkailu sopii niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin.

”Päivää, tontut! Näyttää siltä, että olemme saaneet erityisen vieraan juuri sopivasti jouluksi! Koska nyt on joulunaika, mielestäni meidän tulisi muistaa vanha kunnon tonttumainen vieraanvaraisuus, vaikka hän onkin ihminen.”
Tontut henkäisivät sanan kuullessaan.
”Ihminen!” eräs tonttu huusi. ”Entä uudet säännöt?”

Poika nimeltä Joulu on brittiläiskirjailija Matt Haigin käsialaa ja se sijoittuu Suomeen, mikä mielestäni on hauska seikka, koska kirjailija ei kuitenkaan ole suomalainen, mutta on osannut hyvin kuvailla Suomea. Kirja on mielestäni ehdoton jouluklassikko.

Nikolas on 11-vuotias poika, joka elää köyhyydessä. Hänen äitinsä on kuollut epäselvissä oloissa. Isä Joel on puunhakkaaja, joka lähtee tutkimusmatkalle saadakseen pienelle perheelle paremman toimeentulon. Nikolaksen uskollisena ystävänä elelee pieni Miika-hiiri, rakkaita ovat myös ainoat lelut, naurisnukke ja puinen reki. Kun isä lähtee parempaa elämää hakemaan, tulee Nikolasta hoitamaan julma Charlotta-täti, jonka pöyristyttävä itsekkyys ja suoranainen ilkeys saavat Nikolaksen karkaamaan kotoa kohti pohjoista. Apua hän saa Salama-nimiseltä porolta, myös Miika lähtee mukaan. Matka ei kuitenkaan ole helppo ja pohjoiseen tonttujen maahan saavuttuaan Nikolas joutuu monenlaisiin vaaroihin. Tontut eivät näet ole sellaisia, joihin me olemme tottuneet: ne voivat jopa syödä ihmisiä. Kovin hellämielisiä eivät ole muutkaan kohdalle osuvat uudet tuttavuudet.

Kirja ilmestyi viime vuonna vähän ennen joulua. Luin kirjan hetkessä, sillä se piti hyvin otteessaan ja tarina oli erittäin mielenkiintoinen, niin mielenkiintoinen, ettei lukemista olisi halunnut lopettaa vielä kolmenkaan luvun jälkeen. Sarianna Silvosen suomennos on nautittavaa luettavaa. Chris Mouldin ilmeikäs kuvitus täydentää kokonaisuutta mainiosti:

Kokonaisuus kiehtoo, ihmetyttää, naurattaa, hetkittäin surettaa ja jännittääkin sopivasti. Suomalaisia lukijoita ihastuttanee myös se, että romaani sijoittuu kokonaan Suomeen. Maatamme koskevat faktat ovat hetkittäin kaukana totuudesta, mutta mitä pienistä: saturomaaniahan tässä luetaan. Haig yhdistääkin mainiosti brittiläisen, ylikansallisen ja suomalaisen perinteen. Esimerkiksi häijyluonteinen ja persoonallisella tavalla jopa riemastuttava Totuuskeiju pohjaa ehkä ainakin osin irlantilaiseen folkloreen, johon mahtuu ilkeitäkin keijuja. Henkilögalleria on kaiken kaikkiaan mainio aina neuvokkaasta ja selviytyvästä Nikolaksesta tämän tappamisella uhkaavaan Sebastian-peikkoon, Pikku-Nuusaan ja juuston olemassaoloon uskovaan Miikaan. Usko tonttuihin ja joulupukkiin on myös – tietenkin – vankka. Pahaa kasvattavan Vodol-ukin tarkoitusperät puolestaan voi nähdä puhtaan poliittisina: pelosta kumpuavana kontrollinhaluna.

''Mahdotonta''- vanha tonttukirosana.

Hetkittäin tarina on jopa hurja. On varmasti makuasia, miten kokee tonttujen ihmissyönnin tai tappamisella uhkaavan peikon, mutta itse koin sen kaiken ihan viihdyttävänä ja hyvänä jännityksen lisänä tarinaan, koska eihän elämä oikeastikaan ole mitään tasaista aina vaan välillä sattuu ja tapahtuu. Hetkittäin kaikesta hurjasta huolimatta Poika nimeltä Joulu on tarina, jonka sydämessä on usko huomiseen ja parempaan tulevaisuuteen.

Kirjan alku kertoo lopun: kyse on joulupukin todellisesta tarinasta. Poika nimeltä Joulu onkin kirja, jonka paras lukuaika on juuri nyt, joulun alla tai joulun aikaan. Lämmin suositus tälle hauskalle, hurjalle ja jouluiselle tarinalle, jonka suurin opetus kuuluu: Mahdottomuus* on vain mahdollisuus, jota ei vielä ymmärrä.

Suosittelen kirjaa kaikille ja kaikenikäisille. Tämä kirja on ehdoton jouluklassikko, jonka minä varmasti luen ensi vuonna uudestaan. Tällä hetkellä luen tämän kirjan jatko-osaa, joka kantaa nimeä Tyttö joka pelasti Joulun.

Teos: Poika nimeltä Joulu
Alkuperäinen nimi: A Boy called Christmas
Kirjailija: Matt Haig
Suomentanut: Sarianna Silvonen
Kuvittanut: Chris Mould
Sivumäärä: 267
Ilmestynyt: 2016
Kustantaja: Aula & CO
Mistä minulle: Ostettu, Suomalainen kirjakauppa
Suosittelenko, kenelle: Kaikille jouluihmisille
Arvosana: 5

Kesän lukuvinkkejä

Mila Teräs - Noitapeili

Salainen kirjasto

Kesäinen kirja-arvonta

David Walliams - Gangsterimummi

Sini Helminen - Kaarnan kätkössä

Elina Pitkäkangas - Kajo

Rick Riordan - Hotelli Valhalla: Opas viikinkien maailmoihin

Elina Rouhiainen - Muistojenlukija

Hel-YA festivaali

Nämä minä hankin Hel-YA:sta...

Nämä hankin festivaalin jälkeen...

Porin Kirjojen yö -tapahtuma

Roald Dahl - Jali ja suklaatehdas

Holly Black & Cassandra Clare - Magisterium: Pronssiavain

Veera Salmi - Mauri: Mauri ja mini-isoveli

Elina Wallin & Heli Laaksonen - Semmoset ja Tommoset: Tapleti arvotus

Rick Riordan - Apollon: Vaiennut oraakkeli

Turun kirjamessut 7.10.2017

Harry Potter -tapahtuma: TylyPori

Suuri lukuseikkailu

Maiju Voutilainen - Itke minulle taivas

Matt Haig - Poika nimeltä Joulu