Lukijan roolissa

Monessa blogissa on jo listattu vuoden 2018 kevään kiinnostavimmat kirjat. Itse en ole sitä vielä tehnyt ja mikäs sen parempi aika tehdä tuo lista kuin uudenvuoden aatonaatto. Joko sinä olet selannut kaikki kirjakatalogit läpi? Mitä luet ensi vuonna?
Luulin aluksi, että kirjakevät 2018 olisi hiljaisempi, mutta sitten selasin Risingshadow:n sivuja ja tajusin, että eipäs olekaan. Mutta hiton hyvä niin!
*Kustantamot ovat jutussa aakkosjärjestyksessä. Listattuna vain ne kustantamot, mistä löysin jotain kiinnostavaa.

Atena

Henriikka Rönkkönen - Bikinirajatapaus
(jatko Mielikuvituspoikaystävälle)

Satu Pihlaja - Aikaansaamisen taika

Art House

Ville Hänninen - Ruutukaappaus: Opas sarjakuvan hyödyntämiseen

Terhi Upola - Livenä ja läsnä: verkon uudet juttutyypit

Brandon Sanderson - Ylenemisen kaivo
(Usvasyntyinen 2/3)

Aula & CO

Matt Haig - Kuinka pysäyttää aika

Gummerus

Cecelia Ahern - Viallinen

Sarah J. Maas - Throne of Glass: Keskiyön kruunu

Holly Bourne - Mitä tytön täytyy tehdä
(Normaali -trilogia)

Karisto

Roosa Meriläinen & Sanna Seiko Salo - Se: Seksipuhekirja

Laura Suomela - Silmänkääntötemppu

Meredith Russo - Tyttösi sun

Maria Autio - Lohikäärmekesä

Mervi Heikkilä - Revonpuro: Aijalin saaren tarut 1

Juha-Pekka Koskinen - Mieletön museo

Petja Lähde - Surunsyömä

Like

Sylvain Neuvel - Heräilevät jumalat

Minerva

Jonna Heinonen - Tunne syöminen

Myllylahti

Sini Helminen - Veden vallassa (Väkiveriset 3)

Otava

Essi Tammimaa - Isän kädestä

Philip Pullman - Vedenpaisumus (Lyran kirjat 1)

K.K. Alongi - Pakenijat

Rick Riordan - Kuolleiden laiva (Magnus Chase 3)

Kimmo Ohtonen - Ikimaa: Soturin tie

Veera Salmi - Saari

Marawa Ibrahim - Tytön oma kirja

Nina Brochmann & Ellen Stokken Dahl - Vau, mikä vagina!

Bernadette Fisers - Pieni kirja isoon painonpudotukseen

Hannu Karttunen - Tähdet ja maailmankaikkeus

Jessica Townsend - Nevermoor: Morriganin koetukset

Adrienne Kress - Löytöretkeilijät 1: Kätketty ovi

Tammi

Ronnie Grandell - Irti itsekritiikistä: Löydä terve suhde itseesi

J.K. Rowling & Jim Kay - Harry Potter: Taikuuden historia

Nicola Yoon - Aurinko = tähti

Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Sensored reality 1 - Beta

WSOY

Zoe Sugg - Girl Online omillaan

Kristina Ohlsson - Lasilapset

Anniina Mikama - Taikuri ja taskuvaras

Anne Leinonen - Noitakirja

Laura Lähteenmäki - Yksi kevät

Cara Delevingne - Mirror mirror

Riina Mattila - Järistyksiä

Kiinnostavimmat kirjat

TOP 5

1. Rick Riordan - Kuolleiden laiva
2. Anne Leinonen - Noitakirja
3. J.K. Rowling & Jim Kay - Harry Potter: Taikuuden historia
4. Sini Helminen - Veden vallassa
5. Cecelia Ahern - Viallinen

Tässä olivat kaikki minun kevään 2018 kiinnostavimmat kirjat.
Osan näistä pyydän arvostelukappaleena kustantajilta suoraan.

Joulukylässä tapahtuu kummia. Kuka pani pippuria pipareihin? Kuka sammutti taivaalta revontulet? Miksi virus sotkee tietokoneohjelman juuri kun Joulupukki on löytämäisillään ratkaisun kiperään lahjapulmaan?

Lentokone pudottaa viimeiset lahjatoivekirjeet Joulukylään. Joukossa on kummallinen kellastuneelle paperille tehty töherrys. Allekirjoituksena on ''Vekara'', mutta mitä piirros esittää, siitä Joulupukki tonttuineen ei saa selvää. Niinpä hän pyytää jokaista mestaritonttua toteuttamaan oman näkemyksensä pienen Vekaran toivomuksesta. Aattovalmistelut edistyvät hyvää vauhtia, mutta kaikki ei sittenkään ole ihan niin kuin pitäisi. Joku tekee kiusaa Joulupukille. Miksi ihmeessä?

Lähde mukaan Mauri Kunnaksen
vauhdikkaaseen jouluseikkailuun!

Mauri Kunnaksen Joulupukki ja noitarumpu on ollut lapsesta asti oma jokajouluinen perinteeni. Olen katsonut sen jokaisena jouluaattona elokuvana joko televisiosta, dvd-levyltä tai sittemmin Netflixistä. Niin tein tänäkin jouluna. Päätin lukea lisäksi kirjan. Siihen tuli ajatus, kun kuvasin instagramiin muutaman kuvan Bibbidibobbidibook -blogin joulukalenteria. Kovin montaan kuvaan ei oma inspiraationi riittänyt. Lisäksi omaa tekemistäni vaikeutti se, että kalenterin aiheet olivat englanniksi. Luin kirjan kuitenkin joulun alla loppuun.

Kirjassa on kaikki samat asiat kuin elokuvassakin. Ja kuten elokuvassa myös kirjassa lempihahmoni oli ehdottomasti Vekara -lapinnoita.

Tarina alkaa, kun Joulupukki ja hänen pienet apulaisensa Noora ja Ville löytävät tämän piiroksen kirjesäkin pohjalta. He päättävät aikansa pähkäiltyä lähteä kiertämään Korvatunturin työpajoja. Jos vaikka joku mestaritonttu tajuaisi piiroksen merkityksen. Kaikilta mestaritontuilta löytyykin oma ehdotus , mutta mikään niistä ei tunnu oikealta. Samalla Joulupukille alkaa tapahtua kummallisia onnettomuuksia, jotka sairastuttavat hänet. Kuka vainoaa Joulupukkia ja miten joulun käy karvalakin sairastaessa? Ja kenties tärkeimpänä, mitä Vekaran piirros tarkoittaa.

Kirjan kuvat ovat mahtavia ja niissä on paljon pieniä yksityiskohtia. Niihin on todella jaksettu nähdä vaivaa, mikä on tyypillistä Kunnaksen kirjoille. Kuvia tulee selattua monta kertaa kirjan lukemisen jälkeenkin. Melkein jokaisesta kirjan kuvasta saisi hienon joulukortin ja muutamasta on taidettu tietääkseni sellaisia tehdäkin. Kirjan tarina on jännittävä ja hauska sekä hyvin jouluinen ja sopii luettavaksi joulua odotellessa tai heti joulun jälkeen. Tarina sopii kaikille vauvasta vaariin, ja vaikka sen olisi lukenut jo aiemmin, se pitää silti hyvin otteessaan ja jaksaa viihdyttää vuodesta toiseen ollen aina yhtä hauska ja unohtumaton. Vekaran sadatukset ovat unohtumattomia.
Aivan kirjan alussa on paljon tietoa kirjan olennaisimmista hahmoista, mikä tuo tarinaan tiettyä syvyyttä ja hahmot tulevat näin tutuiksi lukijallekin paremmin. Mielestäni tämä oli hauska yksityiskohta. Lopusta löytyvät vielä shamaanin tiedot. Kirjan alussa on myös Korvatunturin kartta.
Suosittelen kirjaa luettavaksi jokaiselle jouluihmiselle, sillä vaikka et lukisi kirjoja muuten, lupaan, että tämän luet kunhan aloitat. Kirjaa ei meinaan voi laskea käsistään ennen kuin sen on lukenut loppuun asti.
Ohessa vielä pieni pätkä elokuvasta.*

Teos: Joulupukki ja noitarumpu
Kirjailija: Mauri Kunnas
Kuvat: Mauri ja Tarja Kunnas
Sivuja: 51
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: Kirjastolaina
Suosittelenko, kenelle: Kaikille vauvasta vaariin
Arvosana: 5

''Vanamon joutuminen vieraan rosvojoukon kynsiin

oli kyllä ihan täysin minun vikani.''

Vilja Vainisto ja Rosvolat ovat päässeet kaikkien aikojen rosvousoppaan jäljille - mutta niin ovat muutkin rosvosuvut!
Helmeri Kvistin yli sata vuotta vanhassa oppaassa on rosvovaltiaan viisaus ja voima, ja tietenkin kaikki haluavat saada sen käsiinsä.
Mutta Helmeri Kvist on tehnyt parhaansa, että oppaan pystyy löytämään vain todellinen mestari. Vilja tarvitsee rutkasti rohkeutta ja nokkeluutta selvitäkseen vaativasta aarteenetsinnästä ja hurjasta rosvohipasta. Ja viimeistään silloin, kun muut rosvosuvut uhkaavat Viljan perhettä, alkaa hommasta olla leikki kaukana.

Hieman takkuilevaksi muuttuneen Tyttö joka pelasti Joulun -kirjan lukeminen oli pakko keskeyttää. Jotenkin ei vaan tunnu luontevalta lukea joulukirjoja nyt, kun joulu on jo virallisesti minunkin mielestäni ohi. Meillä kotona on aina ollut se tapa, että vasta Nuutinpäivä lopettaa joulun.
Oli pakko aloittaa lukemaan jotain muuta kuin joulukirjaa, ja onneksi olin aiemmin ostanut e-kirjojen lukulaitteelle kaikki Siri KolunMe Rosvolat -sarjan ilmestyneet osat. Kuulemma uusiakin on vielä tulossa, mikä on ainakin minulle ihan mahtava uutinen, koska olen aivan rakastunut Rosvoloihin..

Henkilöt kirjassa ovat samat vanhat tutut: Vilja Vainisto ja Rosvolan perhe. He ovat päässeet varsinaisen aarteen, kaikkien aikojen rosvousoppaan jäljille. Mutta eivätpä ole ainoita - muutkin rosvoperheet etsivät tätä aarretta. Helmeri Kvist on tehnyt kuitenkin selväksi, että Vilja on ainoa, joka rosvo-oppaan voi löytää. Vilja alkaa saada vihjeitä jopa uniinsa. Mutta onko Vilja valmis siihen seikkailuun, mitä rosvo-oppaan etsiminen on? Ja siihen, että jopa hänen perheensä sotketaan tähän seikkailuun?

En odottanut varsinaisesti mitään hirveän kepeää tältä kirjalta, koska viimeksi Vilja tosiaan sattumalta löysi palkintonsa sisältä kirjeen ja tiesin, että edessä olisi seikkailu. En lue dekkareita, joten en osaa verrata kirjaa niihin, mutta pidin siitä, että toimintaa ja käänteitä kirjassa riitti paljon ja myös osa muista rosvoista tuli tutummiksi. Jännitin seikkailun etenemistä yhdessä Viljan ja Rosvoloiden kanssa. Täytyy se todeta yhä suurenevaa kunnioitusta tuntien; Siri Kolu todella osaa kirjoittaa!

Jos olet aikuinen etkä ole lukenut Rosvoloita, koska ne on luokiteltu lastenkirjallisuuteen, niin häpeä! Kirjat ovat todellakin kaikenikäisille suunnattuja ja loistavasti kirjoitettuja ja jännittäviäkin seikkailukertomuksia. Kolu on onnistunut Rosvoloiden luomisessa täydellisesti. Kirjoja lukiessa ei voi kuin hymyillä, ne todella viihdyttävät ja vievät mukanaan. Ja minä henkilökohtaisesti ehdottomana herkkusuuna rakastan sitä, miten näissä kirjoissa on mukana välillä jokin herkku- tai ruokaohje.
Minä näen mielessäni Hurja-Kaarlona (Rosvoloiden isä) aina lukiessani porilaisnäyttelijä Teemu Niemelän, joka veti Hurja-Kaarlon roolin mielestäni loistavasti.En voi tietenkään paljastaa mitään, mutta sanonpa vain: tämän kirjan myötä sarja ei kun vaan paranee. Olen lukenut sarjan seuraavankin osan, ja pidin siitä kovasti. Jos sinä vasta aloittelet matkaasi Rosvoloiden kanssa, aloita ensimmäisestä kirjasta ja lue sarja järjestyksessä. Lupaan, että ensimmäisen jälkeen luet kaikki muutkin sarjan kirjat.
Suosittelen kirjoja kaikille herkkusuisille, seikkailunhaluisille ihmisille iästä riippumatta.

Teos: Me Rosvolat & Iso-Hemmin arkku
Kirjailija: Siri Kolu
Sivuja: 173 (e-kirja)
Kustantanut: Otava
e-kirjan julkaisuvuosi: 2012
Mistä minulle: ostettu Elisan kirjapalvelusta
Suosittelenko, kenelle: Kaikille makeannälkäisille
Arvosana: 5

Tieto uudesta rosvosuvusta kohauttaa koko maantierosvomaailmaa.

Vilja Vainiston ja hänen perheensä elämä muuttuu hetkessä, kun heidän sukunsa paljastuu rosvovaltias Helmeri Kvistin jälkeläisiksi. Viljan ei enää tarvitse salailla yhteydenpitoa Rosvoloihin, Vanamo-sisko alkaa treenata huippumuodikkaaksi ja pelottavaksi superrosvoksi, ja isä-Vainistolle tulee identtiteettikriisi.

Vilja ja Rosvolat vierailevat kaikkien muiden rosvosukujen luona, jotta he saisivat selvitettyä kunkin suvun ''vaakunatavun''. Tavujen avulla he uskovat pääsevänsä käsiksi Helmeri Kvistin kätkemään rosvousoppaaseen. Vierailulla sattuu monta yllättävää ja kiperääkin tilannetta, ja Vilja oppii paljon uutta rosvoista ja rosvouksesta, ja ennen muuta neuvottelemisen taidosta.

Rosvolat ja rosvoelämä lähestyy koko ajan enemmän Viljan elämää. On paljastunut, että Vainiston perhe kuuluukin legendaariseen rosvosukuun, ja Vilja siis on aivan oikea maantierosvo! Hurjan jännää. Jännää on sekin, että näin ollen myös Viljan perhe on rosvosakkia. Ja ennenkaikkea Viljan sisko Vanamo, joka tahtoo mukaan rosvokuvioihin.
Rosvovaltias Iso-Hemmi on suojannut kultaakin kallimman rosvousoppaansa todella hyvin. Nyt Viljan ja Rosvoloiden täytyy ratkaista salaperäinen koodi, jotta he saisivat alkuperäisen rosvousoppaan käsiinsä. Koodia varten heidän täytyy olla salamyhkäisiä - he tarvitsevat jokaiselta rosvosuvulta heidän vaakunatavunsa.

Siri Kolu ei ole minua vielä kertaakaan pettänyt, eikä tehnyt sitä nytkään. Rosvolat ovat todella viihdyttäviä ja nopealukuisia kirjoja. Heidän seurassaan ei tule koskaan tylsää ja lähes poikkeuksetta jokainen sarjan kirja maistuu vahvasti makealta - niin myös vaakunaväijykin. Me Rosvolat on siitä hyvä kirja, että vaikka olisi vähän kurjalla tuulella, eikä mikään huvittaisi, niin näistä kirjoista saa aina hyvän mielen ja hymyn huullle.

Vaakunaväijyn aikana muiden rosvosukujen lisäksi tavataan myös eräs uusi tuttavuus, joka iskee silmänsä Kaija Rosvolaan. Kuka hän on? Sen saat selville vain lukemalla. Kirjan aikana opin sietämään jopa Viljan ärsyttävän diivaluonteista ja hyvin muotitietoista Vanamoa, joka löysi oman rosvopersoonansa. Hetkittäin kaiken sen muotitietouden alta löytyy ihan kunnon rosvoasennetta! Vaakunaväijy tuo siis aivan uutta Rosvolat kirjoihin, kun Vainiston perhekin rupeaa rosvohommiin.

Olen aivan korviani myöden rakastunut Me Rosvolat -sarjaan ja sen värikkäisiin hahmoihin. Tässä kirjassa ääneen pääsivät myös muut rosvosuvut, joista yhdellä on Viljalle aika kammottava ehdotus. Mikähän se mahtaa olla?
Hahmoista erityisesti Kauhu-Kiidon Markus on varastanut sydämeni täysin. Myös Rosvolan perheelle kuuluu siitä oma osansa.

Hieman olen välillä itsekin hämmästellyt sitä, miten nopeasti olen Rosvolat lukenut. Tällä hetkellä luen Karkkikumousta, joka on viimeinen tähän asti ilmestynyt Rosvolat kirja. Onneksi sarjalle on luvassa jatkoa, mutta vasta syksyllä. Pitkä kevät ja kesä edessä. Toivon todella, että Porin kaupunginteatteri ottaisi Rosvoloiden seuraavan osan jo työnalle. En malttaisi millään odottaa!

Jos sinulta on jostain syystä mennyt Rosvolat ohi, korjaa se virhe ja äkkiä!
Rosvolat sopivat kaikille vauvasta vaariin.

Teos: Me Rosvolat ja vaakunaväijy
Kirjailija: Siri Kolu
e-kirjan julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 149
Kustantanut: Otava
Mistä minulle: Ostettu, Elisa Kirjasta
Suosittelenko, kenelle: Kaikille Kolun faneille
Arvosana: 5

Viime vuonna osallistuin aika moneen lukuhaasteeseen, mutten jaksanut loppujen lopuksi suorittaa yhtäkään ja sekös harmittaa! Jospa tänä vuonna riittäisi oma jaksaminenkin paremmin, vaikka työttömänä olenkin. En ota viime vuodesta viisastuneena montaa haastetta työnalle. Tähän mennessä olen ilmoittautunut mukaan kahteen haasteeseen.

Hyllynlämmittäjä 2018

Tähän haasteeseen lähdin mukaan, koska hyllyssäni on paljon lukemista odottavia kirjoja, joista osaa lukee äitini. Luen kyllä itsekin kaikki. Haasteessa ideana on lukea 12 kirjaa vuoden aikana, joita ei vaan ole tullut luettua vielä, vaikka ajatuksena olisi ollutkin. Kuva on instagramista, joten anteeksi sen mahdollinen sumeus,

Lukupinossani ovat nämä 12 kirjaa:

1. Sini Helminen - Kiven sisässä
2. Matt Haig - Tyttö joka pelasti Joulun
3. Anne Leinonen - Kirjanoita
4. Marja-Leena Tiainen - Viestejä koomasta
5. Jenni Pääskysaari - Elämän A ja Ö
6. Veronica Rossi - Paljaan taivaan alla

7. Veronica Rossi - Halki ikiyön
8. Veronica Rossi - Yhä sininen taivas
9. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi
10. Mikko Oikkonen & Sari Luhtanen - Nymfit: Astarten solmu
11. Serena Valentino - Noidan peili (Pahan Kuningattaren tarina, Prinsessa ja Pahikset #1)
12. Henrika Andersson - Sirpale sielua

Lupaan itselleni, että yritän lukea hyllynlämmittäjä-kirjoista ainakin puolet.

YA-lukuhaaste

Sivujen välissä -blogin Hanna suunnitteli jo viime vuonna järjestävänsä YA-lukuhaasteen, josta minä innostuin heti. Haaste toteutetaan heti helmikuun ensimmäisestä päivästä lähtien. Minä luen enimmäkseen YA-kirjallisuutta, joten lukupinostani pitäisi löytyä haastekohtiin luettavaa hyvin.

Lue tarkemmat ohjeet Hannan blogista ja osallistu sinäkin!

Haastekohdat:

Kääntyykö maantierosvouksen historiassa uusi sivu?

Viljan ''rosvokummitäti'' ja kirjailija Kaija Rosvola on menossa naimisiin. Häät antikvariaatinpitäjä Hanneksen kanssa on tarkoitus viettää Lapissa, tunturin laella. Samaan yhteyteen Rosvolat sopivat myös tapaamisen Tunturin Turman -rosvojoukon kanssa. Turman hallussa on vielä yksi kaivattu vaakunatavu, jota tarvitaan Rosvousoppaan avaamiseen. Mutta kaikki ei menekään ihan suunnitelmien mukaan: kun Turman tavu on viimein käsissä, Hurmalat tulevat ja pistävät kaiken sekaisin. Hele joutuu Hurmaloiden panttivangiksi, ja Vilja purkaa koodia kovan paineen alla. Kaiken kukkuraksi häihin saapuu melkoinen määrä kutsumattomia vieraita, nälkäisiä ja kovaäänisiä rosvoja...
Vihdoin oppaan nelinkertainen suojaus alkaa avautua ja Vilja voi kertoa rosvoille Iso-Hemmin, hänen isoisänsä isoisän, suuren rosvopäällikön, oppaaseensa kätkemän viisauden. Alkaa kokonaan uusi aika maantierosvouksen historiassa.

Tässä jo viidennessä Me Rosvolat kirjassa Viljan rosvokummitäti Kaija on menossa naimisiin, ja häät pidetään Lapissa. Häiden järjestämisessä on touhua ja tohinaa, mutta lisää pukkaa: Vilja ja rosvokumppanit jahtaavat viimeistä puuttuvaa vaakunatavua, jota tarvitaan vaakunakoodin purkamiseen ja Iso-Hemmin rosvousoppaan kokoamiseen. Muut rosvosuvut tekevät kaikkensa sekoittaakseen pakan, ja kaapatakseen lopulta vallan...
Me Rosvolat on kirjasarja, jonka kirjat täytyy lukea järjestyksessä jos haluaa pysyä juonessa mukana ja tietää, missä mennään. Itse näin teinkin, ja siksi olen pysynyt hyvin sarjan tapahtumien mukana. Ryöväriliiton keskeinen teema on Kaija Rosvolan ja antikvariaatinpitäjä Hanneksen häät, mutta niidenkään aikana ei vältytä rosvomaiselta toiminnalta ja vaaroilta.

Kirja oli mielenkiintoinen lukea sillä Vanamo pääsi käyttämään muotitietouttaan ihan huolella ja häissä näkyy myös hänen fani-intoilunsa Kaijan kirjailijaminän, Hertta Säteen, kirjoja kohtaan. Viljalla on paineita saada koodi purettua ja pelastettua Hele ennen vihkimistä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on siis riittämiin! Kolun kirjasarja Me Rosvolat alkaa olla Suomessa yhtä tunnettu kuin vaikkapa Risto Räppääjä ja Ella-sarja. Onpa sarja nähty myös valkokankaalla sekä televisiossa Me Rosvolat -elokuvan voimin.Siri Kolu on osoittanut kirjailijanlahjansa jo Me Rosvolat -sarjan neljässä aiemmassa osassa, eikä tuoreinkaan osa tuota pettymystä. Humoristisen juonen lisäksi kirjaan mahtuu myös rosvoreseptejä ja Viljan omia muistiinpanoja.

Teos: Me Rosvolat ja ryöväriliitto
Kirjailija: Siri Kolu
e-kirjan sivumäärä: 168
e-kirjan julkaisuvuosi: 2014
Kustantanut: Otava
Mistä minulle: ostettu, Elisa Kirja
Suosittelenko, kenelle: Sinulle joka olet lukenut sarjan edellisetkin osat!
Arvosana: 5

Karkinsyömisen ihanuus on mennyttä!

Mahtava makeispohatta yrittää vallata herkkujen maailmanmarkkinat katalin keinoin. Kallen uusi luokkakaveri Julius on kaikkien kadehtima upporikkaan makeistehtailijan poika. Mutta Juliuksella on ongelma. Hän pyytää Viljan ja Helen johtaman Pikipiraatit-rosvojoukon apua, sillä hänelle on selvinnyt, että makeisimperiumi käyttää katalia keinoja.

Pikipiraattien ensimmäinen tehtävä vaatii äärimmäistä nokkeluutta ja rohkeutta. Nuoret käynnistävät operaatio Karkkimyrskyn, jotta lasten valinnanvapaus ja karkinsyömisen ihanuus saadaan säilytettyä.

Karkkikumous jatkaa Me Rosvolat -sarjan tarinaa, mutta hieman eri tavalla. Siinä missä sarjan ensimmäisessä viidessä osassa Vilja oli mukana Rosvolat perheen seikkailuissa, nyt mennään Pikipiraattien matkassa. Pikipiraatit on Hele Rosvolan oma rosvojoukko, jonka mukaan Viljakin päätyy. He saavat ensimmäisen keikan, kun Kallen uusi luokkatoveri Julius kaipaa apua. Hän on kaikkien kadehtima rikkaan makeistehtailijan poika, mutta kukaan ei tiedä mitä hänen isänsä oikein touhuaa. Juliuksen isä tahtoo ottaa haltuunsa kaikki maailman makeismarkkinat, mutta hänen keinonsa ovat kavalat. Ja hänet pitää pysäyttää. Tässä astuvat mukaan Pikipiraatit.
Luen muutenkin enimmäkseen lasten- ja nuortenkirjallisuutta, mutta Rosvolat ovat hyvä muistutus siitä, miksi rakastan juuri sitä kaunokirjallisuuden alalajia. Karkkikumous on Siri Kolua parhaimmillaan - siinä on vauhtia ja vimmaa, mutta taustalla kuitenkin oikeudenmukaisuus sekä tärkeä ajatus, joka ei kuitenkaan työnny sieltä liian selvänä esiin. Aikuinen lukija sen varmasti sieltä näkee ja ymmärtää, mutta lapsi ei kuitenkaan koe Karkkikumousta saarnaavana - Siri Kolu tietää miten kirjoittaa lapsille.
Karkkikumoukseen mahtuu kuitenkin myös huumoria mukaan, ja myös aikuinen saa nauraa kirjaa lukiessa tai ainakin vähintään hymy nousee kasvoille. Minäkin hymyilin tai nauroin moneen kertaan kirjaa lukiessani, mikä on yksi onnistuneesti ja taitavasti kirjoitetusta kirjasta. Esimerkiksi Hurja-Kaarlolle ja hänen sanailulleen ei voi olla nauramatta, varsinkaan kun tiedätte jo, kenet minä näen mielessäni aina Hurja-Kaarlona. On Siri Kolun luomassa hahmogalleriassa muitakin hienoja hahmoja, olen kovin kiintynyt nuorista niin Viljaan kuin Heleenkin. Vanhemmista rosvojoukoista sydämeni Hurja Kaarlon lisäksi on vienyt Kaija, Viljan rosvokummitäti joka on kirjailija. Karkkikumouksessa Kaijankin elämään kuuluu jotain Suurta. Myös Kauhu-Kiidon Markus on varastanut sydämeni täydellisesti.
Mielestäni hyvän kirjan perusosat ovat seikkailu, huumori ja pieni romantiikka. Romantiikkaa Rosvoloissa ei erityisemmin ole, mutta ei tarvitse ollakaan.
Sen verran, mitä olen Koluun kirjojen kautta tutustunut, niin koskaan hänen kirjojaan lukiessa ei olisi tarvinnut pelätä kirjan alkavan jotenkin vaimeasti. Toimintaa riittää! Vauhtia on alusta saakka, mutta tällä kertaa vauhti ja juoni kasvavat niin hurjassa määrin loppua kohti, että huh. Karkkikumouksen loppuhuipennus onkin niin mahtava että se tekee suuret odotukset Me Rosvolat -sarjan seuraavaa osaa kohtaan. Jään jännityksellä odottamaan, mitä Kolu keksii seuraavaksi Rosvoloiden päänmenoksi!
Onneksi siihen saadaan vastaus jo tänä syksynä!Me Rosvolat on sarja josta saa parhaimman ilon kun tuntee koko tarinan, eli on lukenut jokaisen osan ensimmäisestä saakka. Siri Kolu naurattaa monen ikäisiä lapsia - ja kyllä näiden kirjojen parissa viihtyy myös aikuisempikin lukija!

Teos: Me Rosvolat ja Karkkikumous
Kirjailija: Siri Kolu
e-kirjan julkaisuvuosi: 2016
e-kirjan sivumäärä: 112
Mistä minulle: ostettu, Elisa Kirja
Suosittelenko, kenelle: Rosvoloiden faneille to-DEL-lakin!
Arvosana: 5

Oletko ihan päällikkö ja spessu tyyppi?
Ovatko verkostoitumistilaisuudet ihania mahdollisuuksia edistää uraasi?
Onko aikuisuus jännittävä haaste, johon koet olevasi hyvin valmistautunut?

Tämä kirja ei ole sinua varten.

Tämä kirja on meille muille. Oheisissa sarjakuvissa tuhlataan koko kaunis viikonloppu pyörimällä netissä, tuskaillaan komistuksen kanssa käsikkäin kulkemisen sietämättömiä vaikeuksia, haaveillaan päivät pitkät hetkestä, jolloin pääsee kotiin jatkamaan pyjamahengailua, ja aprikoidaaan, milloinkohan se paljon puhuttu aikuisuus mahtaa alkaa. Tiedossa on siis tunnontarkkaa dokumentointia nuoren aikuisen elämään liittyvistä kauhuista ja kiusallisista tilanteista.

Ensimmäistä kertaa elämässäni luin sarjakuvia. Jos nyt ihan suoraan sanon, niin pidin sarjakuvia täysin ajanhukkana ennen kuin tästä kirjasta kiinnostuin, koska tätä ennen olin sarjakuvia lukenut vain päivittäin ilmestyvästä sanomalehdestä ja niitäkin vain satunnaisesti, kun lehden lukeminen sattui kiinnostamaan. Jännää. Olen aina lukenut kirjoja, mutten juurikaan lehteä, koska luen uutiset yleensä netistä käsin. Joskus on kuitenkin kiva lukea lehteä. Pitäisi ehkä ottaa tavaksi hieman useammin kuin muutaman kerran vuodessa.
Jatkossa aion ehkä lukea muitakin sarjakuvia, mm. Tove Janssonin muumeja ja Karvista näin ainakin alkuun.

Sarah Andersenin sarjakuva-albumissa Aikuisuus on myytti seikkailee aikuisuuden olemusta ja sen velvoitteita pohdiskeleva mustatukkainen tyttö, joka on monelle tuttu netissä ilmestyneiden sarjakuvien perusteella. Nuorille naisille (ja miksei muillekin) vahvasti samaistuttavat sarjakuvat ovat keränneet maailmalla paljon suosiota. Sarjakuvat ovat lyhyitä muutaman ruudun kokonaisuuksia, joissa ihmetellään, milloin se kuuluisa aikuisuus oikein alkaa. Niissä kerrotaan hauskasti ja oivaltavasti parikymppisten elämää hallitsevista kysymyksistä ja pulmatilanteista. Sarjakuva-albumin päähenkilö on sosiaaliset tilanteet hankalina kokeva ja laiskuuteen taipuva tyyppi, joka viettäisi päivän mieluummin mukavasti sängn pohjalla, kun nousisi ja lähtisi ulos tapaamaan ihmisiä, tekee suursiivouksen juuri silloin, kun pitäisi kirjoittaa essee ja hermostuu maleksijoista, jotka laahustavat hitaasti hänen edellään silloin, kun hänen pitäisi kiirehtiä. Kuulostaako tutulta? Aikuisuus on myytti pohtii introverttiyttä ja sosiaalisten tilanteiden sekä suhteiden hankaluuksia mutta myös parisuhdetta söpöilyineen ja rakastumisen tunteineen. Paljon tilaa saavat myös pukeutumiseen ja ulkonäköön liittyvien normien piikittely sekä vaateongelmien ruotiminen. Kirjan sivuilla podetaan myös taiteilijan tuskaa, nautitaan hyvistä kirjoista aamunsarastukseen asti ja pilataan itsetunto epäonnistuneilla selfieillä.

Täytän helmikuun 9.päivä kaksikymmentäkaksi vuotta ja täytyy sanoa, että tämä kirja todellakin osui ja upposi. Sarjakuvat ovat osittain kuin suoraan minun elämästäni ja tarjoavat paljon eri samaistumismahdollisuuksia. Varmasti moni muukin aikuisuuden kynnyksellä elävä nuoriaikuinen osaa tähän kirjaan samaistua. Sarjakuvat ovat enimmäkseen hauskoja, mutta mukaan mahtuu myös muutama ei-niin-naurattava juttu, mikä on mielestäni vain hyvä asia.

Luonteestani löytyy sekä introvertti että ekstrovertti puoli, joista ehkä ensin mainittu on hieman vahvempi, vaikka varsin sosiaalinen olenkin. En kuitenkaan aina viihdy ihmisten seurassa, joskus on hyvä ottaa aikaa myös itselle. Tosin näin työttömänä sitä kuuluisaa omaa aikaa on ihan liikaa! :D

Löysin kirjasta muutaman omaan ajatusmaailmaani täydellisesti sopivan sarjakuvan. Toinen niistä on yllä olevassa kuvassa. Ja toinen käsitteli lasten hankintaa ja sitä, ettei niitä välttämättä ikinä halua. Sain nauraa monta kertaa lukiessani, mikä kertoo jo paljon siitä, mitä pidin kirjasta!

Sarah’s Scribbles -sarjakuvat ilmestyivät alun perin netissä ja Andersen aloitti sarjakuviensa julkaisemisen ensin sosiaalisessa medissa. Pääset seuraamaan sarjakuvia mm. täällä ja täällä.

Teos: Aikuisuus on myytti
Kirjailija: Sarah Andersen
Suomentanut: Aura Nurmi
Sivuja: 109
Kustantaja: Sammakko
Mistä minulle: Ostettu kustantajan verkkokaupasta
Suosittelenko, kenelle: Kaikille sarjakuvista pitäville, eritoten nuorilleaikuisille
Arvosana: 5

Nörttipoika Pekon tuttu ja turvallinen maailma muuttuu äkillisesti mummon kuollessa. Jo ennen hautajaisia perhe muuttaa maalta mummon vanhaan asuntoon Helsingin Kallioon. Taakse jäävät vanhat kaverit, edessä on uusi koulu ja uusi kotikaupunki, joka tuntuu oudolla tavalla tutulta. Eräänä iltana oven taakse pöllähtää vielä kummallinen naapuri, jonka hunnutetuilta kasvoilta pilkistää kiehtovat silmät.
Koulussa Pekko tapaa erikoisen Tuulian, joka kiskoo hänet irti Minecraftin syövereistä keskelle todellista, hengenvaarallista peliä. Pekko joutuu huomaamaan kantavansa sisällään salaisuutta, josta moni on valmis maksamaan viattomien verellä.

Kiven sisässä on itsenäinen jatko-osa teokselle Kaarnan kätkössä. Se jatkaa reaalifantasiasarjaa Väkiveriset, jossa kotimainen mytologia tunkeutuu elävänä ja kihelmöivänä nuorten arkeen.

Sini Helmisen Väkiveriset-sarjan jokaisessa osassa on eri päähenkilö, mutta ainakin kahdessa ensimmäisessä on ollut yksi yhteinen sivuhahmo. Kaarnan kätkössä kertoi metsänneito Pinjasta, toisen osan päätähtenä tapaa 15-vuotiaan Pekko-nimisen nörttipojan, joka myöskin löytää oman salatun historiansa. Hänkin kuuluu Väkeen, eli maan, veden, metsän ja vuoren myyttiseen kansaan.
Pekko on maalta kaupunkiin, kuolleen mummonsa asuntoon muuttava poika, joka hämmästyksekseen muistaa kaupungissa paikkoja ja makuja, joista hänellä ei pitäisi olla mitään muistikuvia. Hänelle paljastuu salaisuus omasta alkuperästään ja olemuksestaan, joka sarjalle ominaiseen tapaan on ammennettu osin suomalaisesta mytologiasta. Myös mummon kuolemaan liittyy jotain hämärää, jota poika selvittelee erikoislaatuisen Tuulian kanssa. Pekko löytää itsestään hyvin erikoisia kykyjä.

"Mikä edes on vuorelainen? Ei niistä ole juttua elokuvissa tai sarjakuvissa,

toisin kuin vampyyreistä ja merenneidoista ja supersankareista."

Kuva: Pixabay

Kirjassa tutuksi tulee myös videopeli Minecraft, joka ainakin minulle, tuskin koskaan videopelejä pelanneelle, on täysin vieras ja oma maailmansa. Minua eivät videopelit koskaan ole puoleensa vetäneet kunnolla, mutta minusta on silti jollain lailla hienoa, että monet niitä pelaavat kunhan se ei etene riippuvuudeksi asti. Oli kuitenkin mielenkiintoista saada Minesta edes pieni pintaraapaisu tietoa. Ehkä tutustun siihen enemmänkin. Varmasti niille nuorille, jotka tuntevat Minen maailman, kirja tarjoaa enemmänkin samaistumispintaa.

Kiven sisässä toimii mainiosti itsenäisenä teoksena, ainoa viite edelliseen osaan Kaarnan kätkössä on sinipiika Tuulia, joka ilmestyy samaan tapaan mystisesti Pekon elämään kuin aiemman osan Pinjan elämään. Tuulia on kevyt ja hentoinen tuulahdus Pekon elämässä, hiukan ihastunut poikaan, mutta poika ei saa mielestään samassa talossa asuvaa, hassusti puhuvaa muslimityttö Gwiniä. Vai onko Gwin sittenkään muslimi, vai onko hänen hunnuttautumisellaan jokin muu merkitys?
Kuten kirjan nimi vihjaa, Pekon suvulle kivellä on hyvin tärkeä merkitys, ihan kuten Tuulialle ja Pinjalle puut ja metsä sarjan aiemmassa osassa. Pekon sukunimi Stenvall ei ole sattumaa, ja hän saa huomata, kuinka hienoja kivestä tehtyjä luomuksia ja asumuksia hänen sukulaisensa ovat pystyneet muovaamaan. Silti mieleeni jäi muutama kysymys, joihin en saanut vastausta: Keitä tai mitä Vuorelaiset oikeastaan ovat? Entä mitä tapahtuu Gwinin ja Pekon suhteelle?

"Mä en halua olla enää pimennossa. Mä haluan tietää kaiken. Mä haluan muistaa." (s. 127)

Kiven sisässä jatkaa mielenkiintoisella tavalla Väkiveriset-sarjaa. Kirjaa voisi suositella mainiosti myös vähemmän lukeville pojille. Graafikko-kollegani Karin Niemen tekemä kirjan kansi on edellisen tapaan todella hyvin onnistunut. Ihailen Karinin kädenjälkeä kerta toisensa jälkeen. Karin on kuvittanut myös muun muassa Elina PitkäkankaanKuura -trilogian.

Teos: Väkiveriset 2 - Kiven sisässä
Kirjailija: Sini Helminen
Kirjan kansi: Karin Niemi
Sivumäärä: 231
Kustantaja: Myllylahti
Mistä minulle: Arvostelukappale
Suosittelenko, kenelle: Kaikille kotimaisen fantasian ystäville, kirja sopii myös pojille.
Arvosana: 4

Pikku prinssi asuu kirjan alussa tähdellä B612, jolla on kolme tulivuorta, joista yksi on jo sammunut, mutta Pikku prinssi pitää siitäkin hyvää huolta, sillä "ikinä ei voi tietää". Pikku prinssin seurana asteroidilla asuu myös kaunis ruusu. Pikku prinssi kuitenkin tuntee olevansa yksinäinen, ja lähtee asteroidiltaan. Kirjailija uskoo, että Pikku prinssi käytti apunaan muuttolintuja.

Pikku prinssi vierailee kuudella muulla tähdellä ja tapaa näiden asukkaita, ennen kuin saapuu Maahan. Ensimmäinen hahmo, johon Pikku prinssi tutustuu Maassa on käärme. Myöhemmin hän tapaa aavikkoketun, jonka suusta kuullaan kirjan tärkeimpiä lauseita: "Tulet vastuulliseksi siitä, mitä olet kesyttänyt" ja "Se on aika, jonka olet ruusuun käyttänyt, joka tekee siitä ruususta niin tärkeän". Maassa Pikku prinssi tapaa myös kirjan kertojan, kirjailijan itsensä, joka on juuttunut Saharan autiomaahan lentokoneensa hajottua.

Pikku Prinssi on varmasti yksi tunnetuimmista ja käännetyimmistä kirjoista, ja se on saavuttanut jo klassikon maineen, joten luulen, ettei kirjaa tarvitse esitellä sen enempää. Monen muun bloggaajan tapaan minä en ollut tutustunut Pikku Prinssiin lapsena vaan vasta aikuisiällä. Monet kirjan pointit saattavat mennä lapsilta ohi, mutta aikuinen osaa ne kirjasta poimia. Alla olevan lainauksen tunnistavat varmasti kaikki, vaikkei Pikku prinssi olisikaan tuttu teos:

Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä. (s. 72)

Suurin osa ihmisistä varmaan tietää perustarinan: Pikku prinssi asuu asteroidilla B 612 (tai sellaisen nimen sille antoi eräs turkkilainen tähtitieteilijä). Koti on hyvin pieni, mutta se ei prinssiä haittaa, sllä hän pystyy katsomaan auringon laskun uudelleen vain siirtämällä tuoliaan hiukan. Asteroidilla on kaksi polvenkoirkuista, toimivaa tulivuorta ja yksi sammunut. Prinssi nuohoaa ne kerran viikossa. Muutoinkin prinssin arki kuluu tavanomaisten askareiden parissa kuten baobab puiden taimia kitkien ja puhumalla hänen ainutlaatuiselle kukalleen.

Ihminen ei ole koskaan tyytyväinen siellä, missä hän on. (s. 74)

Tutustuessaan naapureihinsa prinssi paljastaa monia ihmisyyden ongelmakohtia: hän tapaa monia lapsuutensa kadottaneita, turhamaisia ihmisiä ja mm. juopon, liikemiehen (joka väittää omistavansa kaikki tähdet) sekä katulampun sytyttäjän, joka tahtoisi vain nukkua. Satu, joka on säilynyt hyvinkin tuoreena ja ajattomana.

Isot ihmiset ovat kerta kaikkiaan omituisia. (s. 49)

Tarinan kertoja on mies (kirjailija itse), jonka lentokoneeseen tulee vika ja hänen täytyi laskeutua aavikolle. Prinssi löytää miehen ja pyytää tätä piirtämään lampaan, ja kun hän kysyy jotakin, ei hän ole tyytyväinen ennen kuin hänelle vastataan. Tässä vaiheessa prinssi on ollut Maassa jo vuoden.

Kuten olin kuullutkin, loppu on surullinen, mutta minä rakastuin Pikku Prinssiin ikihyviksi. Pikku Prinssi on satu, joka kertoo vertauksien avulla ihmisen onnen tavoittelusta. Kirja sisältää paljon kauniita ajatuksia ja opetuksia ja se on ennen kaikkea todella nopealukuinen, mutta vaatii lukijaltaan hieman ajattelukykyä. Jos tämän lukee hetkessä miettimättä yhtään, ei oivalla tarinaa kunnolla.
Parhaiten mieleeni jäivät hatunnäköinen, norsun niellyt boa ja hellyttävä kettu, jolle mies oli piirtänyt liian pitkät korvat.
Suosittelen Pikku prinssiä lämpimästi kaikille, jotka ovat epäröineet tarttua tähän aikaisemmin - myös klassikkokammoisille. Kyllä tämä on asemansa ansainnut.

Teos: Pikku Prinssi
Kirjailija: Antoine de Saint-Exupéry
Sivumäärä: 95
Kustantaja: WSOY
Mistä minulle: Ostettu
Suosittelenko, kenelle: Ihan kaikille, vauvasta vaariin sukupuoleen katsomatta
Arvosana: 5

Vanha blogini, joka kyllä kantoi samaa nimeä kuin tämäkin, tuli tänään tiensä päähän, kun päätin poistaa sen ja aloittaa täysin alusta. Blogin poistaminen ei todellakaan ollut helppo ratkaisu, koska olin kirjoittanut sitä jo useamman vuoden, mutta radikaalius oli täysin tarpeen, sillä en toiminut oikein. En ala selittää sen paremmin blogin poistamisen syitä. Niitä kuitenkin oli useampia ja täytyy sanoa, että tuntuu vapauttavalta, kun voi aloittaa täysin puhtaalta pöydältä. Vain muutaman postauksen lopullinen katoaminen hieman harmittaa, mutta uskon pystyväni kirjoittamaan ne uudestaankin, vaikka en täysin muista jokaista kohtaa. Myöskään kustantamoiden kirjakatalogien läpi käyminen uudestaan ei ole minulle ongelma, vaikka onhan siinä duunia. Teen blogia nyt aivan uudella otteella ja innolla, mutta ensin minun on pakko pitää hetken taukoa blogimaailmasta ja koota ja selvittää ajatuksiani ja tehdä uusia suunnitelmia blogin suhteen. Tervetuloa lukijaksi olit sitten uusi tai vanha. Toivottavasti viihdyt kanssani!

Oikealta vasemmalle: Juontaja Katja Leino, kirjailija Milja Kaunisto, kirjailija Matti Rönkä, kirjailija Eppu Nuotio sekä kirjailija Juha-Pekka ''JP'' Koskinen

Eilen olin kuuntelemassa kirjastossa keskustelua ''Miten minusta tuli kirjailija?''

Keskustelun juonsi viestintä- ja markkinointipäällikkö Katja Leino. Hän kyseli asioita kirjoista ja kirjoittamisesta neljältä menestyneeltä kirjailijalta. Tapahumassa olleet kirjailijat olivat kaikki minulle uusia tuttavuuksia, vaikka muutamat heistä ovat kirjoittaneet myös lapsille ja nuorille kirjoja. Minua alkoi kirjablogin tähden kiinnostaa ainakin Eppu Nuotion kirjasarja nimeltä Varkaus. Sarjan aloittava osa on nimeltään Peiton paikka ja se kertoo aikuistumisen kynnyksellä olevasta nuoresta naisesta nimeltä Annukka Lehmus, joka on syntynyt samana päivänä kuin Marilyn Monroe kuolee.

Todennäköisesti lainaan Nuotion sarjan kirjastosta, kunhan saan luettua ensin suurimman osan lukemista odottavista kirjoista omasta hyllystäni.

Keskustelun kirjailijat vasemmalta oikealle olivat Milja Kaunisto (juontajan vieressä). Matti Rönkä, Eppu Nuotio & Juha-Pekka Koskinen, jota kutsuttiin keskustelussa nimellä JP.

Kirjailijat kertoivat esikoiskirjoistaan ja siitä, miten ne ovat syntyneet. Alunperin ei muistaakseni kenelläkään ollut ajatuksena, että julkaisisi teoksensa kirjan muotoon. Käsikirjoituksia saatiin hioa ainakin lähes kymmenen kertaa ennen kuin saattoi saada joltain kustantajalta yhteydenoton, jossa ilmaistiin mielenkiintoa kirjaa kohtaan.

Kun näiltä kirjailijoilta kysyttiin, voiko kenestä vain tulla kirjailija, Rönkä totesi hymyillen, että näköjään voi. Syystä tai toisesta se huvitti minua, koska olen harjoittanut itseäni ja taitojani jo lähes kymmenen vuotta. ja yritän nyt tosissani työstää yhdestä tarinastani julkaisukelpoista, koska juuri sen haluan yrittää saada kirjana ulos joskus ja siihen pyrinkin. Muutama ystäväni on tarinaa jo lukenut ja todennut, että kirjoitan hyvin. Sain jopa sellaisen ystäväni lukemaan, joka ei yleensä juurikaan lue mitään, ainakaan kirjoja. Se jos mikä sai minut iloiseksi, sillä toistaiseksi olen vain harrastelija, mutta harjoittelen koko ajam saadakseni joskus kirjan ulos.

Kuten moni muukin kirjailija, oli näistä neljästä ainakin Eppu kirjoittanut kaksitoista päiväkirjaa nuoruudessaan. Oman tuotantonsa lisäksi muutamat olivat kirjoittaneet ainakin lehtiin juttuja. Näytelmiä ja runoja sekä dekkareitakin mahtui joukkoon.

Minulle tuttu kirjailija Taija Tuominen totesi kerran erään kurssinsa aikana, että mikäli kirjailijaksi haluaa, ei ole muuta keinoa kuin lukea paljon, kirjoittaa, kirjoittaa ja taas kirjoittaa. Oikotietä ei ole.

Kun Kaunistolta, Rönkältä, Nuotiolta & Koskiselta kysyttiin, mitä he tekevät, mikäli tekstiä ei synny, oli vastaus, että jotain fyysistä työtä, kuten vaikka kotitöitä tai vaikka lähtivät lenkille, sillä liikunta avaa ajatuksia, jolloin tekstiä ja ideoita myös syntyy.

Näillä kirjailijoilla ei myöskään ole vain yhtä paikkaa, jossa kirjoittaa, vaan he saattavat kirjoittaa vaikka koiran kanssa lenkillä käydessään tai kesken kotitöiden, mutta kukin heistä kirjoittaa joka päivä tietyn määrän tekstiä. Useat heistä kirjoittavat samanaikaisesti useampaa kuin yhtä juttua. Ainakin Eppu totesi, että hänellä saattaa olla ainakin seitsemän juttua kesken. Niistä hän valitsee, mitä kirjoittaa. Mikäli joku on hyvässä vaiheessa ja ideoita on, hän jatkaa sitä, mutta mikäli juttu ei edisty, hän avaa samantien uuden keskeneräisen jutun ja kirjoittaa sitä, mutta kirjoittaa tietyn määrän tekstiä päivittäin. Tähän pyrin itsekin kirjoittamisen kanssa.

Nuorallatanssijan kuolema eli kuinka Pete Q sai siivet, puheissa pelkkä Pete Q, oli kesän 1978 tapaus, uuden aallon näytelmä joka Arto af Hällströmin ohjaamana ja Suomen Kansan Teatterin toteuttamana esityksenä sai osakseen sekä haltioitunutta kiitosta että voimakasta vastustusta. Sittemmin Pete Q:n synnyttämä teatterikeskustelu on laajentunut kulttuuripoliittiseksi keskusteluksi.

Tähän teokseen sisältyy näytelmän koko teksti, jonka ovat kirjoittaneet Suomen Teatterikoulun dramaturgioppilaat Jukka Asikainen, Arto Melleri ja Heikki Vuento, sekä Toni Edelmannin ja Antti Hytin esitystä varten tekemät sävellykset. Ari Hietalan valokuvat amtavat hyvän käsityksen näytelmän toteutuksen luonteesta. Kirja sisältää myös Timo Louhikarin laajan esseen ''Eräs käsitys Pete Q:sta'', joka hahmottaa sekä itse esitystä että sen saamaa vastaanottoa.

Kustantaja: Otava
Sivuja: 135

Ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan voin sanoa, että lukeminen oli ihan oikeasti todella haastavaa ja raskasta. Ja se johtuu tästä kirjasta. Tämä kirja on niin raskaslukuinen, että se vei intoni keskittyä minkä tahansa muunkin kirjan lukemiseen. Onneksi se on nyt ohi, niin voin taas toivottavasti keskittyä kunnolla siihen, mitä luen. Kirja on osa Ylen Kirjojen Suomi projektia, joka liittyy Suomen satavuotisjuhlavuoteen, joka on tänä vuonna.

Pete Q on kirja, joka vaatii lukijaltaan paneutumista -70 lukuun, itse en ollut ihan niin viitseliäs, vaikka toki aloitin kirjaa lukemaan jo muutamaa kuukautta ennen h-hetkeä. Silti kävi välillä mielessä, että pitäisikö vain luovuttaa. Koska Pete Q on näytelmän käsikirjoituksenakin jo aika vaikealukuinen ja todella raskas, en voi olla miettimättä millainen se on teatterikappaleena ollut, mutta uskon, että se kuvastaa hyvin omaa aikaansa.

Seuraava pätkä löytyy näytelmät.fi -sivustolta:

''Everstin kuuluisuuteen nostama rocklaulaja Pete Q on kuollut sähköiskuun ja hänet on korotettu pyhimykseksi. Diktaattorin uusi suojatti Primo da Capo esittää Peteä vuosittaisessa mysteerionäytelmässä, jonka yhteydessä järjestetään suuret markkinat huveineen.

Pete Q on kuitenkin herännyt henkiin ja palaa kylään omalaatuisten ystäviensä, kostaja Secondon ja huumehuuruisen Egon Vernissan kanssa.
Mutta kansan kauan odottamalla sankarilla ei olekaan tarjottavanaan sanomaa: hänestä on tullut mykkä. Eversti leimaa hänet petturiksi, ja samaa mieltä on kansantuomioistuin.''

Minä olen ihminen joka rakastaa teatteria, mutta täytyy todeta, etten olisi todellakaan halunnut tätä näytelmää mennä katsomaan, vaikka se olikin oman aikansa hitti. Olen sen verran nuori, että en tiedä itse aikakaudesta paljonkaan, enkä nyt kysynyt isovanhemmiltani tai vanhemmiltani mitään seitsemänkymmentä luvusta.
Kaikessa raskaudessaan kirjasta löytyy myös ainakin yksi hyvä pointti, joka ehkä näin kirjoja ja kirjoittamista rakastavan bloggaajan ja kirjailijaksi haluavan näkökulmasta vaikuttaa hieman inhottavalta; On lopetettava nuorallatanssi muiden nöhden, ei pidä tarjota katsojalle pakoa todellisuudesta, vaan on kannustettava ihmistä havaitsemaan oma tilansa, oma nuorallatanssinsa, ja herätettävä hänessä oman elämän vaatimus.
Mielestäni tuo asia toteutuu jo nykyään hyvin, kun vertaan siihen, mikä tilanne luultavasti oli joskus ennen. Teatteri on edelleenkin ikään kuin todellisuuspakoa tarjoava tärkeä, kulttuurillinen elämyslaitos ja juuri siksi minäkin sitä rakastan. Teatterissa käyminen on minulle sitä pientä arjen glamouria.

Jos tykkäät lukea vähän raskaampaa materiaalia, kirja sopii varmasti luettavaksesi.
Minun juttuni se ei ollut, ja tuskin olisi näytelmäkään ollut.

Mulle tuli eilen mielenkiintoinen kommentti Siri Kolun lentokonekirjan arvostelujuttuun, ja ajattelin vastata siihen tekemällä ihan oman juttunsa. Jos olisin tajunnut, kuka kommentin mulle laittoi, voisin toki vastata facebookissakin. Vastaan nyt kuitenkin näin, koska luulen, että aihe kiinnostaa muutamaa muutakin ihmistä.
Olen kertonut blogissa harrastavani kirjoittamista ja jopa julkaissut pätkän yhdestä kirjastani, (puhun kirjasta, koska yritän oikeasti tehdä siitä tekstistä kirjan), mutten ole muuten kauheasti puhunut harrastuksestani kirjoittaa tarinoita.

Mielestäni oli hauskaa, että kommentin lähettäjä sanoi painineensa muutaman päivän kirjoittamiseen liittyvien ongelmien kanssa ja, että hänelle oli siinä sitten tullut minun kirjablogini mieleen. Olen otettu tästä, en ole ennen kuullut, että jollekin tulisi minun blogini mieleen, kun yrittää miettiä jotain tarinaa.

*Kuva Googlesta*

Mistä keksin ideat teksteilleni?

Ideat syntyvät milloin mistäkin. Niitä saattaa tulla ihan vaikka kaverin kanssa jutellessa mieleen, jotain kirjaa lukiessa, elokuvaa katsoessa tai vaikka silloin jos teen jotain, esimerkiksi käyn uimassa. Mulla on joskus ollut myös kaveri, jonka kanssa kirjoitin tarinoita ja me tykättiin siitä kumpikin. Me ei kuitenkaan enää olla missään tekemisissä, joten mulla ei ole enää ihmistä, jolle kertoa ideoistani ja jonka kanssa kirjoittaa ne sisään tarinaan. Yksin kirjoittaminen oli mulle aiemmin helppoa, mutta nykyään mulla menee kauan ennen kuin saan jatkettua jotain tarinaa, jonka olen aloittanut ja jota kirjoitan yksin. Vain minä tiedän omassa päässäni, miten juoni etee ja millaisia hahmot ovat, millainen on ympäristö ja miten kaikki saattaa päättyä... Saattaa kuulostaa hullulta, mutta mulle tarinoiden miettiminen on arkipäivää ja mun mielikuvitus on saanut kehuja joskus vähän oudoissakin olosuhteissa. Olen hyvä kuvailemaan asioita, joista mulla on kokemusta. Jos mulla ei ole kokemusta, täytyy tehdä paljon taustatyötä ja tutkia juttuja.

Ideoiden haku lähtee mulla kuitenkin ensisijaisesti elokuvista tai sarjoista, koska niissä näen mitä tapahtuu ja saatan saada niiden pohjalta jonkun idean. Kaikki yllä mainitsemani tavat ovat myös niitä, joilla saan ideoita. Esimerkiksi uidessa saatan saada idean tarinasta, jonka päähenkilö on merenneito. Rakastan fantasiaa, joten mulle on helpointa myös kirjoittaa siitä aiheesta, koska se on niin laaja ja fantasia/taruhahmojen kirjo on loputon.

Mitä teen jos saan idean tai
miten helpotan kirjoittamistani?

Jos joku idea tulee ns. yllättäen, teen seuraavasti:

- Kirjoitan puhelimeeni idean muistiin

- Teen ajatuskarttoja

- Kirjoitan idean koneelleni Word - tiedostoon, jossa on muitakin ideoita

Jos osaisin piirtää, voisin piirtää esim. tarinani hahmojen ulkonäön tai maisemia. En ole lahjakas piirtäjä, mutta moni ystäväni sanoo, että jos osaa piirtää edes tikku-ukon, silloin osaa piirtää. Se on taito, joka vaatii harjoittelua kuten kirjoittaminenkin.

Kauanko kiinnostus kirjoittamaani säilyy?

Kun aloitin Evanin perillisen - tarina, jonka aloitin koulussa äidinkielenkurssin aikana ja se olisi pitänyt jo jättää opettajalle, mutta totesin, että haluan tehdä siitä niin hyvän, että se voitaisiin julkaista kirjana - kiinnostus siihen säilyi ja on säilynyt näihin päiviin asti. Nyt mulla ei vaan mukamas ole ollut aikaa kirjoittaa - tekosyitä! Aikaa kyllä on ja ideoitakin, mutta niiden tuottaminen sanoiksi paperille on toinen juttu. Nykyään mulle tulee paljon ideoita, jotka ei välttämättä liity millään tavalla edes samaan tarinaan, eikä se yhtään helpota tätä pientä ongelmaa.

Jotain vanhoja tarinoita lukiessa myötähäpeä itseä kohtaan on niin suuri, että tekisi mieli aloittaa koko tarina alusta. Ai luoja, pidinkö mä joskus lukijaa niin idioottina, ettei se muka tajua, mitä tapahtuu ilman että tapahtumat kuvailtaisiin sanatarkasti ja pitkäveteisesti? Kuka sellasta tekstiä jaksaa edes lukea? Itse en ainakaan jaksa lukea tarinaa joka ei etene juuri lainkaan. Siksi yritänkin nykyään panostaa teksteihini enemmän - erityisesti ympäristön kuvailua pitäisi vielä treenata ja paljon!

Saanko aloittamani tarinan lopetettua?

Useimmiten kyllä. Olen aiemmin kirjoittanut muistaakseni ainakin 7 tarinaa, joista kuusi kuuluu kyllä yhteen tarinasarjaan, joka jäi kesken, kun kirjoittajakaverin kanssa meni välit poikki.Rakastin sitä tarinaa ja rehellisesti sanottuna se oli mielestäni paras tarina, mitä olen kirjoittanut. Se oli hauska, pelottava, toiminnantäytteinen ja kaikkea sitä, mitä haluan oikeankin kirjan olevan. Ja mua harmittaa ihan älyttömästi, että se jäi kesken. Olen monesti koittanut pyytää entiseltä ystävältäni anteeksi ja yrittänyt saada hänet kirjoittamaan taas kanssani, mutten ole saanut minkäänlaista vastakaikua viesteihini. Nyt välien katkeamisesta on jo viisi vuotta, enkä edes mieti sitä enää ja jos kyseinen kaveri tulee vaikka kaupassa vastaan, kävelen ohi aivan kuin en näkisikään häntä. Joka kerta sen ihmisen näkeminen sattuu...

Kuinka pitkiä tekstit ovat?

Tekstieni pituus vaihtelee. Pisin on tainnut olla noin 400 sivuinen muistaakseni. Lyhyempiäkin olen kirjoittanut. Monesti olen purkanut pahaa oloani kirjoittamalla tai kirjoittanut siitä, miltä minusta tuntuu tai asiasta, joka painaa mieltä. Olen kirjoittanut itselleni jopa tukitarinan, jota ajatella kun suutun, jotta se menee ohi helpommin enkä sanoisi mitään, mikä kaduttaa myöhemmin, koska osaan senkin varsin lahjakkaasti.

Kirjoitanko puhekielellä vai kirjakielellä?

Useimmiten kirjakielellä, mutta erityisesti jos kirjoitan nuorista (noin 12-17 vuotiaista) hahmoista, olen yrittänyt muuttaa heidän puhekielensä vähän slangimaisemmaksi, jotta siihen olisi helpompi samaistua, koska nuoret puhuvat slangia, vai oletko useinkin kuullut jonkun alta parikymppisen puhuvan kirjakieltä? Itse jaksan kyllä kuunnella kirjakielellä puhuvaa tyyppiä, mutta pidemmän päälle se alkaa ärsyttää varsinkin jos se ei sovi yhtään puhujan suuhun. Toki jos olen tottunut siihen, että kaveri puhuu kirjakieltä niin se ei häiritse yhtään.

Millä kirjoitan?

Yleensä kirjoittaminen tapahtuu tietokoneella. Joskus kirjoitan ideoita myös paperille ylös, vaikka siinä onkin riskinä, että paperi katoaa. Eräs ystäväni on sanonut, että hänellä on huoneessaan ympäriinsä tarralappuja, joihin on kirjoitettu jokin kohta tarinasta tai hahmon kuvailu tms.

Toivottavasti tämä avasi hieman sitä, miten minä kirjoitan. Kysykää ihmeessä jos haluatte tietää lisää!

Sen lisäksi että kirjoitan paljon, tarkistan myös muiden tekstejä ja annan palautetta. Siltä varalta, että et ole katsonut videota, jossa arvostelen Maresin, niin kerron: Moni ystäväkin kysyy minulta välillä neuvoa, miten joku juttu kirjoitetaan, mikä olisi järkevä lause yms, ja mielestäni se on kivaa. Hauskaa, että minulta kysytään apua. Tykkään auttaa muita (:

Kävin tänään kuuntelemassa Porin pääkirjastossa (Satakunnan maakuntakirjasto) Suomi Areena keskustelun aiheesta ''Jos lapsi ei lue, katso peiliin''. Keskustelussa käytiin läpi kirjastoiden tärkeyttä, ja sitä kuinka vähän nuoret lukevat. Etenkin teini-ikäiset pojat, joita pitäisi ehdottomasti rohkaista lukemaan paremmin kirjoja. Minua hymyilytti, kun eräs keskustelija totesi, että mikäli lapselle lukee paljon ja yhtäkkiä lopettaa lukemisen, hänen on pakko lukea kirja itse loppuun eli hän tulee tavallaan riippuvaiseksi lukemisesta ja tarinoista. Äiti istui vieressäni kuuntelemassa keskustelua ja on itse asiassa hänen ansiotaan, että minä aikanani innostuin lukemaan. Aloitin lukuharrastukseni Harry Potter & Salaisuuksien kammio - kirjasta, en siis mistään helppolukuisesta, vaikka en osannut lukea kovin hyvin. Kyllästyin odottelemaan, milloin äiti tarinaa jatkaisi, joten luin sen itse loppuun ja minun oli pakko lukea myös kaikki muut sarjan kirjat.

Yksi keskustelija myös totesi, että Potterit lukenut sukupolvi on vielä sitä polvea, joka saattaa vielä lukeakin paljon, ja minä allekirjoitan sen ainakin omalla kohdallani.

Keskustelu oli kaiken kaikkiaan todella mielenkiintoinen ja pisti hiukan miettimään, miten ne ihmiset, jotka eivät lue, saataisiin lukemaan.

Keskustelun jälkeen me mentiin äidin kanssa muuten vaan kiertelemään kirjastossa. Äitini käy kirjastossa useammin kuin minä, sillä omasta viime käynnistäni on ehtinyt kulua jo reilusti yli kaksi vuotta. Täytyy myöntää, että rakastuin uudestaan ja voin melkein luvata, että alan lainata kirjoja enemmän kirjastosta, ja ostan itselleni vain ne sarjat/kirjat, jotka välttämättä haluan omaan hyllyyn.

Tässä kuvia siitä, miltä Porin pääkirjaston kirjapoistoille varattu kokonainen huone näyttää. Pori on loistava kaupunki lukemista ajatellen, sillä kaupungin kirjastoa lähellä on ainakin Kallelan koulu, Lyseo & lukio sekä Herttua. Monella ala-asteella on vielä oma kirjastonsa täällä, mikä on minusta tosi hyvä asia. Kirjastoja Porissa on useampia. Ne kirjastot, jotka itse tiedän, ovat Ruosniemen koulun yhteydessä oleva pikkukirjasto, Satakunnan maakuntakirjasto sekä Sampolan kirjasto. Jälkimmäisessä en ole koskaan kyllä käynyt.

Kallelan koulun aulassa oleva ''kirjasto'' on aika olematon, kun ottaa huomioon, että koulussa on alakoulun lisäksi yläkoulu. Aulasta löytyy lähinnä ala-aste ikäisille luettavaa, eivätkä nekään välttämättä kiinnosta esimerkiksi poikia. Yläkoulua ei ole ajateltu kirjoja hankittaessa, mikä minusta on aika surullista, sillä itse ainakin luin paljon, kun kävin yläastetta ja minulla on muutama ystävä, jotka myös lukevat paljon.

Porissa on kirjastojen lisäksi myös kirjastoauto, josta voi käydä lainaamassa kirjoja. Kirjat voi palauttaa mihin tahansa kirjastoon Porissa. Vaikka itse en ole koskaan käynyt, kirjastoautossa, pidän sitä mahtavana keksintönä. Kun sellainen on olemassa, lapsen kiinnostuminen lukemisen maailmasta on enää kiinni vain kasvattajista ja alan ammattilaisista. Mikäli kotona ei lueta, ei se lastakaan välttämättä kiinnosta, sillä lapsi ajattelee helposti, että ''Ei se ole mun juttu, kun sitä ei meillä kukaan tee''. Olen ylpeä vanhemmistani, sillä meillä koko perhe lukee. Niin isä kuin pikkusiskonikin. Minä ja äiti luetaan eniten kirjoja. Isä lukee harvoin, mutta lukeepa kumminkin. Pikkusiskoni lukee omien sanojensa mukaan vain hyviä, kiinnostavia kirjoja ja aloitti muutama ilta sitten lukemaan minulta löytyvää Sinkkuelämää - sarjan Carrie Brashaw'n nuoruuteen perustuvaa kirjaa.

Poistokirjojen huoneesta löysin tiistaina Tuija Lehtisen Kundi kuin kameleontti, Cathy Hopkinsin Frendejä, kundeja & iltapukuja sekä yhden Salatut elämät- tv-sarjaan perustuvan kirjan. Luulen kyllä, että ainakin osa kirjoista on kirjoitettu ennen sarjan alkua. En ole varma. Itse sarja alkoi vuonna 1999, jolloin itse olin vain 3-vuotias. Katsoin aikanaan itsekin sarjaa aika paljon, mutta nykyään en seuraa sitä enää juuri ollenkaan. Mielestäni se on mennyt hieman älyttömäksi, mutta koska moneen nuoreen vetoavat tv:stä tutut jutut, ajattelin nyt näyttää myös tämän päivän hankintani.

Kun sitten kävelin torille, oli aika lämmin sää. Se on tänä kesänä ollut aika harvinaista, joten pitihän siitäkin ottaa torilla kuva. Vaikka aurinko paistoikin, oli koko päivän aika pilvinen sää, mikä ei sinänsä minua haitannut. Koska bussi lähti vasta vartin yli neljä, ja mulla oli aikaa niin kävin torin hesessä smoothiella. Huomenna menen taas kirjastoon kuuntelemaan keskustelua ''Miten minusta tuli kirjailija'' - ja sen jutun teen varmaan ihan erikseen, koska päivä on pitkä, sillä menen keskustelun jälkeen katsastamaan vielä jazzkadun ennen töitä. jotka alkavat torstaina ja illalla menen elokuviin ystäväporukassa.

Lukiolaiset ystävykset Inka ja Aaron elävät suojattua elämää Turun kupeessa sijaitsevassa, muurin ympäröimässä Kuurankeron pikkukaupungissa, jossa ihmissusiin törmää enää vain uutisissa tai historiankirjoissa. Tasainen arki saa kuitenkin säröjä, kun Inkan pikkuveli joutuu vakavaan onnettomuuteen. Pelko rakkaan menettämisestä pakottaa Inkan etsimään apua muurin varjoisalta puolelta, kylmästä susien yöstä. Teko repii auki salaisuuden, jonka seuraamuksilta edes Aaron ei voi välttyä - etenkään sen jälkeen, kun mukaan vedetään suloinen, pedontuoksuinen Matleena.

Onko parempi varjella suurempaa hyvää vai rikkoa asetettuja rajoja rakkaimpiensa vuoksi?

Urbaania fantasiaa ja romantiikkaa sekoittava Kuura ammentaa tiivistunnelmaisen tarinansa klassisista ihmissusimyyteistä. Nykypäivän Suomeen sijoittuvassa kertomuksessa pedon ja ihmisen kahtiajako on pelkkä veteen piirretty viiva.

Olen odottanut tätä hetkeä jo kauan. Halusin jo aiemmin kirjoittaa teille Kuurasta, mutta koska minulla oli koulukiireitä, välillä oli lukujumi päällä ja nyt kesäloma on ollut aika hektistä aikaa tulevasta viimeisestä ammattikouluvuodesta puhumattakaan, en ole oikeastaan jaksanut lukea, vaikka olisin halunnutkin. Ja PokemonGO:n Suomeen tulon jälkeen lukeminen on jäänyt vielä pahemmin. Mutta hei, se on kivaa vaihtelua kirjan lukemiseen. Kerrankin lähden mielelläni ulos ja liikun!

Voisin kirjoittaa vaikka kokonaisen romaanin siitä, mitä kaikkia syitä keksin selittääkseni, miksi lukeminen on ollut jäissä ja samoin innostus siihen. Mutta yksikään syy ei ole, että kirja ei olisi ollut hyvä. Missään nimessä ei. Kuura on aivan mahtava ja rakastan sitä todella paljon!

Elina on yhdistänyt Kuurassa loistavasti nykypäivän Suomen ja tarujen ihmissusimyytit. Vertasin kirjaa viime yönä sen viimeisiä sivuja lukiessani tahtomattani Twilightin ihmissusiin. Hetkittäin mieleen tuli myös Harry Pottereista tuttu ihmissusi, professori Remus Lupin. Kuuran ihmissusien muoto muotoutui mielessäni enemmän Potterin Lupinin kuin Twilightin susien kaltaiseksi. En nähnyt mielessäni sutta, vaan näin enemmän ihmismäisemmän hahmon, joka vain muistutti joiltain osin sutta. Tiedän, että Elina on ajatellut toisin. Omassa mielessäni sen muoto meni näin.

Kuura muuttaa rohkeasti sen perinteisen kuvan, joka minulle on nuortenfantasiakirjallisuudesta muodostunut. Tarinassa on kaksi hyvin erilaista päähenkilöä, joista vain toinen edustaa sitä tuttua, perinteistä puolta. Ja siitäkin huolimatta, että toinen päähenkilö oli lähes sietämättömän ärsyttävä välillä, kirjan pisteet eivät laskeneet yhtään.

Ehdin jo vähän huolestua, ehdinkö lukea Kuuran ennen kuin sen jatko-osa Myrsky ilmestyy. Kyllä ehdin. Minulla on ikävä taipumus aliarvioida itseni ja omat taitoni välillä.

Kirjan henkilöistä lemppareikseni ylsivät Leo, Aaron ja hetkittäin kaikesta huolimatta myös Inka. Huomasin voivani samaistua helposti hetkittäin kaikkien edellä mainitsemieni hahmojen ajatuksiin. Oli aika pelottavaa huomata, että mietin oikeasti mitä itse tekisin vastaavassa tilanteessa, johon Inka joutui. Leon kohtalo jäi harmittamaan aika tavalla, mutta juonen etenemisen kannalta en tiedä, olisiko tarina päättynyt samoin jos olisi käynyt toisin. Taisin kiintyä Leoon enemmän kuin Inka koskaan. Leossa oli jotain todella ihanaa ja samalla jotain synkkää ja salaperäistä.

Kirjan kirjoittajasta, Elinasta on pakko sanoa sen verran, että vaikka olen jutellut hänen kanssaan vain vähän omaan kirjoitusharrastukseeni ja hänen kirjoihinsa liittyen, hän on aivan ihana ihminen. Pidän Elinasta todella paljon. Koska kirjailija on nuori, uskon että hän todella osaa kirjoittaa nuorille ja osaa tehdä hahmoista helposti samaistuttavat kuten Kuurassa.

Itsekin muutamat kirjan kannet harjoitustyönä suunnitelleena kohta kolmannen vuoden opiskelut aloittavana graafisena suunnittelijana, osaan arvostaa kirjan kannen suunnitellutta Karin Niemeä todella paljon, koska tiedän, millainen prosessi se työ on, eikä se ole helppo. Karin on tehnyt Kuuralle todella kauniin kannen ja minua hieman harmittaa se, mihin kuntoon oman Kuurani kansi on ehtinyt mennä. Kirja todellakin on sen näköinen, että sitä on luettu!

Kuura on mahtava tarina menettämisen pelosta ja rakkauden suunnattomasta voimasta, joka voittaa lopulta aina kaiken. Jopa pelon. Ja sen muistaminen on varsinkin nykymaailman tapahtumia seuranneena hyvä asia. Pelolle ei ikinä saa antaa valtaa itseensä ja Kuura on hyvä muistutus siitä. Kuura kertoo rakkauden rajattomasta voimasta ja siitä miten jotkut meistä ovat valmiita tekemään mitä hyvänsä kunhan heidän rakkaansa säilyvät hengissä.

Kuura oli myös ensimmäinen kosketukseni kotimaisen fantasiakirjallisuuden maailmaan. Olen aiemmin lukenut vain ulkolaista nuortenfantasiaa, mutta yrittänyt lukea Elina Rouhiaisen Susiraja- sarjaa, jota en kuitenkaan ole saanut jatkettua siitä syystä, että siitä tulee liian hyvin Twilight-saaga mieleen. Ehkä vielä jonain päivänä luen sen sarjan... Odotan jo innolla Kuuraan jatkoa ja hankin sen varmasti tavalla tai toisella omakseni. Kiitos Myllylahti ja Elina, kun sain lukea kirjan ennakkoon ja anteeksi, kun siinä kesti paljon suunniteltua kauemmin!

Teos: Kuura
Kirjailija: Elina Pitkäkangas
Sivuja: 355
Kansi: Karin Niemi

Kustantaja: Myllylahti

Mistä minulle: Kustannusosakeyhtiö Myllylahti

Suosittelenko, kenelle: Ehdottomasti! Kirja sopii erityisen hyvin nuorille, niin pojalle kuin tytöllekin.

Arvosana: 5

Porin pääkirjaston Kirjojen yö -tapahtuma järjestettiin jo kolmatta kertaa. Minäkin olin tällä kertaa mukana, tosin ensimmäistä kertaa. Jotenkin aina kun käyn kirjastossa ja varsinkin kirjallisuustapahtumissa, yllätyn siitä millainen yhteenkuuluvuuden tunne siellä vallitsee. Tuntuu kuin olisimme kaikki yhtä suurta perhettä. Ja niin tälläkin kertaa.

Tänä vuonna Kirjojen yö alkoi porilaiskirjailija Arttu Tuomisen kolmannen dekkariromaanin julkaisutilaisuudella klo 17. Itse en ihan ehtinyt tapahtuman alkuun, koska lähdimme juuri siihen aikaan käymään syömässä Pressan Pizza -nimisessä pitseriassa.

Julkaisutilaisuudessa haastattelu. Haastattelijana Karoliina Suoniemi. Kuvassa porilaiskirjailija Arttu Tuominen.

Kirjojen yön ohjelmassa oli paljon kaikenlaista. Kirjailijat kertoivat teoksistaan, kahvilasta sai ostaa syötävää, kirjaston aulassa oli kirja-, sarjakuva- sekä musiikkimyyntiä, oli mahdollisuus kokeilla VR eli virtuaalitodellisuuslaseja ja tapahtuma huipentui ulkona katsottavaan elokuvaan nimeltä Elokuu. Tottakai kirjastossa sai myös normaaliin tapaan lukea kirjoja ja lainata niitä. Myös kirjaston oma poistokirjoja täynnä oleva huone, Kirjakirppu oli auki ja sieltä sai ostaa kirjoja halutessaan. Kirjailijoina paikalla olivat mm. Arttu Tuominen, Katja Kettu, Elina Wallin sekä monia muita.

Porilaismurteen tuntijat Elina Wallin ja Heli Laaksonen kertovat tulevasta kirjastaan, joka on kirjoitettu poriksi ja siitä vielä ruotsiksi. Tämä oli mielestäni erittäin hienoa ja aivan varmasti hankin kirjan, kun se julkaistaan.

Ostin äidilleni Pori värityskirjan, johon pyysin Elina Wallinilta omistuskirjoituksen. Kirja oli äidillä jo ennestään, mutta hän sanoi pitävänsä sen, joka on omistettu hänelle henkilökohtaisesti.

Tein itsekin muutamia kirjalöytöjä tapahtumasta. Mukaani lähtivät teokset:

1. Tuomas Kyrö - Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike

2. Tuomas Kyrö - Iloisia aikoja Mielensäpahoittaja

3. Kirsti Ellilä - Iiris (Kirjakirpusta, tästä lisää tulevaisuudessa)

4. Elina Wallin - Semmoset ja Tommoset Tapleti arvotus

5. Pori färityskirja

Oma kokemukseni Kirjojen yöstä oli positiivinen ja sanoisin, että kannattaa ehdottomasti mennä mikäli tapahtuma järjestetään ensivuonna ja satut Porissa olemaan tuolloin. Porin pääkirjaston Kirjojen yö on kerännyt yleensä noin tuhat (1000) kävijää. Tulen kirjoittamaan Porista tänne vielä myöhemminkin, koska haluan kertoa hyviä syitä, miksi tulla Poriin.

18-vuotias Inka Lavaste on onnistunut suojelemaan perhettään, mutta joutunut maksamaan valinnoistaan hirvittävän hinnan. Toukokuun hukkaterrorin tuhoisat tapahtumat varjostavat Kuurankeron pikkukaupunkia, eivätkä uudet täydenkuun yöt yhdessä kokemattoman teinihukan kanssa suju kivuttomasti. Pahinta kaikessa on epätietoisuus parhaan ystävän, Aaron Matsonin, kohtalosta. Voiko poika olla yhä hengissä? Kun lykantropian torjumiseen erikoistunut Jahti kiristää turvallisuussäännöksiään, ei Inka kykene enää pakenemaan tekojensa seurauksia. Alkaa taistelu ylivoimaa, petoksia ja täydenkuun kutsua vastaan.

Aivan aluksi, kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Kajo on ehdottomasti yksi niistä kirjoista, joita eniten odotin tänä vuonna. Sen edeltäjä, Kuura, jäi niin jännään kohtaan, että minun oli aivan pakko saada lukea myös jatko-osa. Ja ihastuin muutenkin Elina Pitkäkankaan luomiin hahmoihin ja kirjoitustyyliin sekä graafikkokollegani Karin Niemen upeisiin kansiin. Kajon graafinen ilme on aivan uskomattoman hieno!

Jos Kuura on sinulta vielä lukematta, suosittelen tarttumaan siihen viimeistään nyt, koska Kajo ei todellakaan jätä kylmäksi. Se lisää kierroksia eikä vauhdin hurmalle näy loppua! Joskus kuulee sanottavan, että jatko-osa on huonompi kuin aloitusosa. Nyt niin ei ole, nimittäin mielestäni Kajo on jonkin verran jopa parempi kuin Kuura. Kajo on jonkin verran raaempi kuin edeltäjänsä, mutta oikeastaan osasin vähän ehkä odottaa sitä. Sitä paitsi minä pidän tapahtumarikkaasta tekstistä, joka ei ole ennalta-arvattavaa ja juuri sellaista tekstiä Pitkäkangas on Kajon sivuille kirjoittanut.
Kuuran luettuani ja sen lukemisen aikana minua ärsytti kirjassa vain yksi asia: Inka Lavaste. Nyt kun luin Kajon, huomasin jopa että pidän hänestä ehkä hieman enemmän kuin Aaronista. Inka joutuu Kajon edetessä kohtaamaan aiempien tekojensa seuraukset eikä pääse niitä enää millään pakoon. Hänelle myös tapahtuu eräs asia, josta minä yllätyin todella, mutta iloisesti.
Aaron ja Matleena pakenevat Jahtia ja saavat apua yllättävältä taholta. Aaronin kertojaäänen aikana tutustutaan myös Jahdin toimintaa vastutavaan Werecare -järjestöön, jonka toiminta on osin ehkä vähän kyseenalaista sekin. Aaronin ja Matleenan suhteen kiemuroita oli melko mielenkiintoista seurata ja samalla tavata Matleenan kautta ainakin yksi edellisestä osasta tuttu hahmo.

Pidin siitä kuinka jokainen luku jätti janoamaan lisää. Kirja on siis pakko lukea kerralla. Kajo sukeltaa Kuurassa luotuun maailmaan pää edellä. Tarinan maailma laajenee ja syvenee, muttei se silti kärsinyt mistään kasvukivuista, niin kuin voisi olettaa tarinan kehittyessä eteenpäin.
Kajo tutustuttaa lukijat myös muutamaan uuteen hahmoon, joista ainakin omiksi suosikeiksini ylsivät Peter ja Alex. Eräs Alexille tapahtuva asia kirjan loppupuolella oli todella koskettava, en voinut olla henkäisemättä ääneen. Kuten muutamaa bloggaajakollegaani, minua ei harmittanut se etteivät Matleena ja Tuukka saaneet omia ääniään yhtä hyvin kuuluviin kirjassa kuin Aaron ja Inka. En usko, että se olisi juonen kannalta edes toiminut kovin hyvin, parempi näin. Muutama päähenkilö on parempi kuin se, että äkkiä nostetaan tavallaan päähenkilöiksi myös kaksi sivuhenkilöä, vaikka tekihän mm. J.K. Rowlinginkin niin nostaessaan Hermionen Harryn ja Ronin rinnalle yhdeksi päähenkilöistä. En usko, että sama temppu olisi kuitenkaan toiminut Pitkäkankaan Kuura -sarjassa, vaikka en yhtään epäile etteikö kirjailija osaisi jäsennellä tekstiään niin, että se toimisi. Kirjasarja muuten on hyvä lisä sateenkaarikirjoihin. Miksi? Se selviää vain, kun luet Kajon!

Ihmissusimyyttejä omaleimaisesti käsittelevä Kajo jatkaa synkän romanttista tarinaa, jossa suurimpia petoja eivät ole vain hukat vaan ihmiset itse.

Sarjan kolmas ja viimeinen osa on ehdottomasti yksi ensivuoden odotetuin kirja, jonka tulen varmasti lukemaan. Maltan tuskin odottaa, että näen Elinan Hel-YA:ssa Helsingissä 5.elokuuta!

Teos: Kajo
Sarja: Kuura
Kirjailija: Elina Pitkäkangas
Kansi: Karin Niemi
Sivuja: 341
Kustantaja: Myllylahti, 2017
Mistä minulle: Arvostelukappale
Suosittelenko, kenelle: Kaikille fantasian faneille iästä tai sukupuolesta riippumatta!
Arvosana: 5

Näitä luen keväällä 2018

Atena

Aula & CO

Gummerus

Karisto

Like

Minerva

Myllylahti

Otava

Tammi

WSOY

Kiinnostavimmat kirjat

Mauri Kunnas - Joulupukki ja noitarumpu

Siri Kolu - Me Rosvolat & iso-Hemmin arkku

Siri Kolu - Me Rosvolat & vaakunaväijy

Lukuhaasteita, joissa olen mukana...

Hyllynlämmittäjä 2018

YA-lukuhaaste

Siri Kolu - Me Rosvolat: ryöväriliitto

Siri Kolu - Me Rosvolat ja karkkikumous

Sarah Andersen - Aikuisuus on myytti

Sini Helminen - Kiven sisässä

Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi

Tervetuloa uusi alku

Suomi Areena: Miten minusta tuli kirjailija?

#Pojatkinlukee

Lukuidolit

Jukka Asikainen - Nuoralla tanssijan kuolema eli kuinka Pete Q sai siivet, Kirjojen Suomi, Suomi100

Miten kirjoitan?

Mistä keksin ideat teksteilleni?

Mitä teen jos saan idean tai
miten helpotan kirjoittamistani?

Kauanko kiinnostus kirjoittamaani säilyy?

Saanko aloittamani tarinan lopetettua?

Kuinka pitkiä tekstit ovat?

Kirjoitanko puhekielellä vai kirjakielellä?

Millä kirjoitan?

Suomi Areena & pelastettuja aarteita

Elina Pitkäkangas - Kuura

Porin Kirjojen yö -tapahtuma

Elina Pitkäkangas - Kajo

Atena

Aula & CO

Gummerus

Karisto

Like

Minerva

Myllylahti

Otava

Tammi

WSOY

Kiinnostavimmat kirjat

Hyllynlämmittäjä 2018

YA-lukuhaaste

Mistä keksin ideat teksteilleni?

Mitä teen jos saan idean taimiten helpotan kirjoittamistani?

Kauanko kiinnostus kirjoittamaani säilyy?

Saanko aloittamani tarinan lopetettua?

Kuinka pitkiä tekstit ovat?

Kirjoitanko puhekielellä vai kirjakielellä?

Millä kirjoitan?

Mitä teen jos saan idean tai
miten helpotan kirjoittamistani?